Taxell on oikeassa

Eh -?

Nykyisin monet perheet ilmoittavat lapsensa ruotsinkieliseen kouluun, koska lapsi kuulemma tällä tavoin saa ruotsin kielen ikään kuin lahjaksi. RKP:n piirissä ollaan tyytyväisiä tilanteeseen, mutta Christopher Taxell näkee tässä ongelmia. Koulun pitäisi olla ruotsinkielistä tilaa, mutta todellisuus on toinen. Esimerkiksi Turussa joutuu aineopettaja ruotsinkielisellä yläasteella selittämään asioita suomeksi, koska oppilaiden kielitaito on siinä määrin puuttellista. (Lähde Västra Nyland).

Vanhemmilla on ollut epärealistisia toiveita, ja saamme olla kiitollisia, että nimenomaan Christopher Taxell on tuonut asian esiin. Häntä ei voi epäillä Suomalaisuuden liiton agentiksi.

Ei riitä, että nuori selviää sujuvasti jokapäiväisistä tilanteista suomeksi ja ruotsiksi. Jompikumpi kieli on opittava täysin, hienouksineen ja vivahteineen. Koulunsa käyneen on pystyttävä lukemaan ja ymmärtämään vaikeatajuista, abstraktia tekstiä, tunnettava harvinaisia sanoja, ja hänen on osattava kielioppi niin hyvin, ettei asiateksteihin tule virheitä. Sellainen ei tule lahjaksi, siinä sivussa. Taxell on oikeassa. Oma äidinkielikään ei kehity kunnolla, siinä sivussa.

Kenties kielikylvyt ovat avuksi, mutta kielitaidon kehittyminen vaatii jatkuvaa harjaannusta; koulu ei riitä, ei varsinkaan, jos osa oppilaista puhuu tönkköruotsia. Helsingissä on perinteikäs Saksalainen koulu, jossa tämä ongelma lienee ratkaistu vuosikymmenien saatossa. Sen menetelmiä kannattaisi tehdä paremmin tunnetuiksi.

24

1074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis maahan...

      muuttajien kohdalla todella surkea. Jos koulussa ei selvitä pelkällä suomella niin tilanne on huono. Jos käytetään apuna kotikieltä niin tilanne on huono.

      Entäs jos opettaja puhuu pelkkää suomea vaikka oppilaat eivät ymmärtäisi? No, aika huono sekin.

      • ankdamm

        pääkaupunkiseudun lapsille, että jättäisivät valitsematta englannin kielen ja ottaisivat ruotsin sen sijaan. Tämän Lipponen perusteli sillä, että englantiahan oppii tv:stä.
        Kommenttina siihen täytyy sanoa, että huonosti ovat surut oppineet suomea vaikka ovat koko ikänsä asuneet suomenkielen ympäröiminä ja katselleet suomalaista tv:tä. Onko oppimisvaikeuksia vai mistä on kysymys kun Lipposen keinot eivät ole auttaneet?

      • aloituksesta
        ankdamm kirjoitti:

        sain sellaisen vaikutelman, että ehdottomasti pitäisi jättää vieraat kielet väliin kokonaan.

      • korhau

        laitetaan suomenkielisiä ruotsinkieliseen kouluun ettei vann ruotsinkieliset koulut kuole, tosi typerä jo ajatuksenakin.

      • En minä
        aloituksesta kirjoitti:

        sain sellaisen vaikutelman, että ehdottomasti pitäisi jättää vieraat kielet väliin kokonaan.

        saanut.

      • Seuraillut

        Ahvenanmaa antaa oppia siinä asiassa, siellähän väitetään lapsen oppivan kotona kielen paremmin mitä koulussa.

      • Saa, saada, sai
        En minä kirjoitti:

        saanut.

        Häh mitä ihmettä?

      • ...
        aloituksesta kirjoitti:

        sain sellaisen vaikutelman, että ehdottomasti pitäisi jättää vieraat kielet väliin kokonaan.

        ...

    • tottahan tuo

      Kaikki eivät ole tajunneet että ruotsinkielinen koulu ei ole sama asia kuin kielikylpykoulu. Ruotsin oppiminen käy paremmin kielikylpykoulussa, varsinkin jos molemmat vanhemmat ovat suomenkielisiä.

      MUTTA kyllä suomenkielinen lapsi oppii ruotsia ihan tavallisessa ruotsinkielisessä koulussakin. Minulla on tuttu joka aloitti koulunkäyntinsä ruotsinkielisessä koulussa vaikka molemmat vanhemmat olivat suomenkielisiä. Parit ensimmäiset kuukaudet olivat kuulemma vaikeita, mutta sen jälkeen homma rupesi sujumaan. Nykyään hän hallitsee kielen täydellisesti, hienouksineen ja vivahteineen. Eli kyllä sellainen ihan oikeasti tulee lahjaksi. Se käy vain paljon helpommin oikeassa kielikylpykoulussa.

      • Eh -?

        Aina löytyy yksitäisiä esimerkkejä, joita voi köyttää omien mielipiteidensä tukemiseen. Yhtä tapausta ei pidä kuitenkaan yleistää säännöksi. Uskon että Taxell puhuessaan asiasta, oli ennakolta harkinnut sanottavansa eikä puhunut turhia.

        Olen aloittanut koulunkäyntini ruotsinkielisessä koulussa, ja olen tavannut monia, jotka ovat käyneet koulunsa vieraalla kielellä. Nimenomaan kotona, harrastusten parissa, ystävien joukossa ja lukemalla lehtiä ja kirjoja, nuoren kielitaito kehittyy. Sitä ei saa jättää vain koulutuntien varaan.

        Koulu ei riitä. Tätä todisteli muuan ruotsinkielinen tuttavani, joka puhui lapsuudenkodissaan ja koulussa ruotsia, mutta muualla suomea. Vanhemmat eivät olleet käyneet kouluja, eikä kotona ollut ruotsinkielistä kirjallisuutta. Vasta aikuisena hän tajusi, että koulunkäyntivaikeudet olivat hänen kohdallaan aiheutuneet kehittymättömästä kielitaidosta. Hänen oli ollut vaikeaa ymmärtää ruotsiksi kirjoitettuja,vaatavia tekstejä. Hänen mukaansa lapsen koulukieli on otettava määrääväksi tekijäksi: lehdet, kirjat, partio, ystävät, harrastukset on valittava kielen perusteella tukemaan koulukielen oppimista. Ei äidinkielikään ole lahja, joka kehittyy itsestään. Jos ympäristö ei tue koulukielen kehitystä, ollaan tilanteessa, johon Taxell puheessaan viittasi.

      • rautaako?
        Eh -? kirjoitti:

        Itselläni on muutama lapsi joista vaimoni kanssa yhteistuumin olemme kasvattamassa kaksikielisiksi. Olemme tarpeeksi tietoisia puolikilisyyden riskeistä vältääksemme sen skenaarion. Harva, hyvin harva, ihminen on kielellisesti niin lahjaton etteikö monikielisyys onnistuisi huomattavasti pienemmällä kaskittämisellä kuin mitä eh-? tuossa ehdottelee.

        Enhän minäkään ole voinut elää eh-?:n mallin mukaisesti, ja kyllä minulta äidinkieli luistaa kutten häneltäkin. Ja lsiäksi sitten mongerran kohtalaisesti myös toisella kotimaisella. Ja minä EN ole kielelliseti lahjakas lievine dysleksioineen päivineen.

      • oppii
        rautaako? kirjoitti:

        Se mikä kummastuttaa on se, että suomenruotsalaiset haluavat väkisin tuputtaa suomalaisille toiseksi kieleksi ruotsin kieltä. On sitä olemassa muunkinlaista kaksi/monikielisyyttä kuin suomi-ruotsi akselilla.

        Paljon fiksumpaa on tehdä lapsestan kaksikielinen akselilla suomi-englanti. Ja yhä useampi vanhempi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla niin tekeekin, näin olen kuullut.

      • Eh -?
        rautaako? kirjoitti:

        Itselläni on muutama lapsi joista vaimoni kanssa yhteistuumin olemme kasvattamassa kaksikielisiksi. Olemme tarpeeksi tietoisia puolikilisyyden riskeistä vältääksemme sen skenaarion. Harva, hyvin harva, ihminen on kielellisesti niin lahjaton etteikö monikielisyys onnistuisi huomattavasti pienemmällä kaskittämisellä kuin mitä eh-? tuossa ehdottelee.

        Enhän minäkään ole voinut elää eh-?:n mallin mukaisesti, ja kyllä minulta äidinkieli luistaa kutten häneltäkin. Ja lsiäksi sitten mongerran kohtalaisesti myös toisella kotimaisella. Ja minä EN ole kielelliseti lahjakas lievine dysleksioineen päivineen.

        Hyvä että lapsista tulee kaksikielisiä, ja että torjutte puolikielisyyden vaarat.

        Aloituksessani viittasin Christopher Taxellin mielipiteisiin. Ne soveltuvat sellaisinaan tai käänteisinä moniin erilaisiin tapauksiin, mm. maahanmuuttajien jälkeläisiin, jotka aloittavat koulunkäyntinsä jommalla kummalla kansalliskielellämme. Mielipiteistä voidaan toki keskustella. En väitä että Taxellin ajatus selkeästi yksikielisestä tilasta (Taxellille svenska rum) olisi ainoa oikea, mutta se kannattaa ottaa huomioon, kun Suomessa on yhä enenevässä määrin sellaisia koululaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi.

      • puolta

        Taxell oli kai huolissaan opetuksen yleisestä tasosta ruotsinkielisissä kouluissa. Opetus nimittäin kärsii jos opettaja jatkuvasti joutuu selittämään sanomaansa suomenkielisille oppilaille, joiden oikea paikka olisi kielikylpykoulussa. Opettajatkaan eivät ole koulutettuja hoitamaan tällaisia tilanteita (toisin kuin kielikylpykoulujen opettajat).

        Nykyään noin 10 prosenttia (?) ruotsinkielisten koulujen ekaluokkalaisista ovat äidinkieleltään suomenkielisiä. Jotkut päiväkodit ja koulut ovat jo joutuneet rajoittamaan ruotsia osaamattomien lasten sisäänpääsyä. Ruotsin kielen suosiosta on siis muodostumassa todellinen ongelma.

      • äärettömän höpö juttu

        "Nykyään hän hallitsee kielen täydellisesti, hienouksineen ja vivahteineen."

        RKPn mainosteksti on huvittavaa.Tuskin lapsi, jonka vanhemmat ovat suomenkielisiä oppii ruotsin kertomallasi tavalla.
        Jotta oppisi kielen niin täydellisesti kuin kuvaat, on vanhempien kielen oltava ruotsi ja lisäksi pitää asua täysin ruotsinkielisessä ympäristössä.
        Se tunnekieli, jonka vanhemmat antavat lapselleen on täydellisen ja vaivahdusrikkaan kielen pohja. Tiedän, mistä puhun. Olen juuri tällaisen kielikylpykoulun uhri.

      • kerro lisää
        äärettömän höpö juttu kirjoitti:

        Missä ja milloin kävit koulua?

    • RATKAISU.

      Ainoa oikea ja kohtuullinen ratkaisu olisi ruotsalaiskoulujen radikaali vähentäminen.

      Miksi 20 oppilaan takia pitää ylläpitää kokonaista koulua veronmaksajien rahoilla?

      Esimerkiksi pk-seudulla pitäisi riittää ruotsinkieliset luokat yhteisissä kouluissa.

      Vain muutamissa kunnissa tarvitaan enää kokonaisia ruotsinkielisiä kouluja.

      • rautaako?

        Kyllä noita pikkukoluluja piisaa ihan suomenkielistenkin keskuudessa. Ja suru on joka kerta yhtä suuri kuin sellainen suljetaan ja lasten kolumatkat ja koko arki sen myötä mutkistuu.

      • Aksy

        On perustettu sellainenkin r-kielinen koulu, jonka oppilasmäärä on ollut 4 oppilasta.
        Kaikki konstit on luvallista, kun kyse on r-kielestä, ruotsalaisuudesta.
        Kustannuksista viis.
        Lipposen herrasväki ajaessaan täysillä ruotsalaisuutta, eivät ole tästä maailmasta.

      • Ank dam
        Aksy kirjoitti:

        Aivan varmasti kunnat laskevat tarkkaan mikä kannattaa ja mikä ei. Kunnan on kuitenkin joko itse järjestettävä ruotsinkielisten lasten opetus tai kustannettava lasten koulunkänti jossain toisessa kunnassa matkoineen, makso mitä makso.

        Koulujen ja luokkien koot ovat ongelma myös suomen- ja saamenkielisillä haja-asutusalueilla eikä pelkästään ruotsinkielisten keskuudessa.Lapissa kuten saaristossakin monet lapset käyvät koulua vieraalla paikkakunnalla ja asuvat viikolla internaateissa.

      • Ota selvää
        Ank dam kirjoitti:

        Voi sinä pyhä yksinkertaisuus. Laskevat tarkkaan???? Lahdessa haki tänä vuonna ruotsinkieliseen opetukseen 10 lasta. Lahdessa myös perustettiin yläkoulu kahdelle opetukseen hakeutuneelle.

    • uusfreukut hiljaa

      Taxellilla on lähinnä ajatuksena apartheid, äijähän on uusfreudentalisti. Se nyt vaan on ottanut tavakseen kieroilla kehdosta hautaan.
      Ei se mitään pahaa oppilaille tee, jos suomenkielisiä sanoja lausutaan tunnilla. Freudentalismi siinä vain kärsii.

      Olen Päivi Lipposen kannalla siinä, että lakkautusuhan alaisiin ruotsinkielisiin kouluihin voitaisiin ottaa vapaaehtoisia suomalaisia oppilaita "suomenmaalaisten" sekaan.

    • Änky, ä, än än är rä

      Totta tuo, että saavat lahjaksi sen etteivät osaa kumpaakaan kieltä kunnolla
      vaan heistä tulee näitä änkyttäjiä jotka yrittävät ilmaista itseään sekakielisinä.

      Tuossa varmaan on syy änkyttäjien lisääntymiseen kun kieliä opita kunnolla?

      • uusfreukut hiljaa

        otta tuo, että saavat lahjaksi sen etteivät osaa kumpaakaan kieltä kunnolla
        vaan heistä tulee näitä änkyttäjiä jotka yrittävät ilmaista itseään sekakielisinä.

        Tuossa varmaan on syy änkyttäjien lisääntymiseen kun kieliä opita kunnolla?

        Mamujen ja mokujen tuonti on siis heti keskeytettävä, etteivät änkyttäjät täällä lisäänny. Astrid Thors julistettava Suomessa epätoivotuksi henkilöksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe