kirkon pilkkoutuminen

toivottavasti emäkirkkosäilyy

Viimeaikoina olemme saaneet kuulla mediasta, kuinka kansankirkkomme repeilee liitoksistaan. Ei siis sen takia, että kirkot pullistelevat väkeä, vaan sen takia, että kirkon sisällä on hirveästi eritavalla ajattelevia, jotka eivät millään pääse yhteisymmärrykseen.
Tämän seurauksena myös herätysliikkeitä uhkaa pilkkoutuminen pienempiin liikkeisiin.

Sley ainakin on näillä näkymin hajoamassa kahteen osaan, joista toiset hyväksyvät naispappeuden, toiset eivät.
Nokia Mission johtaja taas päätti erota kirkosta ja perustaa uuden kirkkokunnan. Tätä ei kaikki Nokia missiolaiset voi sulatella, varsinkaan ne, jotka kuuluvat myös luterilaiseen kirkkoon. Eli tätäkin liikettä uhkaa jakautuminen.

Sanomattakin selvää, että kirkko tulee ennemmin tai myöhemmin pilkkoutumaan osiin. Ja sitten, jos kirkko menee hyväksymään homoliittojen siunaamisest, lähtee ne vanhoillisemmatkin liikkeet kirkon alta.

Luultavimmin evlut-kirkko pienenee niin pieneksi, että siltä otetaan erityisoikeus verotukseen. Tätä en toivoisi. Eri liikkeet ovat pitäneet, tai pitävät sovittelukokeita, että pysyttäis vielä yhdessä, mut niin totta kuin se on, erimieliset eivät kauaan voi yhdessä toimia.

2

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhjinä

      sunnuntaisin!

      Vanhoilliset "tosiuskovaiset" ovat heitä, jotka kuuluvat siihen 3 % ev.lut. kirkon jäseneniin, jotka kuluttavat kirkon penkkejä sunnuntaisin. Jos tämä ryhmä suututetaan homoliitoilla tai vastaavilla ja saadaan lähtemään omille teilleen, niin eipä tarvitse pastorinkaan vaivautua paikalle papinlatinoita höpöttämään tyhjille seinille, jos ei välttämättä niin halua tehdä.

      Ihmiset ovat jo pitkään äänestäneet jaloillaan ja kirkot huutavat tyhjyyttään. Siis ne kirkot, joiden missio on kateissa tai sitä ei ole vielä edes alettu etsiä. Nokialla se on jo alkanut löytyä ja niin ovat löytäneet ihmisetkin tiensä missionin tilaisuuksiin. Kirkonmenojen ei pidä olla surujuhla, kuten se tavallisesti ev.lut. kirkossa on. Kuka jaksaa sunnuntaisin osallistua jatkuvaan hautaansiunaamisen kaltaiseen tunnelmaan?

      Ev.lut. kirkko ei pysty houkuttelemaan uutta väkeä hautaansiunaamismeiningein sunnuntaisin, mutta liian suuret uudistukset saattavat karkoittaa ne tosiuskovaiset, jotka kuluttavat kirkon penkkejä sunnuntaisin ja muina pyhähartauksissa.

    • jyvät akanoista.....

      Kaikki luuserit paskiaiset joutaakin lähtee kirkon helmoista. Kaikenmaaliman hörhöhihhulimissiolaiset, jotka opettavat harhaoppeja, ni suksikoon hevonkuuseen.

      Kirkko vain puhdistuu, kun mätäpaiseet saadaan pois kirkosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1189
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1119
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe