Varokaa täällä esiintyviä spritistismin ja kaukokirjoituksen avulla saatuja ››ilmoituksia Suomen kansalle‹‹. Ne ovat vainajahengiltä saatuja viestejä ja siten Raamatun sekä kristinopin vastaisia.
Spiritismi on kauhistuttavaa.
Spiritismi on kauhistuttavaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki tulee tutkiskella Pyhässä Hengessä.Tauno Rantala on hegellinen isäni ja luotan häneen profeettana...on moni asia elämässäni saanut hänen kokouksissaan uuden käänteen.Toki kukaan ei saa henkilöityä niin etteikö pitäisi ajatella ja tutkia mitä profetia kertoo eli mikä nousee sisällöistä tärkeimmäksi (Jeesuksen rakkaus ja pelastus sekä armo on tultava esille vaikka tuomiotakin olisi mukana niin aina Jumala antaa mahdollisuuden uuteen yritykseen!).
Minusta tuntuu että Tauno Rantala
on ainaski välillä vähän profeetta
oman sydämensä voimasta, tosin
olen todistanut parissa
kokouksessa kuin Jumala
oikeasti käytti häntä voimallisesti,
mutta yhtä kaikki, luulen
että hänen kauttaan on tullut
vähän roskaakin, ikävä kyllä,
ei kannata suhtautua häneen
kuin suureen auktoriteettiin,
ihminen vain..
ja olkaas varovaisia siellä..
Ainiin tuli juuri tälläinen
kehoitus Herralta ( uskoisin niin)
että ainakun luette profetian
niin lukekaan kunnolla vanhaa
kunnon Sanaa päälle niin osaatte
paremmin erotella sitä tai jotain
sellaista... Siis
todella koin tuon kehoituksen
tulleen juuri äsken Herralta,
aika ihmeellistä..:)
Eli dear veljet ja siskot,
kun luette/kuulette uuden
ihmeellisen profetian
niin Raamattu käteen ja
lukekaa sitä kunnes olette
"täynnä" ja sitten
miettikää sitä profetiaa
jos enää tuntuu siltä..
Kaipa tuossa on taustalla
jotain sellaista ideaa
että tulee Henkeen varmuutta
tunnistaa Jumalan totuuksia,
kun lukee jotain mikä voi olla
kyseenalaista, oma Henki kenties
jotenkin vertaa hengessä
sitä profetiaa ja Sanaa,
ja Henkinen erottelu toimii
paremmmin..
Jees, Siunausta kaikille..
3Moos.19:31. Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä
saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.
3Moos.20:6. Ja jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, lähtien haureudessa kulkemaan heidän
jäljessänsä, sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet hänen kansastansa.
5Moos.18:11. joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
5Moos.18:12. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
5Moos.18:13. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.
1Joh.4:1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä
monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
[1Joh.4:2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;]
[Mark.3:11. Ja kun saastaiset henget näkivät hänet, lankesivat he maahan hänen eteensä ja huusivat sanoen: "Sinä olet Jumalan Poika".]
Kaikkea mitä teille kerrotaan...Ihmistä korkeammat olennot ovat myös inhimillisiä olentoja,kaikilla on omat tarkoitusperät ja syyt kertoa asioita kuten parhaaksi näkevät.Kaikki profetiat ja spiritismin kautta saadut tiedot ovat verrattavissa normaaliin tietoon esim.lehdissä ja internetissä,kertojalla on aina joku motiivi kertoa tietojaan,joko hyvä tai paha.Kaikken tietoon,oli se peräisin mistä tahansa,täytyy suhtautua tietyllä varauksella...kaikki ei ole totta,ja toisaalta kaikki ei ole valhetta...
???
Vieläkö pitää varoa spritismiä,okkulttisia tulkintoja sekä myös numerologiaa?
IImeisesti kyllä koska niiden lähdehän tunnetusti on se vanha vihtahousu ja suuri eksyttäjä myös.