Silloin kun tyytymättömyys kuntaa ja sen toimia kohtaan yltyy, oletko ajatellut lähteä ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa syksyllä ? Se on toimiva tapa vaikuttaa ihan arkipäiväisiin asioihin kunnassa, päivähoitoon, kouluihin, terveydenhuoltoon jne...vaaliehdokkuuden ja vaalimenestymisen mukaan jaetaan valtuustopaikat ja myös lautakuntapaikat yms. Puolueesta viis, mutta uusiksi valtuutetuiksi tarvitaan nuoria, nuoria aikuisia, keski-ikäisiä, eläkeläisiä, kaikkia yhdessä ! Tulevaisuuden päätöksistä ei kannata valittaa ellei käy edes äänestämässä. Ehdokkuus on loistava tapa vaikuttaa ! Keskusta näyttää olevan suurin Vihdissä ts.eniten äänivaltaa. Menkää mukaan ! Siten sitä oikeasti vaikutetaan asioihin.
ehdolle valtuustoon - MARS
Entinen Vihtiläinen
2228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kunnallispolitiikassa ei yksittäinen valtuutettu pääse vaikuttamaan, kun kaikki päätökset sovitaan jo etukäteen ryhmäkokouksissa. Lisäksi Vihdissä erikoispiirteenä on Härkös palvonta eli kunnanjohtaja valmistelee ja esittelee asiat ja valtuusto kumileimaa päätöksen.
Lisäksi 90% äänestäjistä äänestää aina samoja vanhoja nimiä ja mikä huolestuttavinta Vihdissä valtuututuissa on suuri osa kunnanvirkamiehiä eli valvovat itse omaan työtään. Vanha sanonta tuolle on 'pukki kaalimaan vartijana'
Ehdolle valtuustoon ei niin vain mennä. Minuakin on jo useat tutut ja puolitutut pyytäneet menemään ehdokkaaksi, mutta juuri edellä mainituista syistä en näe siinä mitään hyötyä ja sitäpaitsi kun en ole ennestään julkkis, niin ei puolueitakaan kiinnosta. Puolueille on suorastastaan pelottavaa ottaa riveihin vahvoja substanssi osaajia, jotka myös voivat sisältäkäsin hajaannuttaa konsensusta.
Vihdissä hämmästyttää jatkuva kuntalaisten hämäys propagandalla ja suorastaan valehtelemalla sekä näyttelemällä. Ällöttävää, kuvottavaa, oksettavaa..