puoluesihteeriksi. Kainulainen on tuonut itseään esille Suomen Kuvalehteä myöten asiassa. Kainulainen on Heinäluoman avustaja.
Toiminta on Kainulaisen taktiikkaa, siitä on oivallisia esimerkkejä Joensuussa, kotikaupungissa, josta hän muutti Helsinkiin tämän vuoden alussa.
V.2006 oli Pohjois-Karjalassa haettava Maakuntahallituksessa maakunta-asiamiehen toimi, hän oli omaa valintaa pohjustanut taustalla lehmänkaupoilla, hakijoita oli toistakymmentä, Kainulainen oli ainoa, joka ei halunnut ensi vaiheessa nimeään julki. Suurin osa hakijoista oli pätevämpiä kuin Kainulainen.
Kainulaisen toiminta tietysti tuli julki, ja paljastui myös poliittiset kaupat. Kainulainen joutui äänestykseen haussa ja hävisi.
Asia oli sen verran hyvin äänestäjien muistissa, että Kainulainen sai eduskuntavaaleissa vähän yli yhdeksän sataa ääntä. Oli kolmas yritys ja edellisellä kerralla sai noin 2500 ääntä.
Että tämmöinen sivuviisto mies on taas tyrkyllä, tietysti taustalla joo.
Ismo Kainulainen
4
888
Vastaukset
- blogissa sitten lisää
pyrkyä, pyrky ei sinänsä ole pahaksi, politiikan tekeminen vain pyrkymielessä ei pitemmän päälle toimi.
"
Kainulaisen blogista:
-----
Lehtijuttuja
Pitkän uurastuksen jälkeen puheenjohtamani puolueosasto Nuorsosialidemokraatit NUS ry on avannut uudet kotisivut. Sen verran ne ovat herättäneet huomiota, että uusia jäseniä on ruvennut jo tulemaan niiden kautta. Tekipä Uutispäivä Demarikin uutisen yhdistyksestä eilen. Hyvältä näyttää ja tuota hommaa on mukava tehdä.
Lehtien palstoilla tässä on oltu muutenkin, vaikka toimittajille en ole paljonkaan soitellut. Viikko takaperin lauantaina oli hesarissa uutinen, jossa pohdittiin mediataitaja Jukka Halosesta tehtyä esitystä SDP:n puoluesihteeriksi. Jukka taitaen kertoi kuudelle palstalle taitetussa näyttävässä jutussa, että hänestä viriilimpien miesten, kuten Antti Lindmanin ja allekirjoittaneet tulisi tuohon tehtävään valittavan. Siitäpä sitten Savon Sanomat kirjoitti pääkirjoituksen maanantaina ja Karjalainen sitten viime lauantaina.
------ - bemar
tästä herrasta tulossa sdp:n tiedotussihteeri ?
- lillutellaan vaan
touhuiluja kiristyksineen on visto katsella. JA KANSA MAKSAA!
ILNAN SAK/DEMARIMAFIAN YHTEISKUNTATERRORISMIA, JA VAALITAPPIOVITUTUSKOSTOA SUOMI OLISI SELVINNYT LAMASTA OLANKOHAUTUKSELLA.
Vaan nytpä tulee olemaan toisin.
Ja kurjenpaa on tulossa, kun tuo SAK/demarimafia on kiristytoimintansa tuloksena tunkemassa itsensä taka-ovesta hallitukseen.
ELi kiristää yhteiskuntaa työpaikka/yhteiskuntaterrorismilla, ja viime kädessä stasi-Halonen sitten kuittaa asian kansaa halveksiva virne naamallaan, antamalla SAK/demarimafialle vaalien jälkeen hallituksen muodostajan tehtävän vastoin vaalitulosta.
Ei saanut Taxell turhaan ristiään stasi-Haloselta. Läpi näkyy tuo demujen kierous kaikissa toimissaan.- irameditna
Tuossa oli totta joka sana,demarit on pahimpia pyrkyreitä ja oman edun tavoittelijoita ja jos kärähtävät jostakin,niin kaikki kiistetään ja luotetaan,että koneisto pelastaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760