Kevvään
merki ilimassa
9348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ne on jotain muita romanialaisia
on ollut tummia romanialaisia poikia myymässä ruusuja, mutta ei ne mitään agressiivisia ole olleet vaan ihan ystävällisiä. En kyllä ole ostanut ruusua, koska en ole niin tollo. Musta tuntuu, että noi on jotain Romanian hallituksen lähettämiä riehujia, että saataisiin sellainen kuva, että kerjäläiset on agressiivisia eikä heidän asemaansa ole tarvis puuttua.
Valokuvaajalle paljasta pyllyä näyttivät ja hanuriakin soittivat. Piereskelivät siis...
epäilen että eivät minnekään ja joku heillä on myös työnantajan ominaisuudessa joka ei myöskään maksa todennäköisesti veroja.
Onko Oulun verovirannomaisille tehty tutkinta pyyntö näistä tyypeistä kaikkienhan pitää maksa veroja jos kauppiaaksi alkaa ja palkkaa työntekijöitä.
minua alkoi helsingin asemalla kerran piirittämään pummi. ihan tavallinen juoppo suomalainen. ei millään meinannut uskoa että käteistä ei ole kun maksan kaikki kortilla.
vielä se jaksoi tivata että anna nyt edes jotain. siinä vaiheessa tuli mieleen junassa saamani tarkastusmaksu ja annoin sen sitten sille spurgulle.
ei sanonut edes kiitosta, katsoi vain hölmistyneenä.
Ei se ole keneltäkään pois jos ne päästettäisiin sosiaalituen piiriin. Ja senhän ne saisivat jos älyäisivät sanoa taikasanan: turvapaikanhakija.
taas kuvittele että raha kasvaa puissa tai metsissä kunhan hakee sen pois vaan sieltä ja jos vaikka kasvaisikin niin suomalaiset sen rahan sieltä metsistä joutuisi näille loisijoille käydä kumminki hakemassa sekin olisi sen verran muiden töiden lomasta pois.
Jospa sinä menisit välillä töihin keräämään niitä sosialietuuksia niin tiedät keltä se otetaan pois.
Hyvä kun saa kukkasetkin ostaa kadulta...ei tarvii männä jonottaan ahtaisiin kauppoihin...eiks jeee
Eikö Suomen valtiovalta joutaisi jo teksitiviesti hässäkästä toivuttuaan puuttumaan asiaan.
Oikeat turistit ovat tervetulleita tänne nämä eivät.