ja ihmettelen kuinka paljon ne huokuvat ahdistusta ja vihaa. Haukutaan miniöitä ja anoppeja, tuntuu että kaikkeen täytyy pakolla hakea syyllinen.Tuskin kukaan vanhempi voi kasvattaa lapsestaa täydellistä vaikka kuinka haluaisi, jokainen varmaan tekee parhaansa. Maailma on muuttunut ja me ja lapsemme sen mukana,sille emme voi mitään.Täällä on paljon kirjoituksia kuinka mummu ei saa tavata lapsenlapsiaan tai kuinka miniä ilkeilee. Olisikohan aihetta puhua asiat suoraan ehkä silloin löytyy syy tähän käytökseen. Luulisin että me mummut olemme jo sen verran iäkkäitä ja maailmaa nähneitä että osaamme jo puhua asiat selviksi ja varmasti monella on huonojakin kokemuksia nuorena miniänä olosta, turha jatkaa kierrettä.Itselläni oli mukava anoppi tai oikeastaan kun jälkeenpäin ajattelen niin ei se aina ollutkaan. Mieheni oli ainut poika ja äitinsä silmäterä joten vaikeuksiakin jonkinverran oli. Olin 19v naimisiin mennessämme ja minut oli "kasvatettu" "kunnioittamaan" vanhempia ihmisiä joten anopin kanssa ei riitoja syntynyt kun minä "kunnioitin". Olen yrittänyt "kasvattaa" omat lapseni myös kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja tavallaan he niin tekevätkin mutta kaikki on muuttunut, ei ole enään sellaista vanhanaikaista kunnioitusta. No, minkäs teet näin vaan on.Suurin asia nykyään on että lapset pysyvät avoimina ja pystyvät puhumaan vanhemmilleen kaikki mikä mieltä painaa ja tässä on myös haastetta vanhemmille että voivat aistit valppaina kuunnella jälkikasvuaan ja auttaa tarvittaessa hienotunteisesti.Jokainenhan haluaa lapselleen vaan onnellista elämää, ei riitoja eikä katkeruutta.Nämä "ilkeät miniät" ovat omien lapsiemme rakkaita ja siihen emme voi puuttua.Niin ja "ilkeä miniä" voi olla myös tyttäremme.
lueskelin näitä ketjuja
mummu kans
2514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Olisikohan aihetta puhua asiat suoraan ehkä silloin löytyy syy tähän käytökseen. Luulisin että me mummut olemme jo sen verran iäkkäitä ja maailmaa nähneitä että osaamme jo puhua asiat selviksi.."
Täydellistä utopiaa!!! Jos ihmiset osaisivat kommunikoida keskenään niin, että jättäisivät tunteet ja menneet syrjään ei maailmassa olisi ehkä yhtäkään sotaa.
Tällaisen ihmisen kanssa on täysin mahdotonta päästä minkäänlaisiin väleihin:
Anopini kieltää kaiken mitä on puhunut ja tehnyt ja väittää muiden valehtelevan ja keksivän omiaan jos ottavat asioita puheeksi. Anoppi on mielestään myös täydellinen ilman pienintäkään vikaa ja muut ovat aina syyllissiä ikäviin tapahtumiin. Hän ei koe pienintäkään tarvetta muuttaa käytöstään tai edes pyytää anteeksi, jos on sanonut vaikka lapsenlapsilleen todella ilkeästi.
Ihmiset ovat vain inhimillisiä ja jollaintapaa haavoittuneita, eikä kaikkien kanssa tulla toimeen.
olen siis miniä ja kuin ka toivoisinkaan että anoppi suostuisi sovintoon! tasan ei käy onnen lahjat!