Hyvä

SDP Kiitos.

Demarit näytti taas vassuillle kaapin paikan. Vasurit koitti aloittaa kiukuttelun NRF päätöksestä niin Demarit taas kerran palautti vasurit ruotuun. Demareille täydet pisteet. Päätös oli oikea. hyvä.
-------------------------------------------------

Eduskunta keskusteli keskiviikkona Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistumisesta. Hallituksen selonteko on saanut eduskunnan valiokunnissa tukea myös suurimmalta oppositiopuolueelta SDP:ltä.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä todetaan, että NRF-joukkoihin osallistuminen tukee Suomen valmiuksia osallistua myös EU:n joukkoihin eikä muuta Suomen suhtautumista Nato-jäsenyyteen.

6

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ollut

      hyvä laki joka esti kaikenlaiset sotaseikkailut haitallisina maata kohtaan..

      "Maanpetosta koskevan 12. luvun 2.2. pykälän (21.4.1995) mukaan :

      Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi, julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi, siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."

      http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/maanpetos.htm

    • osaa kutsun

      Liiga-demareiksi "-oikeisto" -etuliite on kupla, kute se "demarikin", sillä sitä ei ole kyse, vaan pikemminkin se "altantinen" haluaa. Tilanne on ongelmallinen, demokratiamme joiltakin osin tökki ja tökki pahasti, kuin yksipuolue järjestelmä. on vain erinimisiä puolueita ja pieni joko hedelmättömiä epärealisteja. Kyllä Suomen armeija ilma Natoa pärjää, sen tilaa on tarkoitusmukaisesti vähätelty siis valehdeltu. Se on rikos jos se on tietoisista toimintaa, kuten sinulla. Asiantuntija joka on oikea sellainen - ei komentaja vaan ollut opettaja Eversti joka opettaa niitä joista tulle ne korkeammat sanonut yksikantaan armeijamme muskeleita on vähätelty. Se joka koetta jatkossa purkaa muskeleita purkaa. Esim. tekosyitä käyttäen. Vastaa jo pelkistä sen kaltaisista suunnitelmista koreimman edessä – näyttä siltä että osa tunnettuja politiikkoja on mennyt ajat siten sen rajan yli – kun sen yli menee ei enää voi olla rehellinen missään – jos CIA niin haluaa. Usein se niin haluaa, toiset asiat taas ovat heille yhdentekeviä – ’tyylin päättäkää vapaasti ihan mitä itse ajattelette’

    • varsin ikävä.

      Täytyy kansalaisaktivistina EU-eri demareita jonkun kertoa että epäillään tällaista ja ei tulesta temmattu. Valitsen sanamadot varovaisesti ja mikäli noja tai pidättäjä laittomasti tulee, koska en pidä kireitä vaan mietin. Olen ainakin yrittänyt operaatio pelasta suomen demografia ja jääneen Tuonelaan odottaman sitä Tuomiopäivää pitäisi olla vapauttava päätös sieltä, näin on luvattu . En muuten ole mikään fundamentalisti kristitty vaan avoin ja pohdiskeleva. Pilkka osuu omaan nilkkaan, ei se edes tunnu pahalta vaan sääliksi käy. En vihasta toimi vaan veliosuuden tunnossani.

      Jos tähän on liianmonni tavaa tai toisella sotkeutunut, kuten pelkään ja mennyt jo liigan ylitse sen erittäin vaikea tilanne. Ei kaikkia voida rangaista. Kehottaisin tekemää n suunaan muutoksia, kuitenkin malmitilisesti järkeä käyttäen. On hoputeltu omia asian selvittämiseen oikeisto-demareita myöden myös näillä palstoilla oikeisto-demareista kyseen ollessa. Ei ole vaadittu riittäviin turvallisuustoimenpiteisiin ja asioiden perin juurin tukkimiseen. EU:sta on silloin apua. Asianosaiset olisi tullut alkaa kertomaan omalta kanalta asiaa perin juurin ei A 4 tuskin riitä. Sitä ei muut poliittiset voimat ole vaatineet, se on epätervettä jo sinänsä, kun jostain tähän nähden mitätöimästä lentokonematkasta voi tulla kisakokoinen lööppi. Mitenkään niitä toivomatta tämä olisi tullut olla valtamiedoissa yli maan rajojenkin kisankoskisilla kirjamolla. Tämä on hyvin ikävä tilanne ja vaikea. EI ne epämääräiset höpinät jostain hemmetin ”totuuskomissiosta” ja sukapolven vaihdokselta ”perintö prinsseineen ja prinsessoineen” tämä ei riitä näin silloin kesällä. Se nainen. En tunne asiaa se tunne varmuudella että asia on selvitettävä perienjuurin siten, ettei voida sanoa, että ryhmä itse tarinoi. Olen ollut eduskuntaan yhteydessä – asia nähtiin yhdistymisenä ongelmana – se ole asian ongelma – siihen salaginin en menisi enkä muihinkaan joten eduskunta lienee jäävi. Jos näin johdutaan epäilemään, niin mikä valikoivia osa demokratia tämä oikein onkaan?

    • Fixed-ver1.001 :)

      Täytyy kansalaisaktivistina EU-eri Johtajia kuin myös demareita (huom. vertaa ruotsia demariasiassa, mitenkään sinänsä demarisiin ihastuneena – varsinkaan sen totaaliseen muotoon…) ja tulee kertoa, että tällä demokratia joiltakin osin tökki ja epäillään tällaista ja - ei tulesta temmattu, kun vajetaan täysin. Kyllä minä ihan hyvässäkin hengessä tai pahassa olisin alkanut puolustamaan asianomaisena monisivuisina A4:sina edes hyökkäämättä mitenkään, jos sitä puolustettavaa on? Kun asia ikään kuin vain leijuu – se on huonomerkki.

      Valitsen sanamadot varovaisesti ja mikäli Noutaja, kuolema ja Tuonela tai pidättäjä laittomasti tulee, sillä en näe järkeväksi pitää kiirettä vaan harkittava oikeaa tapaa ja tehokasta. Älkää nähkö tätä siis käristyksenä, millä minä sitä voisin tehdä – tämä on mahdollisuus puolustukseen vaikka siten muualla.

      Olen ainakin yrittänyt – ’Operaatio pelastakaa Suomen demokratia’ ja kuolemaan asti latomuksia välttäen. En muuten ole mikään fundamentalisti kristitty vaan avoin ja pohdiskeleva, huumorintajuinenkin – tämä ei sitä saraa nyt valitettavasti ole. Pilkka osuu omaan nilkkaan, siitä viis - ei se edes tunnu pahalta vaan sääliksi minua teitä käy ihan oikeastikin. En vihasta toimi, vaan veliosuudentunnossani.

      Jos tähän on jo liianmonni tavalla tai toisella sotkeutunut, kuten pelkään ja mennyt jo itse ’liigan’ ylitsekin se on erittäin vaikea ja vakva tilanne. Ei uusia järkeviä maltillisia puolueita hetkessä ranketa. Minä en sellaiseen edes haluaa ryhtyä rakentelemaan se toivotonta ja lian hiedasta.

      Ei kaikkia liene voida rangaista, mutta pimentoon ne ei saa jäädä – vaan tiedoksi mediaa myöden selkeästi ja kuluvasti, yksilöiden mitään ympäripyöreyksiä käyttämättä.

      Kehottaisin tekemään suunaan muutoksia, kuitenkin - malmitilisesti järkeä käyttäen. Tämä ylipäätään ei ole pelkästään Nato asia. Demokratia asia ja oikeusvaltio asia. Joten jatkuu niin kauan kun asia ei ole kunnossa.

      On hoputeltu asian selvittämiseen oikeisto-demareita myöden näin foorumi tietä jos nyt vain heitä ajatellaan.

      Ei ole ryhdytty riittäviin turvallisuustoimenpiteisiin ja asioiden perin juurin tukkimiseen ja kyselemään kertokaa. Silloin ei ympäripyöreät lyhyet selvitykset auta.

      EU:sta on silloin apua. Asianosaiset olisi tullut ajat sitten alkaa kertomaan omalta kanalta asiaa perin juurin ei 1 tai 2 kpl A 4 tuskin riitä.

      Sitä ei muut poliittiset voimat ole vaatineet, se on epätervettä jo sinänsä, kun toisaalta tähän nähden ’mitätöimästä’ lentokonematkasta voi tulla kisakokoinen lööppi.

      Mitenkään niitä seinäänsä toivomatta tai ketään vahingoittamatta –tämä hän olisi tullut olla valtamiedoissa yli maan rajojenkin kisankoskisilla kirjamolla. Näin aikanaan tapahtuneekin, myös niin että on vihjattu ja kehotettu vapaehtoisesti selviöämmään sukuiselta tuntuva asia – johon on vajettu.

      Tämä on hyvin ikävä tilanne ja vaikea. EI ne epämääräiset höpinät jostain hemmetin ”totuuskomissiosta” ja sukapolven vaihdokselta ”perintö prinsseineen ja prinsessoineen” tämä ei riitä näin silloin kesällä. Se nainen. En tunne asiaa se tunne varmuudella että asia on selvitettävä perienjuurin siten, ettei voida sanoa, että ryhmä itse tarinoi. Olen ollut eduskuntaan yhteydessä – asia nähtiin pelkästään ’yhdistysmäisenä’ ongelmana – se ei ole pointti en ole demari enkä tule olemaankaan asian ongelma – siihen salaginin en menisi. joten eduskunta lienee jäävi?

      Jos näin on ollut johdutaan epäilemään, niin mikä valikoivia osa demokratia tämä oikein onkaan?

    • natovastustajien

      raja ei menekään oikeisto/vasemmisto. Vastustajia ovat äärivasemmisto ja Vanhoilliskeskustalaiset.

      • ........

        Niin mielenkiintoinen tilanne koska vasemmistossa on paljon yhteistyön kannattajia. Niin ketä on vastustajat?? osa varmasti muuttuu myönteiseksi heti kun tieto lisääntyy.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7961
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2248
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2149
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1716
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1231
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1118
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      840
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      768
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      737
    Aihe