Mielestäni

Arkkipiispa hörisee taas omiaan. Hän epäilee etteivät pastori Kalle Väätäisen Savossa ja Pohjois-Karjalassa toimittamat kasteet ole päteviä. Minä taas sanon että ne ovat päteviä, koska ne on kastettu kolmiyhteisen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Sensijaan Suokonautio on tuskin edes pappi koska hän kieltää mm. Kristuksen ylösnousemisen ja kastaa lapsia oman kaavansa mukaan. Miksi arkkipiispa ei tähän puutu-miksi ei?
Riekkinen on jo pois laskuista näistä kuvioissa, koska hän on Suokonaution suojelija.
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ihmeeseen ne yleensäkään ovat päteviä?
Taistelen parhaillaan (hengellinen taistelu) erään 93-vuotiaan papan sielun puolesta, että hän pelastuisi iankaikkiseen elämään. Olen ehdottanut yhteistä rukousta ja sanoin sitten, että onhan sinut Jeesuksen omaksi vauvana kastettu, johon hän sanoi, ettei häneltä ole mitään kysytty kun on kastettu. Hän on elänyt omien sanojensa mukaan tavallisen elämän eikä ole syntiä tehnyt ja niillä eväillä sitä siirrytään ajasta ikuisuuteen. Herra, armahda häntä...

Äänestä
  • joka heittäisi kivellä sitä Maria Magdalenaa , josta Jeesus sanoi, että se heittäköön ensimmäisen kiven joka on synnitön?
    Tuomiohan synnistä tulee.
    Jos hän on synnitön, menetämme hyvän kivittäjän.

    Vie sille kiviä mukanasi. Sano ,että kun kaikki muut ihmiset ovat syntisiä, niin hän saisi heittää kivillä kaikkea liikkuvaa.

    Tuo piispojen sekoilu on kyllä outoa.
    Piispat heittelee kivillä niitä jotka uskovat Raamattuun , mutta ei niitä jotka eivät usko.
    Outoja hemmoja.

    Äänestä

Nyt on valitettavasti todettava, että myös nyt piispat, papit ja muut seurakuntien työntekijät suunnista riippumatta parannukseen ja polvilleen huutamaan Jumalalta armoa.

Äänestä
  • Kyllä ajattelen samoin.Vain Jumala on suuri ja me saamme sen mukaan , mitä ansaitsemme.
    Yksi asia meinaa välillä unohtua ja se on se, että syntiä ei tarvitse kantaa mukanaan.
    Niin piispat kun papit ja kaikki ihmiset voivat pyytää syntejään anteeksi, parantaa tapansa ( ei tehdä enää samaa ).

    Jumalan tahto on Raamatussa ja meidän on hyvä sitä tahtoa seurata, koska ne kaikki säännöt ja ohjeet , myös laki, on meidän parhaaksemme.

    Jos syntiin joutuisi uudestaan, vilpitöntä tahtoaan vastaan , niin synnit saa anteeksi taaskin.

    Lapsi on siitä hyvä, että hänellä on vilpitön mieli. Lapsen kaltaisena olisi hyvä kulkea.

    Kun ajatuksissa on vilppiä, se on sielun vihollinen siinä. Se on se saatana , josta paljon puhutaan.
    Sille paholaiselle pitää näyttää aina ulko-ovea.
    Sitä ei kannata jättää sisälleen muhimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurakuntalainenS kirjoitti:

Arkkipiispa hörisee taas omiaan. Hän epäilee etteivät pastori Kalle Väätäisen Savossa ja Pohjois-Karjalassa toimittamat kasteet ole päteviä. Minä taas sanon että ne ovat päteviä, koska ne on kastettu kolmiyhteisen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Sensijaan Suokonautio on tuskin edes pappi koska hän kieltää mm. Kristuksen ylösnousemisen ja kastaa lapsia oman kaavansa mukaan. Miksi arkkipiispa ei tähän puutu-miksi ei?
Riekkinen on jo pois laskuista näistä kuvioissa, koska hän on Suokonaution suojelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu