Uudestikastajien surumarssi?

Kun totuus valaisee

Me uskovat olemme vakuuttuneet että kun minä pääsen saarnaamaan totuutta sen parhaimmassa muodossaan niin lahkokunnat vapisevat ja purevat kielensä rikki.

Silloin valo paljastaa mutta viinakauppiaan juomat puhdistavat vuosien saatossa tukkeutuneet suonet, lahkolaisissa ja näen hengen silmillä kuinka he luopuvat uudestikasteestaan, itkien ja rukoillen aikana jolloin armo on otettu pois maan päältä ja antikristus pitää vihaansa, tappaen ja tuhoten lahkolaisia.
Valitut lutherilaiset ovat pilviin nostettu ja aina Herran tykönä.

Lahkolaiset marssivat viinakauppaan vesi kielellä sillä heidät luihut opettajansa ovat kieltäneet heiltä viinin soveliaat nautinnot, mutta kun este on poissa, niin uudestikastetut vetävät"perseet olalle" ja kenties polttavat sen rikoksen pesän maan tasalle ylistäen...lutheria?
Hiljennymme kuuntelemaan sanomaa.

19

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha-tuttu

      Mahdatteko tajuta, kuinka ällöttävää on tekstinne LUTERILAISTEN VIISAAMPIEN KANNALTA? Tuollaiset vuodatukset kuin sinunkin, osoittavat myös sinut sellaiseksi ALAIKÄISEKSI ALA-ASTEEN USKONNON nipin napin piakkoin läpäiseväksi. En sinuna kehtaisi AIKUISTEN KESKUSTELUUN SEKAANTUA. Mutta ÄLÄ SURE: eihän teillä ressukoilla ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää tuollaisella ala-arvoisella kähinällä paikata sitä kehnoa EPÄRAAMATULLISTA, MURHANHENGEN VALLASSA OLLEEN LUTHERIN kesken jäänyttä "uskonpuhdistusta", siis sellaista 'puhdistusta', että USKOVAT pois USKONNOLLISTEN KATOLIS-LUTERILAISTEN SEASTA.

      Sellaisia te olette. VALITETTAVASTI..

      • lutterilainen

        Me olemme puhdistaneet täysin itsemme lahkolaisuuden "tärinähengiltä" koskaan suostumatta menemään perkeleen omien käsien alle.

        Suomessa pelastaa todellinen lutherilaisuus joka on samaa apostolilaista oppia jota paavali meille opetti kirjoituksissaan.

        Kuinka lahkolaisuus voikaan pelastaa ketään kun ei ole todellista katumusta väärän opin vuoksi...ja viinakauppaan ovat marssimassa, sanoo profeetta?

      • vanha-tuttu
        lutterilainen kirjoitti:

        Eikös olekin kivaa, kun saat taistella nimimerkkiä vaihdellen siellä pensaikon suojassa. Siellähän ne kaikki muutkin POPUT LYMYILEVÄT.

        Ja sinulla on selvä päämäärä: "8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        Toki soisin sinun siirtyvän TOTUUTTA RAKASTAMAAN, MUTTA NÄYTTÄÄ OLEVAN HUONOT EDELLYTYKSET odottaa ihmettä osallasi.

        Mutta Jeesus rakastaa sinuakin ja TAHTOISI SINUN PELASTUVAN. Pyydä Häneltä anteeksi SYNTEJÄSI JA TEE PARANNUS, NIIN SAAT LAHJAKSI ELÄMÄN!!!

        EROON, SUOSITTELEN KARTTAMAAN NIITÄ LUTERILAISIA YSTÄVIÄSI, jotka teeskentelevät olevansa kavereitasi. "1. Viina tekee pilkkaajaksi, ja väkevät juotavat tekevät tyhmäksi: joka niitä halajaa, ei hän ikinä viisaaksi tule." -Tuossa loukussa näyt olevan: merkit tunnen sillä itsekin yli 30 vuotta taaksepäin olin alkoholin käyttäjä, KUNNON LUTERILAINEN.

      • Kun totuus....
        vanha-tuttu kirjoitti:

        koska lahkolainen luopuu uskosta,lankeaa, elää synnissä on lahkon kaste ollut väärä ja kuten ennen pitää kastaa taas uudestaan koska on valehdellut että ollaan sitä uskossa.

        Lahkolainen näkee helvetin avoinna ja ihmettelee tulevaa kotiaan pelosta vavisten ja henkien vielä täristäessä ruumista.

      • vanha-tuttu
        Kun totuus.... kirjoitti:

        Minulla ei ole samoja edellytyksiä, sillä olen jo kauan sitten eronnut siitä LAHKOSTASI, JOHON SILLOIN kanssasi yhtä tyhmänä kuuluin. Tulin USKOON, JOTEN JÄTIN HARHAISEN LAHKOSI.Perin luonnollinen asia.

        >>armon hylkääjälle
        koska lahkolainen luopuu uskosta,lankeaa, elää synnissä on lahkon kaste ollut väärä ja kuten ennen pitää kastaa taas uudestaan koska on valehdellut että ollaan sitä uskossa. >Lahkolainen näkee helvetin avoinna ja ihmettelee tulevaa kotiaan pelosta vavisten ja henkien vielä täristäessä ruumista.

      • Alpo Ahola
        vanha-tuttu kirjoitti:

        EROON, SUOSITTELEN KARTTAMAAN NIITÄ LUTERILAISIA YSTÄVIÄSI, jotka teeskentelevät olevansa kavereitasi. "1. Viina tekee pilkkaajaksi, ja väkevät juotavat tekevät tyhmäksi: joka niitä halajaa, ei hän ikinä viisaaksi tule." -Tuossa loukussa näyt olevan: merkit tunnen sillä itsekin yli 30 vuotta taaksepäin olin alkoholin käyttäjä, KUNNON LUTERILAINEN.

        Onko siis kaikki luterilaiset alkoholisteja? Siis olenko minä alkoholisti?
        "KUNNON LUTERILAINEN."

      • Kun totuus...
        vanha-tuttu kirjoitti:

        Minulla ei ole samoja edellytyksiä, sillä olen jo kauan sitten eronnut siitä LAHKOSTASI, JOHON SILLOIN kanssasi yhtä tyhmänä kuuluin. Tulin USKOON, JOTEN JÄTIN HARHAISEN LAHKOSI.Perin luonnollinen asia.

        >>armon hylkääjälle
        koska lahkolainen luopuu uskosta,lankeaa, elää synnissä on lahkon kaste ollut väärä ja kuten ennen pitää kastaa taas uudestaan koska on valehdellut että ollaan sitä uskossa. >Lahkolainen näkee helvetin avoinna ja ihmettelee tulevaa kotiaan pelosta vavisten ja henkien vielä täristäessä ruumista.

        niinhän sinä "tulit" ja menit sen kanssa lahkoon jossa uskosi muutettuun "lahkon uskoksi"mutta Jeesus ei ollut sinun kanssasi koska Herra ei ole lahkoissa vaan saatana se siellä julkisestikin irvistelee lahkolaisissaan.

        Uskovat ja monet muut etsiytyvät seuraani onhan minulla tunnetusti"lutherin" sydän ja suu ja Herra on kanssani lahkolaisuutta vastaan.

      • vanha-tuttu
        Alpo Ahola kirjoitti:

        Onko siis kaikki luterilaiset alkoholisteja? Siis olenko minä alkoholisti?
        "KUNNON LUTERILAINEN."

        sinun sitä olevan. Oluenkäytöstäsi en sano mitään, sillä sitä en tiedä. Itse en TARVITSE MISSÄÄN MUODOSSA MITÄÄN HUUMEHOMMIA, alkoholia tai tupakkaa.

        Mutta suurin osa luterilaisista - sanoisin melkein kaikki - käyttävät ainakin jonkin verran. Vapaat uskovat EIVÄT KÄYTÄ, sillä niissä on erittäin paljon viinan kiroista Jeesuksen vapauttamia.

        "KUNNON LUTERILAINEN" olin ITSE joskus silloin, kun vielä alkoholi näytteli minulla SUURTA OSAA: JOKA VIIKKO, usein joka päiväkin SAHTINA JA OLUENA, sekä itsetehtynä viininä.

        Olen jo yli 30 vuotta ollut TÄYSIN VAPAA, KIITOS JUMALAN.

      • vanha-tuttu
        Kun totuus... kirjoitti:

        niinhän sinä "tulit" ja menit sen kanssa lahkoon jossa uskosi muutettuun "lahkon uskoksi"mutta Jeesus ei ollut sinun kanssasi koska Herra ei ole lahkoissa vaan saatana se siellä julkisestikin irvistelee lahkolaisissaan.

        Uskovat ja monet muut etsiytyvät seuraani onhan minulla tunnetusti"lutherin" sydän ja suu ja Herra on kanssani lahkolaisuutta vastaan.

        Kun kuuluin luterilaiseen kirkkoon ja tulin "ehtoolliselta" Nikosiassa, löin kaverini kanssa ison 100-PIPERS - viskipullon vetoa, että juon sen niiden vanhojen pohjieni päälle siten, että hän kaataa sitä koko ajan valuttaen kurkkuuni. Voitin vedon: 3 varttia vahvaa viskiä meni kitaani - ja taju Nikosian aroille. Mutta aamulla saatana naureskeli katosta minulle, kun heräsin; ihme kyllä. Niihin aikoihin SE OLI TUTTU ASIA MINULLE, ETTÄ SAATANA SITOI MINUT ALKOHOLIIN.

        Kotimaassa Raamattu erinäisten johdatusten kautta alkoi kiinnostamaan ja löysin sieltä USKON JEESUKSEEN. Viinanhimo jäi pois, kävin vaimoni kanssa USKOVIEN KASTEELLA ERÄÄSSÄ SEURAKUNNASSA ja liityimme helluntaiherätyksen piiriin. Jeesusta haluan seurata enkä mitään MURHAAJA-LUTHERIN OPPEJA - TUNNETUSTI. Siinä lahkossa en mitään autuutta näe.

        Kielenkäytössäsi muuten jäät pahasti siitä RAKKAUTTA MIEKALLA JA KIROILULLA OPETTANEESTA OPPI-ISÄSTÄSI JÄLKEEN. Koskapa olet niin HYVÄ LUTERILAINEN, niin suosittelen haukkumaan minua tuon "pölkkypään" sijasta jollain tehokkaammalla substantiivilla tai adjektiivilla. Valitettavasti et voi silti minua LAIN MUKAAN TUOMITA MIEKALLA TELOITETTAVAKSI, KUTEN SE "ISÄSI" LUTHER TEKI AIKOINAAN. Hänen toimestaan monet uskovat saivat MARTTYYRIKRUUNUN.

      • Alpo Ahola
        vanha-tuttu kirjoitti:

        sinun sitä olevan. Oluenkäytöstäsi en sano mitään, sillä sitä en tiedä. Itse en TARVITSE MISSÄÄN MUODOSSA MITÄÄN HUUMEHOMMIA, alkoholia tai tupakkaa.

        Mutta suurin osa luterilaisista - sanoisin melkein kaikki - käyttävät ainakin jonkin verran. Vapaat uskovat EIVÄT KÄYTÄ, sillä niissä on erittäin paljon viinan kiroista Jeesuksen vapauttamia.

        "KUNNON LUTERILAINEN" olin ITSE joskus silloin, kun vielä alkoholi näytteli minulla SUURTA OSAA: JOKA VIIKKO, usein joka päiväkin SAHTINA JA OLUENA, sekä itsetehtynä viininä.

        Olen jo yli 30 vuotta ollut TÄYSIN VAPAA, KIITOS JUMALAN.

        Tein kysymyksen siksi, kun käsitin viestisi sillä tavoin yleistäväksi, ettei se oikein minuun istunut, vaikka olen luterilainen. Olen täysin raitis, absolutisti. Olen toiminut saarnaajana pian 40 vuotta ja olen saanut syntyä uskonsa tunnustavien vanhempien lapsena. En kuulu liberalismin kannattajiin, vaan sen opin vastustajiin. Voin sanoa tässä, että minulla on useita ystäviä myös helluntailaisten keskuudessa ja he tietävät oppini, eikä se ole heidän mielestään erottava tekijä ollut. Täällä kyllä lapsikaste tulee usein esille saatanan oppina.

        Mielestäni mitä tunnen oluen käyttäjiä, että he ovat pienessä huppelissa alati. Paha juttu sekin ja puheensa todistavat jumalattomuudestaan.

        Koskapa itsekin aikoinaan sitä käytin, tiedän tasan tarkkaan, että USKOSSA OLEVA EI NIITÄ KÄYTÄ. Eräs entinen ystäväni, 7:nen päivän baptistipastori, entinen alkoholisti, retkahti uudelleen EHTOOLLISVIININ käytön vuoksi niissä tilaisuuksissaan. Monissa vapaissa srk:ssa käytetään MARJAMEHUA juuri siksi, että viini saattaa langettaa uskoon tulleen entisen alkoholistin.

        Ihailen ryhdikkyyttäsi ja hyvää mielenmalttiasi. Siinä jälkimmäisessä nostan Sinulle hattua ja arvostan Sinut itseäni korkeammalle. Minulla on taipumus kiivastua helpommin, varsinkin niissä asioissa joissa koen turhautumista.

        Toisaalta, en tiedä tyyliäsi, puututko esim. EDUSKUNNAN ASIOIDEN HOITOON, mutta itse olen silloin tällöin kokenut tarpeelliseksi postittaa tai soittaa kansanedustajille, jopa presidenteille on kirjeitä lähtenyt, kun en ole voinut hyväksyä VÄÄRIÄ RATKAISUJA. Toivottavasti Sinä olet toiminut ja toimit samalla tavoin, sillä sanamuodoistamme, siis niiden eroista huolimatta olemme aika pitkälti VANHURSKAUDEN ASIALLA.

        Olen ymmärtänyt Sinunkin ajattelevan, että VANHURSKAUS KANSAN KOROTTAA, MUTTA SYNTI ON KANSAKUNNAN HÄPEÄ. Piikikkäästä kielestäni huolimatta olen kyllä ihan kiltti mies, 6:n lapsen (aikuisen) isä ja pitkässä rauhaisassa avioliitossa. Toivoisin TODELLA joskus tapaavamme. Siunausta Sinulle ja rauhaisaa yötäkin toivottaisin, mutta näyt näpyttelevän konettasi aika pitkäänkin! Itse en voi, sillä olen työelämässä, paitsi ensi viikolla harmaakaihileikkaus sekoittaa rytmiäni. KYLLÄ SE SIITÄ.

        Luukas 9:
        53 Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.
        54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?"
        55 Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.

        ja Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja Johanneksen, Jaakobin veljen, joille hän antoi nimen Boanerges, se on: ukkosenjylinän pojat Mark.3:17

        Siispä kyllä helposti tuota jyrkkää särmää meissä on, mutta sitten myös tarvitaan siltojenkin rakentamista.
        Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset Matt.10:16.

        Kerrotaankin sitten kristillisenä perimätietona apostolisen ajan lopulla, että vanha opetuslapsi Johannes kannettiin liikuntakyvyttömänä seurakunnan tilaisuuteen ja hänen sanansa olivat muuttuneet ukkosenjyrinästä lauseeseen: RAKASTAKAA TOISIANNE.

        Jeesus opettaa:
        Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat Matt.5:44.

        Ehtoollisviini on viinipuun anti ja on alkoholipitoinen. Raamattu opettaa, että ehtoollinen on erotettava muusta syömisestä ja juomisesta.

        -----

        Kyllä olen ollut yhteiskunnan ja ihmisen henkilökohtaiseen moraaliin vaikuttavista lakialoitteista yhteyksissä useaankin päättävään tahoon sekä valtion, että kirkon puolella. Näyttää kuitenkin siltä, että tässä hyvinvoinnissa, jossa elämme, kansa unohtaa Jumalan ja luopumus saa yhä suuremman vallan. Odotankin toisaalta tämän maailman loppua ja Jumalan tuomion alkamista. Tuomiossa voittajana selviävät Jumalan taivaaseen vain Jeesuksen vanhurskauden uskossa omistavat.

        -----

        Kyllä vielä olen osin työelämässä - tilan hoitajana ja sitten panostajana - mutta olen aina ollut yökukkuja ja pätkänukkuja!

        Uskollisuus aviossa (36 vuotta) ja lastenlapsia on lähennellen kymmentä.

        Olen huomannut kyllä jo yli 1/2 vuotta sitten Sinut vilpittömäksi sen USKON JA USKOSSA KILVOITUKSEN SUHTEEN, vaikka joissakin asioissa ajattelemme eri tavoin. Tuo BOANERGES on varsinkin nuorilla uskovilla herkässä: hehän TIETÄVÄT HETI KAIKEN! Aikoinaan Raamattuopistolla oli kuitenkin sellainen sanonta, että ALUSSA ON INTOA ILMAN TAITOA, MYÖHEMMIN ON TAITOA ILMAN INTOA. Mutta myöhemmin voi sitten tulla tilanne, että ottaisi sen ALKUTILANTEEN TAKAISIN: INTOA EVANKELIUMIN ASIAAN tarvitaan aina. Kun on jonkin aikaa ollut sivussa, alkaa kaipaamaan UUTTA INNOSTUSTA. Minulla on siten käynyt.

        Olin aika pitkään vaimoni kanssa täällä erään kirkon maallikkosaarnaajan vetämässä raamattupiirissä. Siinä kävi mukana etupäässä vanhempia naisia, leskiä, 6 - 7, plus vanhempi (minua vähän nuorempi) erittäin sairas mies vetäjänä, vaimoni ja minä. Kuten arvaat kaiketi, minä siinä olin keskustelun virittäjänä niistä lukemistamme Raamatun luvuista. Saimme aikaan HYVIÄ JA MONIPUOLISIA KESKUSTELUITA. Joskus tuntui, että Pyhä Henki oli myös läsnä, vaikkakaan ei niin voimallisesti kuin oli esim. Hurstin kanssa toimiessani. Kuitenkin oli aivan paikallaan tuolla käydä.

        Nyt sitä piiriä ei ole enää, useampi niistä kävijöistä on nukkunut pois. Heille oli varmaan hyvä, että saimme yhdessä siellä rukoilla ja Sanaa oppia. Kerran sivusimme sitä 'kasteasiaakin', totesimme että emme SIINÄ ASIASSA PÄÄSE YHTEISYMMÄRRYKSEEN, mutta ei se jäänyt yhteydellemme esteeksi.

        Nykyään tuo vetäjä-ystävämme on sairaana, ei kykene edes puhumaan letkuissaan, monta vuotta jo maannut vuoteessa. Eräs piirin leskistä on intervallihoidossa vanhainkodissa, vaimoni mm. hoitaa häntä siellä. Sama henkilö oli aikanaan ensimmäinen tapaamamme henkilö uudella paikkakunnalla (täällä), kun olimme juuri muuttaneet. Tuli yllättäen pirttiin, kun olimme vaimoni kanssa polvillamme rukouksessa. Hieno tapaaminen!

        Minua ovat kutsuneet miesten piiriin vakituisesti mukaan kirkon puolella, mutta en välittäisi niistä saunailloista ja niihin ehkä liittyvistä kaljoista; siksi en ole mennyt. Aiemmin olin joskus kyllä, silloin oli vapaa kaikille. - Nyt olemme käyneet taas joskus helluntairukoushuoneella ja olen tekemässä päätöstä siitä, liittyisinkö takaisin...

        Aika on paha, kuten sanoit. Jumalattomuus valtaa alaa ja VANHAT MORAALISET ARVOT ON POLJETTU MAAN RAKOON. Valitettavasti (sanoi Ahtisaari: "sahtivaari"). Suomen tie EU:n "viininlipittäjiin" jatkuu intensiivisesti. Sitä tulee kestämään aikansa, mutta vielä tulee käymään toteen tuo Sakarjan ennustus Sak.6:
        "5. Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
        6. Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
        7. Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata." Ja ne kuljeksivat maata.
        8. Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."
        --Nuo mustat valjakot POHJOISEEN tietävät sitä, että tulee nälkä ja siihen liittyen muut asiat. Valkeat niiden jäljessä ymmärtäisin merkitsevän, että EVANKELIUMI VIELÄ SAAVUTTAA meidänkin kansamme uudelleen; mutta ensin saatetaan kansa POLVILLEEN! - Tuo 'HENKENI LEPÄÄMÄÄN POHJOISESSA MAASSA' käännetään toisinkin - yhtä oikeutetusti: 'VIHANI TYYNTYMÄÄN' tai 'HENKENI TYYTYMÄÄN'. Lestadiolainen Biblia sanoo "POHJAN MAALLA".

        Nuo PROVOT TÄLLÄ KESKUSTELUPALSTALLA ovat sittenkin tainneet palvella itse asiassa oikeaan suuntaan: ei olekaan tullut vihamielisyyttä uskovat uskovia vastaan, vaan keskinäistä ymmärrystä ja lähentymistä. Joten hyvillä mielin saan minäkin lähteä liikenteeseen: samaa toivon Sinullekin ja toisille palstan USKOVILLE LUKIJOILLE. Jumala päiväänne siunatkoon!

    • yksi on kaste,

      eksyttäjien uudestikastaminen loppuu totaalisesti silloin kun Herra sanoo heille "en ole koskaan tuntenut teitä" ja uudestikastajien kastamattomat lapset jäävät ilman Pyhän Hengen Öljyä tyhmiksi neitsyiksi hääsalien ulkopuolelle, eivätkä uudestikatajat ehdi enää viedä kastamattomia lapsiaan Luterilaiseen kirkkoon kastettaviksi, kun Ylkä tulee äkkiarvaamatta hakemaan meitä valittuja Luterilaisia yhden kasteen saaneita Karitsan häihin

      • vanha-tuttu

        Arvotonta tekstiä sellainen, mitä ET KYKENE SANALLA perustelemaan. Raamattu EI SISÄLLÄ puolen sanan vihjettäkään vauvanpäänvalelun maagisesta voimasta, minkä perusteella se muka täyttyisi Pyhällä Hengellä, kun leipäpappi liruttaa vettä päähän juoppojen, avo"liitossa" elävien kummien katsellessa ja IHASTELLESSA VIERESSÄ, että 'nyt Niilo Nestori täyttyi --'! Itsekin tiedät epäraamatullista POTASKAA PUHUVASI.

      • hääjuhlat teille,

        jotka vesitempun avulla luulette selviävänne
        Taivaaseen.
        Siellä olisi vedelle kysyntää, kun rikas mieskin
        pyysi Lasarusta kastamaan edes sormenpää veteen ja
        antamaan hänelle juotavaa.
        Mutta sitäkään ei suotu, vaikka pää oli kasteltu vedellä.

    • A.S.

      Aloitusviesti on aivan selvästi provo, jonka ainoana tarkoituksena on saada uskovaiset tappelemaan keskenään! Aloitusviestin kirjoittajan teksti on sellaista, että hän ei todennäköisesti oikeasti ole edes uskossa eikä oikeasti ole minkään kastekäsityksen puolustaja! Hän yrittää vain rienaamalla saada uskovaiset tappelemaan keskenään.

      Ehdotan, ettemme hukkaa aikaamme häneen käymällä niin ala-arvoista keskustelua kuin näissä keskusteluissa on käyty.

      • huomio!

        tämä itsensä tuomitsija lähettää kopioitansa vai liekö osaa laatia älyllisiä viestejä?
        Siis A.S.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7981
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2267
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2183
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1756
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1246
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1146
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      795
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      746
    Aihe