Ajatuksia Autismista

Ajatuksia Autismista

Autismi ei ole sairaus vaan ominaisuus. Miksi tämä yksinkertainen asia sotketaan aina? Autismia voisi ajatella arvona, jokainen kuuluu välille 1-10. Kyseessä ei siis ole mikään sairaus vaan jokaisella oleva ominaisuus.

Kyllä se autismi rajoittaa työtehtäviäkin.
Asiakaspalvelutilanteet, puhuminen, kirjoitus aiheen vierestä, julkisella paikalla olo tuntuu suojattomalta. Autisti haistaa pakokaasut ja tuntee olonsa levottomaksi.

Usein Autistit ovat kotona normaalia enemmän. Nykyinen kouluopetus leimaa ihmiset, jotka ovat kotona passiivisoituneiksi, ikään kuin negatiivisesti. Peruskoulu ei opeta ymmärtämään tavallista autistia.

Autismitapauksia on ehkä 1/100. Tutkimukset kaunistelevat ja määritys on vaikeaa, koska rajaa ei voida millään vetää.

Ihminen syrjäytyy monesta syystä yhteiskunnasta, poikkeuksellinen ulkonäkö voi olla yksi syy. Kyllä mielelläni juttelisin poikkeuksellisen näköisen kaverinkin kanssa, mutta koska kaverit suhtautuu negatiivisesti. Toinen, ettei voi koskaan tietää, miten kaveri suhtautuu, kun sille puhuu.

Autismia esiintyy aina vain enemmän, koska se riippuu lapsuuden ruokatavoista ja puutosoireista, jos lapset syövät roskaruokaa on selvä, että kehitys häiriintyy. Jos koko yhteiskunta koostuu erilaisista mielenterveysongelmista kärsivistä, on selvää, että tavallisella ihmiselläkin pää hajoaa.

Asiantuntijatkaan eivät tunnu ymmärtävän, että autismi johtuu usein negatiivisesta elämänasenteesta. EI se ole kovinkaan kiva työskennellä työntekijän kanssa, joka ei hymyile ja jolla on elämänasenne huono.

Jos ihmiset suhtautuisivat toisiinsa positiivisesti.

Työelämässä vaikuttaa paljon esimiehen suhtautuminen autismiin. Onhan se kiva saada potkut, kun sanoo esimiehelle epähuomioissaan pahasti. Mutta kyllä on esimiehen ja yrityksen johdon vika, jos eivät hanki pätevää johtajaa. Vika on itseasiassa jo siinä, että osakeyhtiöitä - kuten pörssi - yritetään johtaa ryhmätyönä, koska omistajapohja on laaja. Yritystä ei voi johtaa useampi kuin yksi kaveri.

6

1145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei johdu,

      työpaikasta eikä negatiivisesta ajattelusta.
      Autismi on neurologinen kehityshäiriö ja poikkeavuus, ja ainakin jossain määrin perinnöllinen.

      Se on synnynnäinen ominaisuus, joten se ei voi yhtäkkiä tulla aikuisena minkään asian tai olosuhteen seurauksena. Se joko on syntymästä saakka ja sen ensimmäiset oireet on havaittava jo varhaislapsuudessa - muussa tapauksessa kyse ei ole autismista.

      Työpaikkakiusaamisen yms vuoksi sairastuminen tai oireilu on ihan eri asia.

      • assi.

        "Vaikka oireita voidaan lievittää ja vaikka erityyppiset liitännäisongelmat, kuten alokhlismi, äkilliset sekavuustilat, masentuneisuus ja pakonomainen kiinnostus kuolemaa kohtaan – hämärtävät oireyhtymän kliinistä kuvaa, keskeistä on, että nämä henkilöt eivät edelleenkään kykene olemaan nopeassa ja inuitiivisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa sosiaaalisesti hyväksyttävällä ja joustavalla tavlla. Tämän vuoksi heiltä lähes täysin puuttuu luonnollinen improvisioimiskyky. Yksittäiset henkilöt voivat silti omaksua suuren määrän erilaisia sosiaalisia rooleja ja lyhyen aikaa selviytyä hyvinkin jonkin tällaisen roolin esittämisestä – ja siten näyttää tässä suhteesa normaaleilta. Usein kuitenkin myös tällaisissa tapauksissa henkilöiden puutteellinen kyky improvisoida havaitaan yleensä nopeastiKokemukset, elämäntapahtumat ja hoito eivät vaikuta jäykkyyteen, rutineihon takertumiseen ja terveen järjen puutteeseen".


    • tavatonko

      Nämä:
      "Autismia esiintyy aina vain enemmän, koska se riippuu lapsuuden ruokatavoista ja puutosoireista, jos lapset syövät roskaruokaa on selvä, että kehitys häiriintyy. Jos koko yhteiskunta koostuu erilaisista mielenterveysongelmista kärsivistä, on selvää, että tavallisella ihmiselläkin pää hajoaa.

      Asiantuntijatkaan eivät tunnu ymmärtävän, että autismi johtuu usein negatiivisesta elämänasenteesta. EI se ole kovinkaan kiva työskennellä työntekijän kanssa, joka ei hymyile ja jolla on elämänasenne huono."
      - - -

      Ovat silkkaa puppua.
      Ruokavaliolla on merkitystä oireiluun.. siinä kuin huonolla seuralla ja muillakin ympäristötekijöillä.

      En viitti enempää paneutua tuollaiseen soopaan.
      Päivittäkää hyvät ihmiset tietonne ennekuin lähdette julkisesti kommentoimaan tuollaista.

      Täältä löytyy asiantuntijatietoa:
      http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/autismi.htm

      mm. näin:
      "Sami Munter kirjoitti Koulukanavan nettisivulla (1998), että autistisia oireita voi huomata jo vauvaiässä. Vauva ei näytä ilahtuvan äidin hymystä eikä hän nosta käsiään ylös päästäkseen syliin, vaan hän voi päinvastoin vastustaa sitä. Pikkulapsena autisti viihtyy monasti itsekseen ja vetäytyy omiin oloihinsa. Lapsi ei näytä osaavan leikkiä ja hän vaikuttaa usein kuurolta. Hänellä voi olla epätavallisia toimintamalleja, joihin hän palaa yhä uudestaan ja uudestaan. Munter mainitsi, että lapsi "voi pyörittää samaa palikkaa kädessään tai heiluttaa kankaanpalasta pitkiäkin aikoja, ilman että ulkopuoliset ärsykkeet vaikuttavat häneen millään tavalla. Lapsi voi myös toistaa samaa sanaa yhtenäisinä riimeinä tai pitää esimerkiksi kättään erityisessä asennossa ilman sen kummempaa syytä."

      - - -

      Kyse on siis oireilusta joka ilmaantuu jo ihan pienenä ja sen syitä on jo löytynyt kromosomipoikkeamistakin:
      Niistä löytyy tietoa täältä kehityvammahuollon tietopankin osiosta aspergerin oireyhtymä:
      http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/asperger.htm

      "Häiriötila on joskus yhdistetty virheellisesti lapsuudessa puhkeavaan skitsofreniaan.

      Oireyhtymän kuvasi ensimmäisenä saksalainen Hans Asperger v. 1944. Cassandra L. Kniffinin keväällä 2004 laaditussa OMIM-tietokannan kirjoituksessa (ASPERGER SYNDROME, SUSCEPTIBILITY TO, 1) mainittiin, että AS-vammaisten perimäaineksen virheitä oli löydetty 3. kromosomin alueella 3q25-q27 (ASPG1-geeni), 17. kromosomin alueelta 17p13 (ASPG2-geeni) ja 1. kromosomin alueelta 1q21-q22 (ASPG3-geeni). Lisäksi kaksi X-kromosomiin kytkeytynyttä muotoa, geenialueen Xq13 (ASPGX1-geeni) ja geenialueen Xp22.33 (ASPGX2-geeni), olivat kytkeytyneet NLGN3- ja NLGN4-geenien mutaatioihin. NLGN-geenien uskottiin vaikuttavan hermosolujen välittäjäaineiden muodostukseen.

      Mari Auranen kumppaneineen (2002) selvitti 38 suomalaisen suvun piirissä esiintyneitä autismin kirjoon kuuluvia kehityshäiriöitä. Kahdeksassatoista autismi- ja Aperger-suvussa merkittävin geneettinen piirre kytkeytyi 3. kromosomin geenijakson 3q25-q27 virheisiin. Y. Suzuki ja kumppanit (2002) kiinnittivät huomiota AS-vammaisten heikkoon mauntunnistamiseen (olfactory identification). Pekka Tani kumppaneineen raportoi (2004) ahdistuneisuudesta vammautuneiden unettomuuden syynä."

      Aistivammaisilla autismityyppinen oireilu kyllä on tyypillistä, samoin sellaisilla lapsilla jotka kärsivät virikeköyhyydestä ja heidän kehiityksensä on estynyttä.

      Mutta..
      Välillä kuulkaas kyllästyttää oikoa näitä.
      Ottakaa selvää asioista ennekuin levittelette perätöntä tie.. siis huhua.

      Vaikka tohtori Tolonen puhuu markkinamiehen suulla ruokavaliosta niin se ei ole mikään kokototuus, jos on totuus ollenkaan. Usein noihin ns. luontaishoitoihin ei ole luottamista.

      Lääkettä autismiin sen koommin kuin koko autismin kirjon oireiluihin ei ole. Kaiketi kuntoutus ja ratkaisukeskeinen terapia ja hyvä elämä sinällään ovat ne avaimet mitkä toimii.. siis iahn sama kuin ihmisille yleensä.

      Nyt kun ukko Freudkin on luokiteltu pelkäksi filosofiksi ja hän tuuppaantuu pois psykiatriasta kun tilaa alkaa vallata parempi neuropsykiatria, niin eiköhän nämä joutavat pulinat ala laantua.

      Onhan jotkut sitäkin mieltä että autismi johtuu riivaajahengistä.. ja huhhahhei!

      Iloista kevätpäivää kaikille! :)

      Pönni

      • Puppua koko teksti

        Tutkimuksesi lähdeluettelo on kieltämättä vakuuttava, mutta muuten ei.

        "Ruokavaliolla on merkitystä oireiluun.. siinä kuin huonolla seuralla ja muillakin ympäristötekijöillä."
        1500-lukua ennen autismi oli harvinaista, mutta nykyään mielenterveysongelmista kärsii valtaisa joukko. Sen voi helposti todeta, tutkimalla rikollisuuden kasvua vaikka STAT:ista.

        Nykylääketiede ei halua todeta, että tilanne on viimeisen vuosisandan aikana huonontunut esim. nuorten yleiskunto on laskenut. Siksipä haluavat tutkijat vaan väittää, ettei ennen diagnooseja tehty tai muuta perätöntä. Yliopistotkaan eivät ole erikoisen puolueettomia lähteitä, kun valtio ne rahoittaa.

        Mitä järkeä on tutkia geenejä? Geeneistä on turha etsiä ratkaisua, miksi autismi ja mielenterveysongelmia tulee enemmän. Vastaus löytyy elintavoista.

        "Vaikka tohtori Tolonen puhuu markkinamiehen suulla"
        Onko sinun esittämä tietosi yhtään parempaa?
        Joku yksittäinen geenialan ihmisen ajatuksia autismista.

        Vai ettei elämänasenteella ole mitään merkitystä syrjäytyykö henkilö vai ei? Jos henkilö ei hymyile, hänellä ei luultavasti ole kavereita ja se lisää syrjäytymisvaaraa.


      • Ketjussa eräs kirjoittaja toteaa, ettei 1500-luvulla autisminkirjon häiriöitä juuri tunnettu.
        Aivan hatusta vetäistyllä, puolivillaisella intuition tyngällä arvelen:
        seuraavalla vuosituhannella näitä häikänderfiboja on paljon nykyistä yleisemmin. Syy.
        Se todennäköisimmin löytyy ihmisen genomista. Eli keskushermossamme luontoäiti jatkaa
        omaa geenimanipulaatiotaan enenevässä määrin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      209
      7179
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4584
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1748
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1499
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1267
    Aihe