Kun taas tänäänkin keskusteltiin Hesarissa siitä, onko sukupuoli biologinen ominaisuus vai fem.teorian mukaisesti kulttuurinen ja sosiaalinen opittu rakenne, niin mikä on se feministinen tavoite, johon teorialla pyritään? Millä tavalla maailma paranee, jos yleisesti hyväksytään ja aletaan ottamaan huomioon em. teoria?
Suuri
salaisuus?
9396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta olisiko vaikka sellainen tavoite, että ihmisiä kohdeltaisiin lähtökohtaisesti yksilöinä, eikä sukupuolensa edustajina, silloin kuin sillä ei ole merkitystä. Eli pyrittäisiin eroon teennäisistä sukupuolirooleista ja niihin liitettävistä stereotypioista; sinä olet nainen ja siksi olet..
Pitäisikö siis sukupuolen ulkoiset tunnusmerkit jotenkin häivyttää? Oppia pois tästä kulttuurisesta, opitusta roolimallista?
Mitä muuten tarkoittaa muotisana lähtökohtaisesti? Kohdella lähtökohtaisesti yksilöinä tai kohdella yksilöinä, missä piilee ero?
Tai mihin niillä pyrit?
Otetaan nyt esimerkkinä työhönotto.
Kysymys kuului: onko teoria tehty vain teorian vuoksi vai onko sillä jotain käytännön sovelluksia. Kun nyt sukupuolet useimmiten kuitenkin selvästi erottuvat ja haluavat erottua toisistaan, mitä merkitystä sillä on, onko sukupuoli biologinen ominaisuus vai sosiaalinen ja kulttuurinen opittu rooli.
Työhönotossa ainoa tapa välttää sukupuolen oletettu vaikutus on valita henkilö näkemättä ja kuulematta, ilman nimeä. Kuulostaako realistiselta?
Kaikki eivät halua sopeutua ahtaisiin sukupuolirooleihin. Miehen ei esim. tarvitse olla väkivaltainen uhottelija ollakseen miehekäs.
Ja
Jos et ole huomannut, niin naiset ja miehet kummallisine rooleineen ovat muuttuneet jatkuvasti ajan saatossa, lähentyneet toisiaan, ihmismäisiksi, yksilöllisiksi.
Mutta sitähän te tuskin haluatte.
"Töhönotossa ainoa tapa välttää sukupuolen oletettu vaikutus on valita henkilö näkemättä ja kuulematta, ilman nimeä. Kuulostaako realistiselta? "
Mitäs järkeä tuossa on? Miksei mielummin voisi feministiseen tapaan vähentää sukupuolen vaikutusta työhönottoon? Tarkoittaen tällä tietysti sitä, että vanhempainlomien kustannukset tasattaisiin ja miesten roolia isinä nostettaisiin.
Omituista että tälläistä ihan selvää asiaa pitää vielä selittää, jollekin.
Miten vanhempainlomien kustannusvaíkutusten tasaus mahtaa liittyä teoriaan, jonka mukaan sukupuoli on lähinnä opittu sosiaalinen ja kulttuurinen rooli?
Oletko huomannut, että ihan yksilöt erottuvat toisistaan? Oletko huomannut, että sukupuolen perusteella asetetaan oletuksia ihmisen luonteesta, kiinnostuksista, käytöksestä ym?
Sukupuoli ei selitä kenenkään luonnetta. Voidaan sanoa että keskimäärin nainen on enemmän piirrettä x kuin keskimäärin miehellä, mutta siihen se jääkin. Jokainen ihminen on sellainen kuin on ja ihminen pitäisi opetella ottamaan yksilönä, ei sukupuolen edustajana. Monelle tämä on jo selvää, mutta valitettavasti ei kaikille vielä.
En minäkään oikein siis ymmärrä pointtiasi. Kyllähän toki fyysisen sukupuolen useimmiten erottaa, mutta niin erottaa pituuden, hiusten värin ym. Miksi on niin suuri tarve siihen ihmisen luokitteluun tietynlaiseksi sukupuolen perusteella?
Toki jos se tuntuu turvallisemmalta, niin vanhoista käsityksistä pitää kiinni. Olen nainen; voin kuitenkin vakuuttaa, että sillä perusteella tiedät minusta erittäin vähän. Itse en viitsisi edes lähteä arvuuttelemaan kenenkään ominaisuuksia sukupuolen perusteella, koska tiedän kokemuksesta, ettei se kuitenkaan paikkaansa pidä :)
Varmasti niin tehdään, kuten oletuksista sanoit. Mutta minkä sille mahtaa?
Pitäisikö siis mielestäsi eri sukupuolet saada muistuttamaan enemmän toisiaan, jottei luokittelua voisi tapahtua vaiko eikö? Miten tähän soveltuu käytännössä feministinen teoria siitä, että sukupuoli on lähinnä opittu sosiaalinen malli ja siten muutettavissa?
Sinusta henkilökohtaisesti ei ole kysymys.
sittenhän sinulla ei tietenkään ole mitään jokaista yksilöä koskevaa yleistä ase- tai muuta yhteiskuntaa tukevaa velvollisuutta vastaan?
tuokin on tärkeä huomio, että sukupuolen mukaan "asetetaan" erilaisia vaateita yksilöille, -toisaalta koululaitos, kotikasvatus, media yms. antaa laajapohjaisia viitteitä siitä, mitä sukupuolen edustajilta vaaditaan. perusjakoja tapahtuu vaikkapa niinkin triviaalilla alueella kuin urheilu. ihmisillä on tarve liikkua ja harrastaa kilpaliikuntaa. ihan lähtien siitä, että kuka nostaa penkistä eniten tai kuka juoksee 10 km nopeimmin. pitkälle jalostunut kilpaurheilu onkin eräs nykyaikakauden massaviihteistä, joka voimakkaalla, mutta raskaalla, kädellä erottelee jyvät akanoista ja miehet naisista. tai arkielämään kuuluva tilastointi, jota harjoittavat aivan viralliset instanssit, kuten tilastokeskus. kaikki elämän alueet on tarkkaan tilastoitu sukupuolten mukaan ja näitä tilastoja sitten uutisoidaan tasaisin välein muistuttamaan jokaista siitä, miten paljon itse poikkeaa keskimääräisestä.
eräs puoli tuossa "sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio" -politiikassa on se, että voi hyvinkin olla, että keskimäärin suurin osa ihmisistä silti noudattaa "perinteisiä" käyttäytymismalleja, vaikka tasa-arvo ja yksilöiden toimintamahdollisuudet kuinkakin saadaan asennetasolla läpi. sukupuoli on myös fysiologinen ominaisuus hyvin pitkälti, jota ei lennosta pysty vaihtamaan.