Miksi itsenäisyyspuolue ja perussuomalaiset ei tee yhdessä töitä suomen eteen

mies 37

Miksi oikeasti perussuomalaiset ja itsenäisyyspuolueen johto ei istu samaan pöytään ja ala tehdä politiikkaa yhdessä.Oikein hiomalla ja yhdessä miettien suomen erottamista eu,n vallasta.Nyt tilanne on se että ipu pitää kovaa ääntä ja vaatii tekoja mutta puolue on liian pieni ja jopa pilkattu.Perussuomalaiset taas odottavat liikaa eu,n perusrakenteiden vahvistumista edelleen ja aikaa kuluu.Tämä suomen tilanne on ja alkaa olla toivoton ja siihen tarvitaan pikaista ja nopeaa tekoihin perustuvaa toimintaa.. EU,STA ON PÄÄSTÄVÄ EROON JA ALETTAVA AJATELLA OIKESTI ITSEÄMME,SUOMEA JA SUOMALAISUUTTA.MIKSI TÄMÄ ON NIIN VAIKEAA.MISSÄ ON SUOMALAISUUS.

10

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä syy

      Soinin politiikkka on ns. tuuliviiripolitiikkaa,jonka tarkoitus on pöngittää vain ja ainosástaan omaa naamaa.

      "Itsenäisyyspuolue on myös selvästi ainut puolue, joka aidosti ja reilusti uskaltaa vastustaa EU:n valtaa ja on myös reilusti puolueohjelmassaan vaatimassa siitä kokonaan irtautumista. Hyvänä esimerkkinä epäaidosta EU-vastustamisesta olkoon Timo Soinin (ps.) antama lausunto Aamulehdessä 20.3.: "Annetaan nyt EU:n hajota rauhassa", Sivonen naurahtaa."

      • ...

        tätä juuri tarkoitin... asiaan pitäisi mennä palavammin..tämä on oikeastaan sellainen asia että se ei voi odottaa.


      • Eduskuntaan on
        ... kirjoitti:

        tätä juuri tarkoitin... asiaan pitäisi mennä palavammin..tämä on oikeastaan sellainen asia että se ei voi odottaa.

        saatava sellainen puolue, joka ajaa asiaa rehdisti.
        Nyt sieltä puuttuu sellainen.
        Sen jälkeen voimme lähteä oikeasti kohti päämäärää.
        Silloin herää ehkä myös tuulen mukana menijät.
        Siksi kannatan vahvasti IPUa.


    • sivistyspuolue

      IPU perustettiin suojaamaan vieraan vallan maihinnousu Suomeen.Siinä epäonnistuttiin totaalisesti.Nyt Suomi on USAn vasallivaltio,jolta puuttuu täysin oma talous ja ulkopolitiikka.IPUn tehtävä on muuttunut siis täysin.Nyt pitäisi saada jo takaisin kaikki se hyvä,mikä Suomessa oli ennen.
      PS on köyhien puolue,joka yrittää pitää köyhät köyhinä ruokkimalla heidän köyhtymistään.IPU taas pyrkii hävittämään köyhät nostamalla heidät pois köyhyydestä.Tämä on mahdollista vain elämänoloja parantamalla ja työpaikkoja luomalla.Sehän ei onnistu ryöstökapitalistiyhteiskunnassa,vaan tuloerot vain täällä kasvavat ja menot lisääntyvät.

      • tekstiä.

        Perussuomalaiset on vakavasti otettava yhteistyökykyinen puolue.
        Ipulla on joku maaninen, joka kuvittelee, että kun päästään valtaan, niin pannaan asiat kuntoon.
        Erotaan EU:sta ja tehdään köyhistä rikkaita.
        Se ei onnistu ihan niin vaan. Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Siksi tarvitaan yhteistyökykyisiä henkilöitä. Ei henkilöitä, joilla ei ole muuta ajatusta, kuin ilkeillä muille.


      • Nerva Täsmätietäjä
        tekstiä. kirjoitti:

        Perussuomalaiset on vakavasti otettava yhteistyökykyinen puolue.
        Ipulla on joku maaninen, joka kuvittelee, että kun päästään valtaan, niin pannaan asiat kuntoon.
        Erotaan EU:sta ja tehdään köyhistä rikkaita.
        Se ei onnistu ihan niin vaan. Yksin ei saa mitään aikaiseksi. Siksi tarvitaan yhteistyökykyisiä henkilöitä. Ei henkilöitä, joilla ei ole muuta ajatusta, kuin ilkeillä muille.

        Tällaisia ne ipulistit ovat. Kaikkeen sanovat "EI!".

        Kuka sellaisilla mitään tekee? EI KUKAAN!

        Ainaisia vastarannankiiskejä.

        No. Näkyyhän tämä kannatuksessa.

        IPU 2007 0,17 %

        Vakuudeksi Visionääriseksi

        Nerva Trajanus Täsmätietäjä


      • kiinnosta?
        Nerva Täsmätietäjä kirjoitti:

        Tällaisia ne ipulistit ovat. Kaikkeen sanovat "EI!".

        Kuka sellaisilla mitään tekee? EI KUKAAN!

        Ainaisia vastarannankiiskejä.

        No. Näkyyhän tämä kannatuksessa.

        IPU 2007 0,17 %

        Vakuudeksi Visionääriseksi

        Nerva Trajanus Täsmätietäjä

        No,voithan alkaa ryypätä tai liittyä Kokoomukseen tai Kepuun tai jopa SDP:hen.Niiden opeilla surkeus on taattu.


      • TÖIHIN SIITÄ, SAAKELI!
        kiinnosta? kirjoitti:

        No,voithan alkaa ryypätä tai liittyä Kokoomukseen tai Kepuun tai jopa SDP:hen.Niiden opeilla surkeus on taattu.

        Rakennus- ja teollisuussektorilla on huutava työvoimapula!

        MARS MARS TÖIHIN !!!

        SCHNEEEEEELLLLL!!!!!!


      • mylvii
        TÖIHIN SIITÄ, SAAKELI! kirjoitti:

        Rakennus- ja teollisuussektorilla on huutava työvoimapula!

        MARS MARS TÖIHIN !!!

        SCHNEEEEEELLLLL!!!!!!

        Oikein pelottaa tuollaine kääpiö,jolla lapiokaan ei pysy kädessä.


      • nervanterille
        Nerva Täsmätietäjä kirjoitti:

        Tällaisia ne ipulistit ovat. Kaikkeen sanovat "EI!".

        Kuka sellaisilla mitään tekee? EI KUKAAN!

        Ainaisia vastarannankiiskejä.

        No. Näkyyhän tämä kannatuksessa.

        IPU 2007 0,17 %

        Vakuudeksi Visionääriseksi

        Nerva Trajanus Täsmätietäjä

        Surkea pikku pörssipeluri,joka työkseen häiriköi tällä sivulla.Saa siitä EU:lta palkkaa 20000 euroa kuussa.Tällaista tämä on.Kuka uskoo kehenkin,kuka sanoo jees ja miksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe