Missä uskonkäsityksissä Jehovan

todistajat eroavat

muista uskonnoista?

10

357

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinä..

      että, eivät usko Jeesuksen ylösnousemukseen, eivätkä siihen että Hän kuoli ristillä! He eivät myöskään pääse taivaaseen uskollaan, vaikka niin luulevat, valitettavasti! Niin tai oikeemmin he luulevat pääsevänsä paratiisiin joka on maanpäällä. Näin ei kuitenkaan Raamattu opeta, mutta jt. on järkeilly itselleen sopivan raamatun ja tehnyt siihen raamattuunsa sitten mieleisiään muutoksia oman mieltymyksensä mukaan. Heidän käyttämänsä raamattu on näin ollen, kuin mikä tahansa satukirja. Mielestäni siittä ei saisi käyttää eres nimitystä raamattu, sillä sehän on oikean Raamatun häpäisemistä. Oikea Raamattu on kirkko Raamattu! Kyl jämti on näin!

      • Kansa

        Sanokoon AAMEN!


      • sanoo, että,,

        ,,,aamen, selityksiisi jt:n opista!

        >>Mielestäni siittä ei saisi käyttää eres nimitystä raamattu, sillä sehän on oikean Raamatun häpäisemistä. Oikea Raamattu on kirkko Raamattu! Kyl jämti on näin!


      • Lisäksi

        Kertoo VT;ssa, että kuningas Abian aikana Juudan ja Israelin välisissä taisteluissa kuoli Parissa tunnissa -500,000 miestä, sen ajan terotetuilla heinäseipäillä, niin uskotko sen?
        Se on enemmän, kuin 2- maailmansodassa Stalingradissa ja Normandian maihinnousussa yhteensä; ja ne sentäs kestivät kuukausikaupalla ; -
        Tai että Israelin taistelussa K; Benhadadia vastaan, näitä kaatui 120,00 miestä,Kun Muuri kaatui heidän päälleen Afekissa? Arkeologit esitteli paikkaa TV;ssa ,ja kallio on kämmenen kokoinen, missä kyseinen muuri oli;
        Ja Tuo, kolmeneljännesmiljoonaa miestä, jäännöksistä ei tietoakaan. Tappelupaikat on niin pienet, että heidän olisi pitänyt tapella kolmessak; kerroksessa,
        Veikkaan ,että siellä puskissa tappeli parisataa partajehua ja siitä kasvatettiin oikea Lännen legenda, -tai Lukumerkkejä ei ymmärretty;
        Niin usein noille Luthereille käy;
        Mutta siis uskot KR; 38- olevan sanantarkasti, ja jämptisti totta?


    • yksi tällainen

      Jehovan todistajat uskovat, että Raamattu on kokonaisuudessaan Jumalan henkeytetty sana, ja sen sijaan että he pitäisivät kiinni jostakin ihmisten perinteeseen perustuvasta uskontunnustuksesta, he pitävät Raamattua kaikkien uskonkäsitystensä mittapuuna.

    • pari muutakin

      He palvovat Jehovaa ainoana tosi Jumalana ja puhuvat halukkaasti toisille hänestä ja hänen ihmiskuntaa koskevista rakkaudellisista tarkoituksistaan. Jokainen joka julkisesti todistaa Jehovasta, yhdistetään yleensä yhteen ryhmään: "Jehovan todistajiin".

      He eivät usko, että Jeesus Kristus on kolminaisuuden osa, vaan, kuten Raamattu sanoo, että hän on Jumalan Poika, ensimmäinen Jumalan luomistöistä; että hän oli olemassa ennen ihmiseksi tuloaan ja että hänen elämänsä siirrettiin taivaasta erään neitsyen, Marian, kohtuun; että hänen uhriksi annettu täydellinen ihmiselämänsä mahdollistaa pelastuksen ja ikuisen elämän kaikille niille, jotka uskovat; että Kristus hallitsee aktiivisesti Kuninkaana Jumalan annettua hänelle vuonna 1914 vallan kaikkeen maahan.

      • JEESUS ON SAMA kuin

        arkkienkeli MIKAEL


    • JamiN

      He uskovat, että Jumalan valtakunta on ihmiskunnan ainoa toivo; että se on todellinen hallitus; että se tuhoaa pian nykyisen pahan asiainjärjestelmän, kaikki ihmishallitukset mukaan luettuina, ja saa aikaan uuden järjestelmän, jossa vallitsee vanhurskaus.

      He uskovat, että 144 000 hengellävoideltua kristittyä hallitsevat Kristuksen kanssa kuninkaina hänen taivaallisessa Valtakunnassaan. He eivät usko, että kaikki "hyvät ihmiset" saisivat taivaallisen elämän palkinnon.

      He uskovat, että Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen toteutuu; että koko maa tulee olemaan Jehovan palvojien kansoittama ja että nämä voivat nauttia ikuisesta elämästä inhimillisessä täydellisyydessä; että kuolleetkin saavat ylösnousemuksen välityksellä tilaisuuden nauttia näistä siunauksista.

      • Toivotontotuuus

        ..Raamatussa sanotaan, että Jeesus on luotu?


      • vio-letti

        >>>He uskovat, että Jumalan valtakunta on ihmiskunnan ainoa toivo; että se on todellinen hallitus>>että se tuhoaa pian nykyisen pahan asiainjärjestelmän, kaikki ihmishallitukset mukaan luettuina>>saa aikaan uuden järjestelmän, jossa vallitsee vanhurskaus>>He uskovat, että Jumalan alkuperäinen tarkoitus maan suhteen toteutuu; että koko maa tulee olemaan Jehovan palvojien kansoittama>>että nämä voivat nauttia ikuisesta elämästä inhimillisessä täydellisyydessä>>kuolleetkin saavat ylösnousemuksen välityksellä tilaisuuden nauttia näistä siunauksista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7961
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2248
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2149
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1716
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1231
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1118
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      840
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      768
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      737
    Aihe