Karitsansarvinen

Mikä on tuo Ilmestyskirjassa kerrottu peto, eikö sen piytäisi olla jo jossakin päin maailmaa?

Eikö karitsa kuvaa kristillistä liikettä?.

Millä pohjimmiltaan kuitenki on pedon luonne?

Pedon kuva " Puhuu"

Liikkeellä on väärä profeetta , jonka nimestä tulee 666

Osaako kukaan vastata?
6213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sillä apostoli Johannes tuon Pedon näki, ja niin olen minäkin saanut sen nähdä:

"Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen Pedon selässä.
Peto oli yltympäriinsä täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä,
ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea."

Nainen on seurakunta, Kristukselle kihlattu morsian, josta tuli
koko ihmiskunnan suuri portto, kun se hyväksyi paimenikseen
Totuuden Hengestä osattomat palkkapaimenet. Joista ensimmäinen,
Diotrefes-nimeltään, Efeson seurakunnan johtajaksi päästyään
toimitti Johanneksen vankeuteen pois seurakunnalta totuutta
vaatimasta, kuten hän siellä kirjoitti:

"Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja
Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle
saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

Nykyisin näillä Antikristuksen palvelijoilla on väestörekisteriin kirjatun
nimen lisäksi myöskin omat arvonimensä. He ovat: paaveja,arkkipiispoja,
piispoja, metropoliitteja, joilla on vielä omat lisänimensä (Hänen Kaikki
Pyhyytensä , Hänen Autuutensa, Korkeasti Siunattu, Korkeasti Pyhitetty),
pappeja, saarnaajia, julistustyöntekijöitä, selvänäkijöitä, kaukoparantajia,
kaatajia jne.

Ja tuo itse Peto, jonka selässä porttonainen ratsastaa, on taivaasta
maahan syösty Antikristus, joka nousee merestä kuin upotuskastealtaasta,
puhtaaksi pestynä ja viattoman, ja jonka kaikkialle ulottuvaa valtaa ja
tekopyhyyttä kuvaavat nuo kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja
siihenkin on kirjoitettu herjaavat nimet.

Nehän ovat kuin ralliautojen ja urheilijoiden vaatteisiin kirjailtuja logoja,
jotka paljastavat heidän tulojensa lähteet. Ja Antikristukseen kirjaillut
herjaavat nimet ovat kaikkien hänen porttoseurakuntiensa logoja, joista
tässä joitakin tämän kansan keskeltä nousseita Petoa ruokkivia yhteisöjä:

Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.
palatsiseurakuntalaiset, vanhauskoiset, anglikaaniset, exoduslaiset,
kansanraamattuseuralaiset, heränneet, ortodoksit, kansanlähetysläiset,
tuomasmessulaiset, sanansaattajat, uusheränneet, ristiretkiläiset,
vapaakirkolliset, ilosanomalaiset branhamilaiset, torontonsiunauslaiset,
kylväjät, babtistit, helluntailaiset, luterilaiset, lasaruslaiset, elämänsanalaiset,
kirkkouskovaiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväiset, rauhansanalaiset,
adventistit, hengenuudistuslaiset, uusielämysläiset, viadolorosalaiset,
uusiviiniläiset, rauhanyhdistysläiset, cityseurakuntalaiset, lähetyspalvelulaiset,
metodistit, israelinystäväläiset, kriisipalvelulaiset, scientologialaiset,
pelastusarmeijalaiset, siionilaiset, vapaamuurarit, saalemilaiset,
paavalinsynodilaiset, luethersäätiöläiset, elämänlähdeläiset, yhteyskristuksessalaiset,
paratiisikotilaiset, vineyardilaiset, kristilliseteläkeläiset, uusapostoliset,
suomenraamattuopistolaiset, uskonnonuhrit, kellonkartanolaiset, siloalaiset,
totuudenystävällisyysläiset, pyhänikolauslaiset, henotesläiset
nokialaisuus, perjantaikristuksellelaisuus, kotisatamalaisuus jne. loputtomiin.

Äänestä
  • Ehkäpä kaikki seurakunnat.

    "Juottanut haureutensa vihan viinillä kaikki kansat"

    Varmasti näin onkin.

    Mielestäni tämä karitsansarvinen on kuitenkin jotenkin "yksilöllinen " Eri , kuin aikaisemmin merestä noussut peto, joka sai kuolinhaavan.

    Pedon luku tulee liikkeen profeetasta 666

    Äänestä

  • lähes kaikki kirjoitti:

    Ehkäpä kaikki seurakunnat.

    "Juottanut haureutensa vihan viinillä kaikki kansat"

    Varmasti näin onkin.

    Mielestäni tämä karitsansarvinen on kuitenkin jotenkin "yksilöllinen " Eri , kuin aikaisemmin merestä noussut peto, joka sai kuolinhaavan.

    Pedon luku tulee liikkeen profeetasta 666

    Ihmisen luku on 6.

    Ja tässä tämä 6 seisoo palkintopallin ylimmällä korokkeella,
    ja hänen lihansa kautta toisella puolella seisova Saatana,
    panee hänet palvelemaan toisella puolella seisovaa Antikristusta,
    poikaansa, jolla oli jopa kuolinhaava, kuten Kristuksellakin,
    koska he yksissä tuumin Jumalaa ja Kristusta matkivat.

    Ihmisen lihassa 6 on siis Saatanan kuutonen ja Antikristuksen
    kuutonen eli yhdessä 666.

    Ja tuo Kristusta matkiva Peto nousee merestä puhtaana pulmusena,
    aivan kuin upotuskastealtaasta, pääsään jo valmiina tekopyhyyden
    kruunut ja sarvet, ja niissä valmiiksi kirjoitettuna
    Jumalaa herjaavat nimet, eli kaikkien porttoseurakuntien tunnukset.

    Lue tuo Ilmestyskirjan luku 18 niin monta kertaa, ja Jumalalta
    ymmärrystä pyytäen, että sen lopulta ymmärtäisit.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Voihan sen paikan hengellitää noinkin?

    Ilmestyskirja sanoo: " Jos joku ottaa tai lisää tähän kirjaan jotain, Jumala laittaa hänen kärsittäväksi kaikki nämä vitsaukset"....

    Eikö imestyskirja avaudu historian myötä?

    Jeesuksen ristinkuolemakin ymmärrettiin vanhan testamentin valossa vasta ylösnousemuksen jälkee?

    Äänestä

  • Tuokin kirjoitti:

    sillä Ilmestyskirja, kuten koko Raamattukin on Hengen ilmoitusta,
    jonka vain Jumalan Hengen sydämeensä saaneet saavat todeksi elää.

    Silloin kun olin koko Raamatun kannesta kanteen lukenut,
    ja Ilmestyskirjan sanomaa eniten ihmetellyt, silloin Pyhä Henki
    pisti minut laittamaan Raamatun hetkeksi syrjään ja lukemaan
    läpi niin maailman kuin kirkonkin historian, ja silloin
    vasta naksahti tajuntaani koko Raamatun totuus.

    Eihän se ole Raamattuun mitään lisäämistä, kun Pyhä Henki paljastaa
    ja selittää mitä mikin Ilmestyskirjan näky tarkoittaa.

    voidaan hengellistää....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peto Raamatussa kirjoitti:

Mikä on tuo Ilmestyskirjassa kerrottu peto, eikö sen piytäisi olla jo jossakin päin maailmaa?

Eikö karitsa kuvaa kristillistä liikettä?.

Millä pohjimmiltaan kuitenki on pedon luonne?

Pedon kuva " Puhuu"

Liikkeellä on väärä profeetta , jonka nimestä tulee 666

Osaako kukaan vastata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu