Nyt kun persujen galluplukemat huitelevat jo 5,2 prosentin tienoilla, olisi mukava, jos puolueeseen liittyisi se ensimmäinen nuori, alle 35-vuotias nainen. (Timppakin on häntä jo kauan haikaillut) Jos olisi vielä esiintymiskykyinen, tilanne vaikuttaisi hienolta. Nyt persunaisten keski-ikä on tuolla 60-85 vuoden välimaastossa. Kaikki kunnia mummoille, mutta olisihan ihanaa, jos persuillakin olisi edes yksi nuori akateeminen nainen edes näytteeksi. Muilla eduskuntapuolueilla heitä on pilvin pimein.
Missä nuori akateeminen nainen?
31
843
Vastaukset
- Useampikin!
Edokkaana myös että sopii seurailla.
- nuoret fiksut
naiset halua liittyä tällaisten rähisevien ukkojen jengiin.
- valtava järkytys
Jos mukaan tulisi yksikin valovoimainen nainen, joka ryöstäisi edes hitusen pelkästään Johtajalle yksinoikeudella varatusta showsta. Valokiila ei saa hetkeksikään heilahtaa väärään suuntaan.
- ei niitä tuo.
Se on tietenkin sinun tarkoituksesikin.
- laahaaja?
Tuo nimiä esiin, äläkä laahaa p...kaa.
- käytännön
elämän tuntevia ihmisiä me tarvitsemme. Tänään kokoomuksesta riveihimme liittynyt henkilö kertoi, että kokoomuksen kokouksessa oli painotettu sitä, että ehdokkaiksi pitäisi saada paljon tavallisia työtätekeviä ihmisiä. Kirvesmiehiä, muurareita, putkimiehiä jne. Mitä tuo kertoo?
seles- mainitsemisiasi
duunareita persuissa jo ole? Mutta mistä saadaan se ENSIMMÄINEN akateeminen nuori nainen eturiviin? Outo ja luonnotonhan tilanne nykyisellään on.
- sinä niitä
mainitsemisiasi kirjoitti:
duunareita persuissa jo ole? Mutta mistä saadaan se ENSIMMÄINEN akateeminen nuori nainen eturiviin? Outo ja luonnotonhan tilanne nykyisellään on.
minä hommailen duunareita. Säilyy tasapaino.
seles - ei tarvitse
sinä niitä kirjoitti:
minä hommailen duunareita. Säilyy tasapaino.
selesHommailla. Tulevat muutenkin. Akateemiset naisetkin tulisivat, mutta Timppa karkottaa heidät tarkotuksella "karvaperse" -puheillaan. Heistä saattaisi tulla huomion sirpaleita varastavia kiusankappaleita, jotka ehkä pystyisivät ajattelemaan jopa omilla aivoillaan.
- akateemiset
ei tarvitse kirjoitti:
Hommailla. Tulevat muutenkin. Akateemiset naisetkin tulisivat, mutta Timppa karkottaa heidät tarkotuksella "karvaperse" -puheillaan. Heistä saattaisi tulla huomion sirpaleita varastavia kiusankappaleita, jotka ehkä pystyisivät ajattelemaan jopa omilla aivoillaan.
naiset ymmärtävät miehiset puheet ja vitsit.
seles - oomme kaikki
akateemiset kirjoitti:
naiset ymmärtävät miehiset puheet ja vitsit.
selesPuuteriperseet, karvaperseet...
- akateemiset naiset
akateemiset kirjoitti:
naiset ymmärtävät miehiset puheet ja vitsit.
selesAinakin nostivat kovan porun jo pelkästä tuijottelusta, saati härskeistä puheista. Ja sitten tekstaritkin vielä...
- kirjoituksillasi
ei tarvitse kirjoitti:
Hommailla. Tulevat muutenkin. Akateemiset naisetkin tulisivat, mutta Timppa karkottaa heidät tarkotuksella "karvaperse" -puheillaan. Heistä saattaisi tulla huomion sirpaleita varastavia kiusankappaleita, jotka ehkä pystyisivät ajattelemaan jopa omilla aivoillaan.
tuot niitä akateemisia. Olet onneton katkera. Kaikki suurinpiirtein tietävät, kuka olet.
- rassukkaa
kirjoituksillasi kirjoitti:
tuot niitä akateemisia. Olet onneton katkera. Kaikki suurinpiirtein tietävät, kuka olet.
Muistitko ottaa lääkkeesi? Ei hätää. Turhaan panikoit. Pii-paa auto tulee ihan kohta. Rauhallisesti vaan, kyllä se siitä.
- genitaalialueita
Nuori, akateeminen nainen, joka osaa myös nuolla pillua.
Siinäpä persuille haastetta. Kontulalaiset osaavat kyllä nuolla persettä, mutta pillun nuolijoista on puutetta. - akateeminen nainen
Puhelias, ei mummon oloinen. Olisiko minulle tässä puolueessa muuta käyttöä kuin vessan pöntön pesijänä tai kahvinkeittäjänä?
- menestykseen
Jos osaat nuolla pillua voit päästä Johkun talliin. Sit jos tunnet jonkun eturauhastreenarin niin soita Luimikselle, et pääsee ehdokkaaksi.
- toiseen
rohkeesti vaan kpsn sivuille
- seles
on! Vähät kai meillä noita vessan pönttöjä. Itse tunnet ja tiedät alueesi tarpeet parhaiten.
- korosti lehdissä
Että pitää olla nimen omaan alle 35-vuotias akateeminen, kuten muillakin oikeilla puolueilla. Sellaista ei ole vielä löytynyt. Outo tilanne.
- Eikö teilläkään
korosti lehdissä kirjoitti:
Että pitää olla nimen omaan alle 35-vuotias akateeminen, kuten muillakin oikeilla puolueilla. Sellaista ei ole vielä löytynyt. Outo tilanne.
ole asiallista tekemistä vanhalle akateemiselle naiselle???
- se on yksin
Eikö teilläkään kirjoitti:
ole asiallista tekemistä vanhalle akateemiselle naiselle???
se pro oppositio.
- ei missään
nimessä Timo halua itselleen minkäänlaista kilpailijaa, joka nuoresta älykkäästä naisesta saattaisi tulla. Tuollainen herra todellisuudessa puheenjohtajamme valitettavasti on.
- Sivut valmistuvat ja
Sieltä sopii katsoa somia akateemisia tyttöjämme malttakkaa vielä hetki...
- kuitenkin
Sivut valmistuvat ja kirjoitti:
Sieltä sopii katsoa somia akateemisia tyttöjämme malttakkaa vielä hetki...
matalaa profiilia, muuten Timppa puukottaa selkään. Persutaivaalle mahtuu vain yksi naamatähti. Dorkaa.
- se savolainen
jota et ilman oikeustoimia sano savolaiseksi.
- JO 70v.
mummeli
- vasta 62v
hyvässä ja terävässä kunnossa.
- pressa liittyy
Siihen noloon tosiasiaan, että Johtaja ei houkuta nuoria, akateemisia naisia persuihin vähimmässäkään määrin?
- sitten
pressa liittyy kirjoitti:
Siihen noloon tosiasiaan, että Johtaja ei houkuta nuoria, akateemisia naisia persuihin vähimmässäkään määrin?
julkaistu tutkimushan osoitti nimen omaan sen, että juuri nuoret ovat ottaneet perus-puolueen omakseen. Nuorten keskuudessa kannatus oli tuolla 8% tietämissä, ellen ihan väärin muista.
Seppo Leskinen - Kuntalehdessä?
sitten kirjoitti:
julkaistu tutkimushan osoitti nimen omaan sen, että juuri nuoret ovat ottaneet perus-puolueen omakseen. Nuorten keskuudessa kannatus oli tuolla 8% tietämissä, ellen ihan väärin muista.
Seppo LeskinenTodettiin, että nuoret ovat kaikkein laiskimpia äänestäjiä. Hankala yhtälö persujen kannalta. Etenkin, kun vaaleihin ollaan menossa laahaten ja sammutetuin lyhdyin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744