Korotus ansaittu

Thor

Kansanedustajien palkankorotus oli ihan paikallaan, koska palkkoja ei tarkisteta vuosittain. Viimeisestä korotuksesta on aikaa kolme vuotta ja kaikki varmasti ymmärtävät, että kulut ovat myös kasvaneet. Kansanedustaja on nimensä mukaisesti EDUSTAJA, jolloin hänen ei sovi kulkea missä tahansa rievuissa. Lisäksi matkakustannukset ovat nousseet valtavasti.
Edustajahan tavallaan on 24 h/vrk käytettävissä, erilaisia puhujamatkoja ja esiintymisiä riittää.
Kyllä varmasti ovat palkkansa ansainneet.

13

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akseli

      Kerrankin oikean suuntaista tekstiä. Kyllähän kansanedustajien tulee erottua rahvaasta kansasta kuten suuret yritysjohtajat ja urheilutähdet. Samalla laillahan me ihalemme heitä kaukaa ja aina kun näemme jossain kansanedustajan, tekee se meihin suuren vaikutuksen karismallisella persoonallaan.

      Yleensä monet liian äkkiä tuomitsevat, jos kansan edustajille myönnetään lisää tuloja tai eri oikeuksia. Kyllähän kaikki voivat pyrkiä eduskuntaan. Eli turha kateus pois.

      • ei kade

        Pian jonkun kansanedustajan kaapista "paljastuu" 5000 kenkäparia...

        Kaikki voivat pyrkiä akselitehtaaseen, mutta ne jotka sinne menevät, pitävät pyörät pyörimässä....

      • kun kerran

        Kun kansanedustaja tänne kirjoittaa(muu ei tollasta paskaa voisi krjoittaa), pane nimesi esiin!
        Miten on työttömyyskorvausten korotus, toimeentulotuen(edelleen asumiskulu)korotus. Pellepienet liksat.
        Ei löydy toimikunnalta tahtoa.
        Paitsi Kalliomäki haluaa niitä alentaa ja kiristää..

      • tässä
        kun kerran kirjoitti:

        on sellainen pikkujuttu kuin globalisaatio, monissa kilpailijamaissa ei työttömyyskorvausta ja sosiaaliturvaa tunneta ollenkaan, joten siellä on saatu palkat pysymään todella alhaisina, samaan suuntaan ollaan täälläkin menossa, koska näitä maita vastaan nykyisillä avoimilla markkinoilla kilpaillaan, joten alennuksia työttömyysturvaan ja sosiaalietuuksiin, vähintäin jäädyttämisiä on tulossa, niitä sitten sanotaan uudistuksiksi, ettei kuulosta niin rumalta.

    • lare

      Nuilta pelleiltä pittäis ottaa puolet pois ja antaa vanha poliisiauto kulkuneuvoksi. Tulis liikenteeseekin järki nuorten rallitouhuun.

    • Duoda

      kopsasin> Viimeisestä korotuksesta on aikaa kolme vuotta ja kaikki varmasti ymmärtävät, että kulut ovat myös kasvaneet>
      Tuolla työmarkkinoilla tarjoillaan nykyään palkkoja, jotka olivat jo -80 luvulla heikonpuoleisia ostovoimaltaan, mutta jolla silloin kuitenkin pärjäsi, joten tarpeista korottaa niitä edustajien palkkoja voi olla toistakin mieltä, joutuvathan alamaisetkin pärjäämään parikymmentä vuotta vanhoilla palkoillaan, vaikka totta on, että kulut ovat kasvaneet ja vaatisivat toisenlaista palkkaa, 2000 luvun palkkaa.

    • TYKA

      Muutamia kustannuksia yhdeltä veronmaksajalta:

      - Kansanedustajien uusimpaan palkankorotukseen 0.30 euroa vuodessa
      - Kansanedustajien palkkaan 3 euroa vuodessa
      - Eduskuntaan 15 euroa vuodessa
      - Puolustukseen 800 euroa vuodessa
      - Valtion velkaan 1 500 euroa vuodessa
      - Alkoholiin 3 200 euroa vuodessa
      - Työttömyysturvalakiimme 10 000 euroa vuodessa

      • vielä

        IMF:lle lupauksesta saada lainaa tarvittaessa ja talouspoliittista ohjailua, reilu 300€ vuodessa, EU:llekin 50 €, näyttäis olevan irtonaista rahaa suomessa, alkaa kohta ylittään monen vuositulot noi maksut yhteensä.

      • TYKA
        vielä kirjoitti:

        Kaikkiahan kansalainen ei saa ollenkaan. Eli osa kustannuksista on sellaisia joita ei tilipussissa näy ollenkaan, ne vain jäävät puuttumaan. Kuten tämä työttömyysturvalakimme aiheuttama kustannus, 30 000 miljoonaa euroa. Jos tuo lakimme koskisi kaikkia työttömiä, saisimme jaettavaksemme tuon 30 000 miljoonaa euroa lisää. Se on siis kustannus, vaikkemme sitä koskaan palkkanauhassamme näe. Jos sitä ei olisi, nettopalkkamme vain tuplaantuisi.

        Tuossa listassa oli vain muutamia poimintoja, se ei siis ollut täydellinen. EU:lle tuo 50 euroa ei taida riittää maksuina. Toisaalta EU myös tuo paljon, joten tarkkaa summaa on vaikea arvioida. Näkemykseni on, että TYKA mallin ollessa toiminnassa hyödymme EU:sta suhteellisen paljon, päin vastoin kuin nykyisin, kun olemme nettomaksajina summa taitaa nousta tuonne 700 euroon veronmaksajaa kohti.

      • maksut
        TYKA kirjoitti:

        viime vuonna: copy EU sivulta, mitä tuosta sitten tulee???

        -----
        oli 1123 miljoonaa € josta Bryssel palautti 997 miljoonaa € joten nettomaksu oli 126milj.€ jaa se työssäkäyvien ja yrittäjien väkiluvulla saat jonkinlaisen kuvan per maksaja, voi sen tietysti jakaa väkiluvullakin.
        ----------------------

      • TYKA
        maksut kirjoitti:

        Usein kun EU:lta saadaan rahaa, se on kansalaisten mielestä ilmaista rahaa, jota voi tuhlata mihin vain keksii. Sille ei tarvitse miettiä älykästä käyttöä. Ja näinhän se usien tehdään.

        EU:lta saatu raha käytetään männynneulasten värjäämiseen siniseksi tai tutkimiseen onko tien oikeassa puolelle kasvaneet kalat paremman makuisia kuin vasemmalla puoellla kasvaneet.

        Onko siis palautettu 997 miljoonaa euroa palautettua vai hukkaan heitettyä rahaa? Epäilen, että aika suuri osa siitä on hukkaanheitettyä rahaa.

        TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • löytyy

        lainaus tuolta jostain toiselta palstalta;

        >> on se järjetöntä, kehitysapuun menee ensi vuonna
        506,8 milj EUR. Samaan aikaan Suomessa sairaaloihin ei ole varaa ostaa keskoskaappeja.>>

    • Mielipidepankki

      Kansanedustaja ei ole edustaja siinä mielessä kuin toit asian esille. Kansanedustaja ei ole ole mikään tuote-esittelijä tai markkinamies, jonka tulee tässä mielessä edustaa jotakin taustaryhmää. Kansanedustajuus on kiinteä osa demokratiakäsitettä, joka meillä toteutetaan edustuksellisen parlamentarismin muodossa. Kansanedustajan päätyönä on lakien säätäminen. Kaikki muu on korkeintaan siihen liittyvää tukityötä. Erilaiset puhematkat alkavat olla jo vähän kaukana kansanedustajan varsinaisesta tehtävästä. Hyvä kansanedustaja toki tiedottaa asioista valtiopäivien aikanakin valitsijoilleen, mutta nykyteknologian aikana tiedottamisen voi hoitaa kätevästi muutenkin kuin pelkillä puhujamatkoilla. Kansanedustajien tulee tietysti myös kaikintavoin kaivaa tietoja päätöstensä tueksi, mutta tätä varten on olemassa myös puolueorganisaatio ja avustajajoukot.

      Kansanedustajan työ ei ole lähtökohtaisesti mikään ammatti. Meillä on ammattimaisia kansanedustajia paljonkin. Tämä ei ole demokratian kannalta hyvä suunta. Lisäksi se on vastoin parlamentarismin alkuperäistä ideaa. Ammatillistumista vastaan voitaisiin säätää esim. laki, joka sallisi henkilön olla kansanedustajana enintään kaksi kautta. Kansanedustajaksi ei tule houkutella ihmisiä ensisijaisesti palkan ja kulukorvausten avulla, vaan ensisijaisena pontimena tulee olla halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja toimiminen tätä varten tosiaan valisijoiden edushenkilönä. Kansanedustajuus tuo muutakin lisäarvoa henkilölle kuin palkan. Kansanedustajuus meritoittaa henkilön päätöksentekotehtäviin ja kouliinnuttaa hänet yhteiskunnalliseksi asiantuntijaksi. Erinomaisen hyvä esimerkki parlamentarismia toteuttavasta edustajuudesta oli ministeri Iiro Viinasen lyhyt edustuksellinen kausi ja sen jälkeen paluu muihin tehtäviin. Kvoin mairittelevaa ei sen sijaan samaiselle puolueelle ole kansanedustaja Ben Zyskowiczin pitkäaikainen edustajuus, joka on alkanut muistuttaa ammattia. Samaan nippuun voidaan lukea muista puolueista esim. Mauri Pekkarinen ja Paavo Lipponen. Sauli Niinistö ja Esko Aho ovat selvästi paremmin osoittaneet toimillaan tajuavansa parlamentarismin syvimmän olemuksen.

      Rajoittamalla kansanedustajakausia voisimme päästä järjestelmään, jossa edustajina toimisi aidosti ihmisten asioista kiinnostuneita henkilöitä. Pitkäaikaisia poliitikkoja kun alkaa enemmän kiinnostaa aina poliittinen peli ja henkilökohtainen pyrkyryys kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Meillä on Kekkosen ajoilta perua jonkinlainen korvaamattomuuden harhaluulo. Pääministeriksi yllättäen joutunut Matti Vanhanen tulee osoittamaan, että kukaan ei ole korvaamaton. Vanhanen todennäköisesti selvityy tehtävästään paremmin kuin moni tunnetumpi poliitikko.

      Vihreillä on oikeasuuntaisia ajatuksia demokratiasta. Hehän pyrkivät rajoittamaa omia puoluejohtamisen aikoja ja kierrättämään tehtäviä. Tämä on demokratian suhteen loogista, vaikka itsekin olen sitä mieltä, että Osmo Soininvaara on tällä erää ylivertainen vihreä ideologi ja poliitikko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5465
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2326
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1860
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1585
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1513
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1378
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      222
      1008
    Aihe