Matti Vanhanen viisas mies

Uusi-Ukki

vai onko, Luin mielenkiinnolla Matti Vanhasen pitämän puheen Maalaisliiton täysin hallitseman Osuuskassajärjestön juhlassa, järjestön johtohahmoille, (Sven duuvaa ei siellä juhlassa ollut) se on yksiasia mikä oli varma.

Puhe oli täysin täynnä vanhoja Fraaseja, politiikan eri sektoreilta, kuitenkin olen melko varma, että puheen käsikirjoituksen tekomiehet olivat, Pudjettipäällikkö Raimo Sailas ja toisena kirjoittajana joku Keskustan Kansliapäälliköistä, löytyyhän sieltä näitä talouspolitiikan toimijoita. Vanhanen ei olisi edes pystynyt tuollaista Hallituksen Ylistystekstiä edes tekemään.

Maltilliselle vain sanoisin, kun hän tuota puhetta pitää niin ainutkertaisena, kyllä Lehdistön edustajat tietävät, että Vanhanen oli tässäkin puheessa vain lukijan osassa, siksi he eivät puhetta kummemmin kommentoineetkaan,joka asia Maltillista Maalaisliittolaista niin pirusti korpee.

Pistämpä tähän loppuun värssyn Khaijamia, ettei vallan totuus unohtuisi.

Maan mahtimiehet rakastavat valtaa vain ja rahaa.
Muu kaikki heissä elämässä on tympeää ja pahaa.
Ja ken ei kultaa kumarra kuin he ja kuultokunniaa,
ei ole heistä ihminenkään-hah-hah-hahaa!

4

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sonnimies! :)

      " ... -hah-hah-hahaa! "

      Ettei vaan Khaijam ole sama kuin Sonnimies?

      Ties vaikka Khaijamkin kieriskelee. Mene ja tiedä! :)

      • MIES ON

        TUHKAMUNA, TÄLLANEN LAPSETON PÄÄTTÄMÄSSÄ PÄIVÄHOITOASIOSITA MUUN MUASSA.


    • sensijaan

      on täysin tyhmä sossutoweri.

      Ja mikä parasta, ukki todistaa tyhmyytensä saitilla
      joka päivä.

    • Sonnimies

      Sanohan kiero-lassi kuka sen Vanhasen puheen kirjoitti, ja lopeta tyhjä höpötys.


      Voi Jomppe!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe