ERITTÄIN

Vähintään kummalliselta näyttää Taloustutkimus Oy:n tekemät gallupit pääsiäisen aikaan, joissa yritetään saada näyttämään ulkoministeri Kanervan kannatuksen olevan enemmistön mielestä ok.

Vain vajaata viikkoa aiemmin iltalehtien kyselyissä luvut olivat aivan päinvastoin: suurin osa oli valmis vaihtamaan ulkoministerin luotettavaan henkilöön.

Taloustutkimus Oy:n luotettavuus on myös erittäin kyseenalaista tässä tapauksessa, koska kyseisen firman on perustanut ja omistaa Eero Lehti, joka on kokoomuksen kansanedustaja!

Myös Yleisradion osuus tässä gallupissa herättää ihmetystä.
Voiko Yleisradio, jonka pitäisi olla objektiivinen, kysyä kokoomuslaiselta tutkimuslaitokselta kokoomuslaisen ministerin luotettavuudesta?
Olen sitä mieltä, että Yleisradion pitäisi tällaisessa tapauksessa uutisoidessaan mainita myös Taloustutkimus Oy:n omistajasuhteet.

Minusta tämä gallup haiskahtaa pahasti tarkoitushakuisuudella tehdyltä.
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tällaisissa asioissa mielipidemittauksen tulos riippuu paitsi kysymysten asettelusta myös siitä keneltä kysytään, nimenomaan jos halutaan vertailla muilla välineillä saatuihin tuloksiin. Oletan, että Taloustutkimus on käyttänyt normaalia hajaotantaa, jossa vastaajina ovat kansalaiset riippumatta siitä miten he politiikkaa seuraavat. Tuossa valossa ymmärrän tutkimustulosta oikeinkin hyvin.

Ainakin itselleni on syntynyt Kanervakohun aikana sellainen käsitys, että politiikkaa tarkemmin seuraavat ovat puoluekannasta riippumatta olleet kriittisempiä kuin pelkät lööppien lukijat. Olen kuullut useammankin ns. tavallisen ihmisen kommentoivan ulkoministerin aiheuttamaa tekstiviestikohua normaalina herrojen touhuna, eikä ministerin vaihdolla olisi kumminkaan mitään vaikutusta. Uusi ketku tulisi vain tilalle.

Ehkä tämän vuoksi esimerkiksi Seppo Kääriäinen ennakoi äänestysprosentin laskua, koska kansalaiset kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa terveempään politiikan tekoon menneen. Olen ollut aistivinani myös Kokoomuksen sisällä huolta puolueen julkikuvasta. Juuri kun Jaskari väistyi otsikoista sinne nousi Kanerva - naisen tai naisten vuoksi molemmat.

Kaiken huippuna myös pääministerillä on ollut oma sotkunsa johon hän nähdäkseni joutui ikäänkuin tapaturmaisesti, mutta hän näki hyväksi varmistaa asian pysymisen julkisuudessa jatkamalla sitä oikeudenkäynnillä. Yksityiselämän suojan rajojen selvittäminen politiikan toimijoilla on kyllä ihan paikallaan, siinä Matti Vanhanen on oikeassa.

Loppujen lopuksi: Onko mitään väliä sillä kannattaako ulkoministeri Kanervan eroa 50 vai 25 prosenttia suomalaisista? Kaikkihan riippuu kuitenkin siitä mitä elävässä elämässä tapahtuu.

Äänestä
  • Kummallista mutta mitään galluptulosta ei muistaakseni ole noin monta kertaa TV- uutisissa ykkösuutisena naama vakavana kailotettu.

    Äänestä

  • toistuva ykkösuutinen kirjoitti:

    Kummallista mutta mitään galluptulosta ei muistaakseni ole noin monta kertaa TV- uutisissa ykkösuutisena naama vakavana kailotettu.

    ...että Ylen politiikan toimituksen esimies on nykyään Olli Ainola (kokoomus) joten positiivisiin kokoomusuutisiin saamme tottua tulevaisuudesakin.

    Äänestä

USKOTAVAA kirjoitti: "Vain vajaata viikkoa aiemmin iltalehtien kyselyissä luvut olivat aivan päinvastoin: suurin osa oli valmis vaihtamaan ulkoministerin luotettavaan henkilöön."

Laitatko linkkiä tai muuta referanssiä missä iltapäivälehdessä ja milloin suurin osa oli valmis vaihtamaan ulkoministerin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USKOTTAVAA kirjoitti:

Vähintään kummalliselta näyttää Taloustutkimus Oy:n tekemät gallupit pääsiäisen aikaan, joissa yritetään saada näyttämään ulkoministeri Kanervan kannatuksen olevan enemmistön mielestä ok.

Vain vajaata viikkoa aiemmin iltalehtien kyselyissä luvut olivat aivan päinvastoin: suurin osa oli valmis vaihtamaan ulkoministerin luotettavaan henkilöön.

Taloustutkimus Oy:n luotettavuus on myös erittäin kyseenalaista tässä tapauksessa, koska kyseisen firman on perustanut ja omistaa Eero Lehti, joka on kokoomuksen kansanedustaja!

Myös Yleisradion osuus tässä gallupissa herättää ihmetystä.
Voiko Yleisradio, jonka pitäisi olla objektiivinen, kysyä kokoomuslaiselta tutkimuslaitokselta kokoomuslaisen ministerin luotettavuudesta?
Olen sitä mieltä, että Yleisradion pitäisi tällaisessa tapauksessa uutisoidessaan mainita myös Taloustutkimus Oy:n omistajasuhteet.

Minusta tämä gallup haiskahtaa pahasti tarkoitushakuisuudella tehdyltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu