Koneen jälkihoito?

DanskekEscape

Sampo Pankki siis painostettiin suorittamaan "kaikkien järjestelmäpäivitysten äiti" ja palaamaan 80-luvulle ohjelmistoarkkitehtuurinsa ja tietoturvatasonsa suhteen sekä ottamaan käyttöön mainio irakilainen tiedotuspolitiikka.

Minä puolestani koodispagettiin tutustuttuani tein pikaiset johtopäätökset ja päätin (kieltämättä pienessä paniikissa) antaa Säästöpankille mahdollisuuden. Onhan se kotimainen ja verkkopankkinsa ainakin demon perusteella muistuttaa vanhaa hyvää Sampon systeemiä, josta todella pidin. Prosessi omien ja yritykseni varojen ja maksuliikenteen siirtämiseksi käynnistyi eilen torstaina.

Mutta miten lienee loppusiivouksen laita Windows XP:ssä sitten, kun vanhaan verkkopankkiin ei enää ole asiaa? Onko kukaan vielä ehättänyt selvittämään mitä kaikkea ja millä tavoin koneesta pitää poistaa, jotta päivityksen aiheuttama tietoturvariski poistuisi?

6

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 123, ok.

      ei voi kuin ajatella,
      mikähän alan huippuosaaja on aloittaja, Kerro ?

      kun on eri mieltä kuin Sampo-pankki.
      minusta se on hyvin selkeä,
      aina on myös hinta linkki ja näkee hinnan.

      On pankkeja joissa on tekstiä sekavasti,
      eikä koskaan näe hintoja ja kuluja, kaiken luvataan hoituvan bonuksilla.

      Parinkin pankin sivut ovat lähinnä mainos-sivuja,
      minusta Sampo-pankin sivit hyvin asialliset.

      • kusseet pahasti

        Sammolla oli aivan asialliset ja toimivat sivut ennen tätä pääsiäismöhläystä. Nyt hommat kusee niin pahasti, että Sammon toimitusjohtajankin oli pyydeltävä asiakkailta anteeksi. Sammon tiedottaja oli aivan pihalla ongelmista tai sitten valehteli. Saisivat palauttaa entisen systeemin käyttöön ja viritellä uutta jossakin piilossa vaikka vuoden, jos se välttämättä halutaan vielä tuoda käyttöön. Asiakaskato on jo nyt suurta ja tilanne pahenee ja v..utus.


      • meillä.
        kusseet pahasti kirjoitti:

        Sammolla oli aivan asialliset ja toimivat sivut ennen tätä pääsiäismöhläystä. Nyt hommat kusee niin pahasti, että Sammon toimitusjohtajankin oli pyydeltävä asiakkailta anteeksi. Sammon tiedottaja oli aivan pihalla ongelmista tai sitten valehteli. Saisivat palauttaa entisen systeemin käyttöön ja viritellä uutta jossakin piilossa vaikka vuoden, jos se välttämättä halutaan vielä tuoda käyttöön. Asiakaskato on jo nyt suurta ja tilanne pahenee ja v..utus.

        Asiakaskato on jo nyt suurta ja tilanne pahenee ja v..utus.
        -------------------

        meillä ainakin pysytään perhepiirissä asiakkaana,
        lisättiin talletuksia, kun talletussuoja parani niin ratkaisevasti,
        ollaan siitä todella iloisia.
        Sampo on ainakin meikäpäin ollut mukavin paikallispankin koron maksaja,

        esim. op on tullut 0,3-0,4 % enemmän,
        tälläkin hetkellä tehtiin 2 päivän erolla,
        saatiin sammosta o,348 % enemmän.


      • ***

        Googlettelepa, juutti, tuo tiedostopaketti jonka dansken paskajärjestelmä tunkee nettipankin käyttäjän koneelle! Danskepaska pyörittää asiakkaittensa koneilla softaansa ja urkkii paska! En käytä tuota javapankkia omalla koneellani enää ikinä!!


      • 123, ok.
        *** kirjoitti:

        Googlettelepa, juutti, tuo tiedostopaketti jonka dansken paskajärjestelmä tunkee nettipankin käyttäjän koneelle! Danskepaska pyörittää asiakkaittensa koneilla softaansa ja urkkii paska! En käytä tuota javapankkia omalla koneellani enää ikinä!!

        Danskepaska pyörittää asiakkaittensa koneilla softaansa ja urkkii paska! En käytä tuota javapankkia omalla koneellani enää ikinä!!
        -------------------------------------------

        joo
        näyttää sinulla olevan tietoa,
        tänä päivänä tuntuu oudolta kun satoja henkilöitä on parhaansa yrittänyt ja yksi kumoaa kaiken.

        aika näyttää onko vähemmistö oikeassa,
        ainakin tanskassa se on hyvin toiminut


      • DanskeEscape

        Tuskinpa olen minkään alan huippuosaaja, kiitoksia vain... Paremminkin järjestelmien rakentamisen moniottelija: koodaaja, suunnittelija, projektipäällikkö yms. "Puhun" seitsemää ohjelmointikieltä. JavaScript-taito on pitänyt minut viime vuodet mukavasti leivässä.

        Mielestäni sitä kieltä ei saisi tällä tavoin html-sivuilla soveltaa eikä verkkopankissa semminkään. Viime viikolla HS:ssa haastateltu pankkia ystävineen vaihtava ohjelmoijaneitonen puhui asiaa: Sammon verkkopankki on kuin juovuksissa tehty. Varsinkin minulle tärkeä yrityspuoli on karmea.

        Javasta sen sijaan en osaa kuin alkeet enkä ole suuri tietoturva-asiantuntijakaan. Siksi tuo pieni kysymykseni loppusiivousta koskien. Otaksun, että e-Safekey-hakemisto sisältöineen poistetaan. Mutta onko muuta poistettavaa? Esimerkiksi rekisteristä jotain? Pankin sivuilla on tästä ohjeistusta jostain syystä niukasti.

        OP:n ja Nordean verkkopankkeja olen muuten joutunut paljonkin käyttämään. OP on minusta sekava ja Nordea asiallinen, mutta ulkomaalainen. Tokihan tässä pankin vaihdoksessa palvelumaksut laskivat ja korot paranivat Sampoon nähden ja aivan muuksi kuin listahinnat, mutta hinnoittelu on velattomalle lopulta hieman sivuseikka. Pääasia on kuitenkin toimiva yritysverkkopankki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6087
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3636
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2761
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2239
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2185
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1292
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe