Amerikkalaiset rasisteja

Freestyler

Yhdysvallat eivät ole vieläkään maksaneet mustille korvauksia heidän kärsimästä orjuudesta! Tähän törkeään rasismiin on puututtava! Suomi voisi aloittaa perustamalla rahaston, johon laitettaisiin vaikka 50 % suomalaisten pummi työttömien nykyisistä työttömyyskorvauksista!

10

452

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ole

      jenkkien oma homma, muutenkin kun neuvovat ja määräävät muita maita käytöstavoissa ja politiikassa.

      Muuten, YK ehdotti päätöslauselmaa kansainvälisestä apartheidin torjunnasta vuonna-83(ja monta kertaa aiemminkin esim. Etelä-Afrikan rasismin tuomitsemista), niin maailmassa oli kaksi valtiota jotka vastustivat tätä-83 päätöslauselmaehdotusta julkisesti YK:ssa, USA ja Iso-Britannia. Edellisen kerran v.-83 YK yritti saada päätöslauselman läpi: "Kansainvälinen sopimus apartheidin estämisestä ja rankaisemisesta", vastustajia oli 1 maa, USA ...

    • Robespierre

      Loistava ajatus! Tarvitaan nimimerkin kaltainen henkilö kirjoittamaan se ylös!
      Minulla on parempi:
      Tehdään nimimerkistä kristustyyppinen lunastaja ja pistetään hänet kahleisiin johonkin Alabamalaiseen vankilaan sadaksi vuodeksi sovittamaan länsimaista syyllisyyttä.

    • Kalmo

      Tuo on jo huippu provoilua. Että Suomi sekaantuisi amerikkalaisten sisäiseen asiaan. Kukaan todellinen suvaitsevainen ei kirjoittaisi mitään tuollaista. Mee nyt, pikkuskini, takaisin kuuntelemaan niitä vanhoja aatun puheita.

      • ;)))

        Suomesta lähetettiin -70 luvulla avustuspaketteja autotehtaiden lakkolaisille Detroitiin...


    • ilppu

      Ja sun pitää maksaa mulle korvauksia. Sun isän isän isän isän isän isän isän isän isän isä oli rikas tilallinen ja mun isän isän isän isän isän isän isän isän isän isän isä oli sulla torpparina eli maaorjana. Ja sä teetit sillä paljon töitä omaksi hyväksesi. Nykyrahassa mitattuna töiden arvo olisi ainakin 250 000 euroa. Maksatko kyseisen summan käteisellä???

      Miksi lasten pitäisi maksaa isiensä teoista??? Tai miksi lasten pitäisi hyötyä siitä, että heidän isoisoisoisää kohdeltiin kaltoin. Tällä periaatteella jokainen maailman ihminen maksaisi korvauksia toisille ihmisille....

    • DaddyC00l

      Mutteivät suomalaisetrasisteit tälläisseensuostu ollenskaan_!
      Siksi minustamustien pitää lähteä ROTUSOTAAN ameriikan rasisteja vastaan jaoikaists kärsim'änsä v'ääryydet!
      Niinkuin kuuybalaisetkin!

      • Mita takoti

        Mitä oikein yritit kertoa? Siis kiihotatko kansoja sotaan? Käytä vähemmän aineita niin teksti tulee paremmin ymmärrettävässä muodossa


      • DaddyC00l
        Mita takoti kirjoitti:

        Mitä oikein yritit kertoa? Siis kiihotatko kansoja sotaan? Käytä vähemmän aineita niin teksti tulee paremmin ymmärrettävässä muodossa

        ..idea oli hyvä!
        Tarkoitin että on olemassariski että mustat nousebvat kapinaan nmuuten


    • adgad

      Amerikan Yhdysvaltalaisilla kun on korkeimman oikeuden eli Jumalan sanan voima takanansa:

      Kolmas Mooseksen kirja 25 luku

      "44 Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. 45 Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, 46 ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."

      eli kuten kirjois Suurin sanoo ei USA:n kansalaisten tarvitse nöyristellä ketään, koska heillä on oikeus.

    • Afterlander

      se meille kuuluu? Mene Bushille ruikuttamaan jos se sinua kiusaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4970
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1069
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      977
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      867
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      822
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      703
    Aihe