KGB
CHRISTOPHER ANDREW JA OLEG GORDIEVSKI:
Ote teoksesta KGB, Otava 1991, ss. 37- 39, ISBN 951-1-11502-2
Marraskuussa 1929 kaikki yli kolmen vuoden vankeustuomion saaneet siirrettiin OGPU:n niskoille riippumatta siitä, oliko kyseessä poliittinen vai jokin muu rikos. OGPU rakennutti nopeasti gulageja eli vankileirejä, joissa tehtävä11ä pakkotyöllä oli 1930-luvulla suuri kansantaloudellinen merkitys. Pelko ulkomaiden hyökkäyksestä johti sabotoijien metsästämiseen. Syyskuun 22. päivänä 1930 Neuvostoliiton lehdissä kerrottiin, että OGPU oli paljastanut "vastavallankumouksellisen seuran", johon kuului 48 professoria, maatalouden asiantuntijaa ja elintarvikehuollon virkamiestä. Heitä syytettiin elintarvikkeiden sabotoinnista. Seuraavan päivän lehdissä oli pääkirjoituksia ja lukijoiden lähettämiä kirjeitä, joissa vaadittiin salaliittolaisten teloittamista. Sitä seuraavana päivänä ilmoitettiin, että kaikki 48 oli ammuttu. Sen jälkeen lehdissä julkaistiin kuvauksia työläisten joukkokokouksista, joissa "proletariaatti kiittää palavasti loistokasta OGPU:ta, vallankumouksen paljastettua miekkaa, sen uljaasta työstä raukkamaisten vehkeilijöiden nitistämisessä". Oletettuja kansanvihollisia likvidoitiin 1930-luvulla miljoonia.
OGPU johti myös maatalouden kollektivointia, joka aloitettiin ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana. Pakkokollektivoinnin ensimmäisinä kuukausina toteutettiin tehokkaasti Stalinin käsky "kulakkien likvidoinnista". Koska kulakit eli varakkaat maanomistajat olivat "kollektiivien vannoutuneita vihollisia", kollektivointi aloitettiin heidän karkottamisellaan. Varakkaiden maanomistajien lisäksi kulakilla alettiin tarkoittaa myös kaikkia muita kollektivoinnin oletettuja vastustajia - esimerkiksi jumalanpalveluksissa käyvää köyhää maalaisväestöä. OGPU pidätti vuoden 1929 lopulla suuren joukon kulakkiperheiden päämiehiä, jotka kaikki ammuttiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin kokonaisia kulakkiperheitä rahdattiin tavara junilla arktisille alueille tai kauas Siperiaan, minne perheet jätettiin oman onnensa nojaan. Mahdollisesti jopa kymmenen miljoonan ihmisen kuljettaminen oli OGPU:lle liian suuri urakka, ja siksi apuun koulutettiin parin viikon kursseilla 25 000 nuorta puolueen jäsentä. He toimivat yhtä innokkaasti ja säälimättömästi kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen) punakaartilaiset kolme vuosikymmentä myöhemmin: he todella uskoivat suojelevansa sosialismin voittoa raivaamalla vastavallankumoukselliset luokkaviholliset pois tieltä
Maaliskuuhun 1930 mennessä puolet talonpojista oli ajettu kolhooseihin. Maatalous oli kaaoksessa. Pakkokollektivointi oli Stalinin käskyllä keskeytettävä, jotta kevätkynnöt voitaisiin hoitaa. Siemenviljan puute, kuivuus ja kollektivoinnin alentama sato aiheuttivat vuosina 1932-1933 nälänhädän, jolle ei ole vertaa tämän vuosisadan Euroopassa. Nälkään kuolleiden määrä saattoi nousta jopa seitsemään miljoonaan. Nälänhädästä huolimatta OGPU jatkoi "luokkavihollisten" ja "vastavallankumouksellisten vehkeilijöiden" paljastamista. OGPU:n uhreiksi joutui eläinlääkäreitä, joita syytettiin karjan teurastamisesta, ilmatieteen laitoksen johto, jota syytettiin vääristä sääennusteista, virkamiehiä, joita syytettiin traktoreiden rikkomisesta ja rikkakasvien siementen sekoittamisesta siemenviljaan, ja kollektiivitilojen puheenjohtajia, jotka eivät olleet täyttäneet järjettömän korkeiksi asetettuja tuotantonormeja.
OGPU:lla oli nälänhädän aikana muitakin tavoitteita kuin maatalouden oletettujen sabotoijien etsiminen. Tärkein niistä oli Ukrainan eristäminen muusta maailmasta. Ukrainaan ei saanut viedä viljaa, eikä yksikään ukrainalainen saanut ilman lupaa poistua Ukrainasta. Rajoitukset johtuivat Stalinin salaliittoteorioista, jotka muistuttivat menneiden aikojen noitavainoja. Ukrainassa OGPU joutui silmätysten nälänhädän kaameiden seurausten kanssa. Ihmissyönti yleistyi, mutta koska kannibalismia ei ollut kirjatturikoslakiin, siihen syyllistynet annettiin OGPU:n hoidettavaksi.
"Luokkavihollisia" likvidoitiin 1930-luvun lopulle saakka. Vuonna 1956 politbyroo käski KGB:tä selvittämään puhdistusten uhrien määrän. Selvityksen mukaan vuosina 1935-1940 pidätettiin yhdeksäntoista miljoonaa ihmistä, ja heistä ainakin seitsemän miljoonaa ammuttiin tai heidän annettiin menehtyä vankileireissä. Todellinen kuolonuhrien määrä lienee kuitenkin suurempi.58 Oli kuin kohtalon ivaa, että vaarallisimmat "kansanviholliset" löydettiin niistä organisaatioista, joiden tehtävänä oli suojella Neuvostoliittoa kansan vihollisilta: puolueesta, puna-armeijasta ja sisäministeriöstä (NKVD). Vuonna 1934. valitusta 139:stä keskuskomitean jäsenestä 110 ammuttiin tai vangittiin. Vuoden 1934 puoluekokoukseen osallistuneista 1 966 edustajasta vain 59 oli mukana seuraavassa, 1939 pidetyssä puoluekokouksessa. Puolustusneuvoston 80 jäsenestä 75 ammuttiin. Punanarmeijan upseereista puolet eli parikymmentä tuhatta ammuttiin tai vangittiin. NKVD:n johto puhdistettiin kahdesti. Jagodaa sisäministerinä 1936 seurannut Nikolai Ivanovits Jezov ammutti Jagodan kahdeksastatoista lähimmästä miehestä seitsemäntoista; kahdeksastoista ilmeisesti myrkytettiin. Vuonna 1938 Jezov katosi ja hänen tilalleen tuli Lavrenti Berija, joka hoiti asiat niin että vuonna 1940 vain 21 Jezovin ajan 122 ylimmästä NKVD:n upseerista oli edelleen virassa. (59) ,
NKVD iski kyntensä myös muiden maiden kommunisteihin. Valtaosa Kominternin virkailijoista ja Moskovassa asuneista muiden maiden kommunisteista paljastettiin"vihollisen agenteiksi" tai "ulkomaisiksi vakoojiksi" ja ammuttiin. Useimmat heistä olivat olleet isänmaassaan vankilassa, ja syytteiden mukaan heidät oli silloin värvätty Neuvostoliiton vihollisten agenteiksi. Nämä puhdistukset suunnattiin erityisesti puolalaisiin ja jugoslavialaisiin.
Ulkomaihin yhteydessä olleet "kansanviholliset" saatiin yleensä myöntämään vakoilu syytteet oikeiksi. Vuosikymmeniä myöhemmin Gordievski joskus törmäsi heitä koskeviin kansioihin KGB:n arkistossa. Tyypillinen' esimerkki oli muuan saksalainen Sturm niminen kommunisti, joka oli vaeltanut nälästä puolikuolleena Ukrainasta Volgalle 1937. NKVD nappasi hänet Kuibysevissa leipää kerjäämässä. Muutaman kuulustelukerran jälkeen uupunut Sturm tunnusti olevansa Saksan vakooja ja hänet ammuttiin. (60)
Useimmat neuvostokansalaiset uskoivat viralliseen käsitykseen, jonka mukaan ulkomaiden vakoojat ja sabotoijat uhkasivat maata. NKVD:n virkailijat kävivät jokaisessa tehtaassa puhumassa siitä, miten työläisten joukossa saattoi olla imperialismin kätyreitä. Lähes jokaisessa elokuvassa viihde mukaan lukien - oli myös vakoilua. Monet NKVD:n tekaistusti syyttämät vakoojat ja sabotoijat uskoivat, että heidän kohdallaan oli tapahtunut vain hirvittävä erehdys ("Kunpa saisin tiedon Stalinille!") mutta että muut oli varmaankin pidätetty aiheellisesti….
Back (Takaisin)
CHRISTOPHER ANDREW JA OLEG GORDIEVSKI:
Ote teoksesta KGB, Otava 1991, ss. 37- 39, ISBN 951-1-11502-2
Marraskuussa 1929 kaikki yli kolmen vuoden vankeustuomion saaneet siirrettiin OGPU:n niskoille riippumatta siitä, oliko kyseessä poliittinen vai jokin muu rikos. OGPU rakennutti nopeasti gulageja eli vankileirejä, joissa tehtävä11ä pakkotyöllä oli 1930-luvulla suuri kansantaloudellinen merkitys. Pelko ulkomaiden hyökkäyksestä johti sabotoijien metsästämiseen. Syyskuun 22. päivänä 1930 Neuvostoliiton lehdissä kerrottiin, että OGPU oli paljastanut "vastavallankumouksellisen seuran", johon kuului 48 professoria, maatalouden asiantuntijaa ja elintarvikehuollon virkamiestä. Heitä syytettiin elintarvikkeiden sabotoinnista. Seuraavan päivän lehdissä oli pääkirjoituksia ja lukijoiden lähettämiä kirjeitä, joissa vaadittiin salaliittolaisten teloittamista. Sitä seuraavana päivänä ilmoitettiin, että kaikki 48 oli ammuttu. Sen jälkeen lehdissä julkaistiin kuvauksia työläisten joukkokokouksista, joissa "proletariaatti kiittää palavasti loistokasta OGPU:ta, vallankumouksen paljastettua miekkaa, sen uljaasta työstä raukkamaisten vehkeilijöiden nitistämisessä". Oletettuja kansanvihollisia likvidoitiin 1930-luvulla miljoonia.
OGPU johti myös maatalouden kollektivointia, joka aloitettiin ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana. Pakkokollektivoinnin ensimmäisinä kuukausina toteutettiin tehokkaasti Stalinin käsky "kulakkien likvidoinnista". Koska kulakit eli varakkaat maanomistajat olivat "kollektiivien vannoutuneita vihollisia", kollektivointi aloitettiin heidän karkottamisellaan. Varakkaiden maanomistajien lisäksi kulakilla alettiin tarkoittaa myös kaikkia muita kollektivoinnin oletettuja vastustajia - esimerkiksi jumalanpalveluksissa käyvää köyhää maalaisväestöä. OGPU pidätti vuoden 1929 lopulla suuren joukon kulakkiperheiden päämiehiä, jotka kaikki ammuttiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin kokonaisia kulakkiperheitä rahdattiin tavara junilla arktisille alueille tai kauas Siperiaan, minne perheet jätettiin oman onnensa nojaan. Mahdollisesti jopa kymmenen miljoonan ihmisen kuljettaminen oli OGPU:lle liian suuri urakka, ja siksi apuun koulutettiin parin viikon kursseilla 25 000 nuorta puolueen jäsentä. He toimivat yhtä innokkaasti ja säälimättömästi kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen) punakaartilaiset kolme vuosikymmentä myöhemmin: he todella uskoivat suojelevansa sosialismin voittoa raivaamalla vastavallankumoukselliset luokkaviholliset pois tieltä
Maaliskuuhun 1930 mennessä puolet talonpojista oli ajettu kolhooseihin. Maatalous oli kaaoksessa. Pakkokollektivointi oli Stalinin käskyllä keskeytettävä, jotta kevätkynnöt voitaisiin hoitaa. Siemenviljan puute, kuivuus ja kollektivoinnin alentama sato aiheuttivat vuosina 1932-1933 nälänhädän, jolle ei ole vertaa tämän vuosisadan Euroopassa. Nälkään kuolleiden määrä saattoi nousta jopa seitsemään miljoonaan. Nälänhädästä huolimatta OGPU jatkoi "luokkavihollisten" ja "vastavallankumouksellisten vehkeilijöiden" paljastamista. OGPU:n uhreiksi joutui eläinlääkäreitä, joita syytettiin karjan teurastamisesta, ilmatieteen laitoksen johto, jota syytettiin vääristä sääennusteista, virkamiehiä, joita syytettiin traktoreiden rikkomisesta ja rikkakasvien siementen sekoittamisesta siemenviljaan, ja kollektiivitilojen puheenjohtajia, jotka eivät olleet täyttäneet järjettömän korkeiksi asetettuja tuotantonormeja.
OGPU:lla oli nälänhädän aikana muitakin tavoitteita kuin maatalouden oletettujen sabotoijien etsiminen. Tärkein niistä oli Ukrainan eristäminen muusta maailmasta. Ukrainaan ei saanut viedä viljaa, eikä yksikään ukrainalainen saanut ilman lupaa poistua Ukrainasta. Rajoitukset johtuivat Stalinin salaliittoteorioista, jotka muistuttivat menneiden aikojen noitavainoja. Ukrainassa OGPU joutui silmätysten nälänhädän kaameiden seurausten kanssa. Ihmissyönti yleistyi, mutta koska kannibalismia ei ollut kirjatturikoslakiin, siihen syyllistynet annettiin OGPU:n hoidettavaksi.
"Luokkavihollisia" likvidoitiin 1930-luvun lopulle saakka. Vuonna 1956 politbyroo käski KGB:tä selvittämään puhdistusten uhrien määrän. Selvityksen mukaan vuosina 1935-1940 pidätettiin yhdeksäntoista miljoonaa ihmistä, ja heistä ainakin seitsemän miljoonaa ammuttiin tai heidän annettiin menehtyä vankileireissä. Todellinen kuolonuhrien määrä lienee kuitenkin suurempi.58 Oli kuin kohtalon ivaa, että vaarallisimmat "kansanviholliset" löydettiin niistä organisaatioista, joiden tehtävänä oli suojella Neuvostoliittoa kansan vihollisilta: puolueesta, puna-armeijasta ja sisäministeriöstä (NKVD). Vuonna 1934. valitusta 139:stä keskuskomitean jäsenestä 110 ammuttiin tai vangittiin. Vuoden 1934 puoluekokoukseen osallistuneista 1 966 edustajasta vain 59 oli mukana seuraavassa, 1939 pidetyssä puoluekokouksessa. Puolustusneuvoston 80 jäsenestä 75 ammuttiin. Punanarmeijan upseereista puolet eli parikymmentä tuhatta ammuttiin tai vangittiin. NKVD:n johto puhdistettiin kahdesti. Jagodaa sisäministerinä 1936 seurannut Nikolai Ivanovits Jezov ammutti Jagodan kahdeksastatoista lähimmästä miehestä seitsemäntoista; kahdeksastoista ilmeisesti myrkytettiin. Vuonna 1938 Jezov katosi ja hänen tilalleen tuli Lavrenti Berija, joka hoiti asiat niin että vuonna 1940 vain 21 Jezovin ajan 122 ylimmästä NKVD:n upseerista oli edelleen virassa. (59) ,
NKVD iski kyntensä myös muiden maiden kommunisteihin. Valtaosa Kominternin virkailijoista ja Moskovassa asuneista muiden maiden kommunisteista paljastettiin"vihollisen agenteiksi" tai "ulkomaisiksi vakoojiksi" ja ammuttiin. Useimmat heistä olivat olleet isänmaassaan vankilassa, ja syytteiden mukaan heidät oli silloin värvätty Neuvostoliiton vihollisten agenteiksi. Nämä puhdistukset suunnattiin erityisesti puolalaisiin ja jugoslavialaisiin.
Ulkomaihin yhteydessä olleet "kansanviholliset" saatiin yleensä myöntämään vakoilu syytteet oikeiksi. Vuosikymmeniä myöhemmin Gordievski joskus törmäsi heitä koskeviin kansioihin KGB:n arkistossa. Tyypillinen' esimerkki oli muuan saksalainen Sturm niminen kommunisti, joka oli vaeltanut nälästä puolikuolleena Ukrainasta Volgalle 1937. NKVD nappasi hänet Kuibysevissa leipää kerjäämässä. Muutaman kuulustelukerran jälkeen uupunut Sturm tunnusti olevansa Saksan vakooja ja hänet ammuttiin. (60)
Useimmat neuvostokansalaiset uskoivat viralliseen käsitykseen, jonka mukaan ulkomaiden vakoojat ja sabotoijat uhkasivat maata. NKVD:n virkailijat kävivät jokaisessa tehtaassa puhumassa siitä, miten työläisten joukossa saattoi olla imperialismin kätyreitä. Lähes jokaisessa elokuvassa viihde mukaan lukien - oli myös vakoilua. Monet NKVD:n tekaistusti syyttämät vakoojat ja sabotoijat uskoivat, että heidän kohdallaan oli tapahtunut vain hirvittävä erehdys ("Kunpa saisin tiedon Stalinille!") mutta että muut oli varmaankin pidätetty aiheellisesti….
Back (Takaisin)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.