Eläinsuojelijalle toimitetun kissan kohtalo!

Kissojen ystävä

Ystäväni mikrosirutettu rotukissa lähti karkureissulle. Ohikulkija löysi nälkäisen kissan joka meni itse kiltisti koppaan ja söi kuin hevonen. Kissa toimitettiin Turussa toimivalle eläinvalvojalle ja mukaan annettiin vielä 20 purkkia kissanruokaa. Päivien kuluttua löytäjä näki kaupan ilmoitustaululla ilmoituksen kadonneesta kissasta, jonka tuntomerkit sopivat hänen löytämäänsä kissaan joten hä soitti ilmoituksessa olleeseen numeroon. Ilo oli suuri kun vielä netin kautta lähetettyjen kuvien kautta kissa osoittautui juuri etsityksi. Odotettiin innolla seuraavaa aamua. Hämmästys oli suuri kun eläinvalvoja ilmoitti ettei sinne ole tuotu yhtään puolipitkäkarvaista mustavalkoista kissaa, eikä sellaisesta ole mitään merkintää heidän kirjoissaan.Tunnin päästä muisti virkistyi ja hän tiesikin kissasta yhtä sun toista. Lukuisten vaiheiden kautta eläinvalvoja lopulta ilmoitti että kissa oli ammuttu seitsemän vrk:n kuluttua tuomisesta kun se oli kuin villikissa ja täynnä puremia eikä syönyt mitään. Hän sanoi aluksi että eläinlääkäri oli lopettanut kissan mutta ei millään muistanut kuka silloin päivysti jne. On vaikeaa käsittää miten voidaan lopettaa löytäjäpariskunnan mukaan terve ja ihana kissa, jolla kaiken lisäksi on vielä mikrosiru. Löytäjäpariskunta on murheissaan kun he luulivat toimittaneensa kissan turvaan ja he omien sanojensa mukaan toimittivatkin kissan suoraan surman suuhun. kukaan ei olisi tälläista voinut olettaa!!! Hyvät ihmiset kertokaa miten tässä tulisi toimia?!

18

1424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osanottoni..

      ..ystäväsi kissan puolesta. Lemmikin menetys on aina hirveä paikka.
      Kun kissalla oli siru, niin mielestäni olisi löytymisestä pitänyt heti omistajalle ilmoittaa. Mitäpä sanoo laki tästä? Eikö löydetty eläin pitäisi heti tarkistaa sirun varalta?
      Tuntuu että välillä asioita hoitavat tunteettomasti täysin tehtävään sopimattomat henkilöt. Itse olen koirani kadottanut yli vuosi sitten.

      Onnea asian selvitykseen!

    • nuppu-85

      ja soitto Iltalehteen.

      • Jos tuosta

        sensaatiohakuisesti jutusta haluaa asiallisen jutun lehteen, kannattaa ottaa mieluummin paikallisiin välineisiin yhteyttä, kun kerran tässä moitittiin Turun eläinhoitolan toimia.

        Soitto Turun Sanomiin tai Turku TV:een, niillähän on se eläinohjelmakin,


    • FrozenCorpse

      On niin selkee feikki!

      • vaan totta

        tiedän tapauksen!!!


    • ...

      Rynkky käteen ja oikeutta jakamaan

      • tutkinta

        rikospoliisiin. Kyseisen tapauksen todistajilta saatujen lausuntojen perusteella, jotka voidaan todistaa, johtaa kyseisten henkilöiden viran menetykseen ja kaikki toiminta eläimiin kohdistuvien toimenpide kieltoon.Koska kyseessä on luetun perusteella rikos.Kissa ei ole Suomessa villi eläin.Olem järkyttynyt tapauksesta.


    • 1977

      Elikkä ensimmäisenä mahdollismman äkkiä ja toivottavasti oletkin jo tehnyt, ilmoitus poliisille siitä,e ttä joku hurja, siis rikollinen, ottaa eläimiä vastaan "eläinvalvojan tittelilla". SEY:N eläintenvalvojat ovat rekisteröity nimimerkki ja sellaisena ei saa esiintyä kuka tahansa.

      Sehän on itsestään selvää, että kissan vastaanottanut henkilö ei ole ollut SEY:n eläintenvalvoja. Ja täytyy olla jotenkin laitonta, jos hän tällaisena esiintyy ja johtaa harhaan ihmisiä.

    • Eläinsuojeluyhdistyksen toi...

      Joo näitähän riittää. Melko herkässä on se eläimen henki noissa yhdistyksissä. Pussiin vaan.

      Myös eräälle tutulle kävi samanmoinen tilanne, tosin hänen tapauksessaan kissan löytänyt yhdistys oli diilannut eläimen eteenpäin alle viikossa. Tämäkin selvisi vahingossa, kun näkivät netissä yhdistyksen sivuilla kissansa kuvan "Etsii kotia"-sivuilla. Eikä kattia saatu enää takaisin, vaikka sääntöjen mukaan täällä löytöeläintä täytyy pitää tallessa väh 14 vrk, ennekuin edes siirretään "myyntilistoille".
      Täälläpäin toinenkin tapaus josta olen kuullut, on eräästä koirasta, joka vietiin omistajaltaan piakkoin sen saamisen jälkeen.
      Paperit eläimestä oli tehty ja homma ok, eräänä iltana koira vain hävisi pihalta.
      Viikon kuluttua selvisi, että varas oli el.suoj.yhdistyksen kanssa tehnyt uudet paperit eläimestä, ja koira oli lähetetty onnellisesti toiselle paikkakunnalle uuteen kotiin.
      Asiasta ei viitsitty edes ilmoittaa "entiselle" omistajalle joka hädissään etsi lemmikkiään pitkin kaupunkia.
      Että näin.

      Henkilökohtaisesti en luota enkä pidä näitten yhdistysten toiminnasta, vaikka perusajatus onkin hieno. Talkoohenkisen toiminnan vuoksi on tietenkin vaikea löytää ammattitaitoista ja maalaisjärjellä toimivaa henkilökuntaa, mutta joku roti silti.

      Ei niitä "jo kodillisia" elukoita tarvitse silti pyydystellä ja diilailla eteenpäin.

      • tiltuura

        Tämä on todellinen epäkohta.

        Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näitä ns."villikissoja "lopetetaan.
        Siruja ei tarvitse lukea eikä niistä tarvitse myöskään ilmoittaa omistajille.

        Suosittelenkin pitämään kissat kotona sisällä ja ulkoiluttamaan vain häkissä tai kytkettynä, aina omistajan valvonnassa. jos kissa kuitenkin karkaa/katoaa. Soita heti talteenottopaikat läpi .anna kissan tiedot tuntomerkit ja vie myös selkeä hyvä kuva kissasta paikanpäälle.lappuja pylväisiin ja ilmoitukset myös kaikille mahd.nettisivustoille. ( googleta karkurit,karkulaiset,kadonneet).

        En pidä hyvänä /hyväksy toimintatapana kissojen joukkoteurastuksia (kenenkään tai minkään tahon tekemänä).
        Mutta toisaalta, jos minulle tuotaisiin joka vuosi muutama sata(tai vaikka kymmenenkin kissaa). Jättäisin lopulta henkiin vain ne hyväkuntoisimmat,hyväluontoisimmat,nuorimmat ja toisaalta ne joita omistajat aktiivisesti kyselisivät(katoamis päivästä lähtien.).

        Jossain kohtaa loppuu resurssit.

        Jos halutaan että kaikki kissat(tai edes suurin osa niistä) saisivat arvoisensa elämän (ja lopulta myös kauniin ja kivuttoman kuoleman) Täytyy kissojen lisääntyminen ja heitteillejätöt saada aisoihin.


      • siihen
        tiltuura kirjoitti:

        Tämä on todellinen epäkohta.

        Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun näitä ns."villikissoja "lopetetaan.
        Siruja ei tarvitse lukea eikä niistä tarvitse myöskään ilmoittaa omistajille.

        Suosittelenkin pitämään kissat kotona sisällä ja ulkoiluttamaan vain häkissä tai kytkettynä, aina omistajan valvonnassa. jos kissa kuitenkin karkaa/katoaa. Soita heti talteenottopaikat läpi .anna kissan tiedot tuntomerkit ja vie myös selkeä hyvä kuva kissasta paikanpäälle.lappuja pylväisiin ja ilmoitukset myös kaikille mahd.nettisivustoille. ( googleta karkurit,karkulaiset,kadonneet).

        En pidä hyvänä /hyväksy toimintatapana kissojen joukkoteurastuksia (kenenkään tai minkään tahon tekemänä).
        Mutta toisaalta, jos minulle tuotaisiin joka vuosi muutama sata(tai vaikka kymmenenkin kissaa). Jättäisin lopulta henkiin vain ne hyväkuntoisimmat,hyväluontoisimmat,nuorimmat ja toisaalta ne joita omistajat aktiivisesti kyselisivät(katoamis päivästä lähtien.).

        Jossain kohtaa loppuu resurssit.

        Jos halutaan että kaikki kissat(tai edes suurin osa niistä) saisivat arvoisensa elämän (ja lopulta myös kauniin ja kivuttoman kuoleman) Täytyy kissojen lisääntyminen ja heitteillejätöt saada aisoihin.

        mitään suosittelua tarvita johan sen sanoo lakikin että kissa ja koira pitää olla omistajan välittömästi kytkettävissä ollessaan ihmisten ilmoilla.


      • mirrinvarma
        siihen kirjoitti:

        mitään suosittelua tarvita johan sen sanoo lakikin että kissa ja koira pitää olla omistajan välittömästi kytkettävissä ollessaan ihmisten ilmoilla.

        NIIN, pitäisi olla välittömästi kytkettävissä, mutta minkäs teet kun katti puikahtaa jakovälistä eteiseen, poukkaa ovenkahvaan ja painuu salama varaston alle ennekuin oven avannut henkilö kunnolla tajuaa, että mikä vilahti! ( on toistaiseksi aina saatu kiinni tunnin parin kyttäilyn ja naruhiirien vetelyn jälkeen, kun kissa tulee koloistaan koloistaan ja alkaa jahdata lelua. Nii, siis kissat ja koirat karkailevat joskus, hyvästäkin valvonnasta huolimatta, Siis ei kaikkia karkulaisia ole välttämättä heitteille jätetty.


      • joko.
        mirrinvarma kirjoitti:

        NIIN, pitäisi olla välittömästi kytkettävissä, mutta minkäs teet kun katti puikahtaa jakovälistä eteiseen, poukkaa ovenkahvaan ja painuu salama varaston alle ennekuin oven avannut henkilö kunnolla tajuaa, että mikä vilahti! ( on toistaiseksi aina saatu kiinni tunnin parin kyttäilyn ja naruhiirien vetelyn jälkeen, kun kissa tulee koloistaan koloistaan ja alkaa jahdata lelua. Nii, siis kissat ja koirat karkailevat joskus, hyvästäkin valvonnasta huolimatta, Siis ei kaikkia karkulaisia ole välttämättä heitteille jätetty.

        kannata valittaa jos muille haitaksi oleva eläin pääsee hengestään taisitten ei kannata ottaa eläintä ollenkaan jos siitä ei osaa huolehtia/ole valmis mussuttamatta luopumaan.


    • tää on nähty

      Hyvät turkulaiset! Älkää missään nimessä toimittako löytökissoja eläinhoitolaan! Etenkin jos kissa vaikuttaisi olevan karannut kotikissa.
      Eläinhoitolassa kissa saattaa saada kuulan kalloon heti saapumispäivänä, sillä perusteella että kissa on säikky tai nälkiintynyt = villikissa. Villiintyneet kissat saa ilmeisesti lopettaa heti. Mikä tahansa kissa voi olla säikky vieraassa paikassa, etenkin jos sitä on kuljeteltu ympäriinsä. Kauan karkureissulla ollut on tietysti myös nälkiintynyt. Näin ollen melkein jokainen sinne tuotu kissa voidaan luokitella villikissaksi ja päästää heti päiviltä.Kunnilla on velvollisuus säilyttää se seitsemän päivää löydettyä eläintä, jonka jälkeen ne saatetaan lopettaa. Joku asiasta enemmän tietävä voisi kertoa miten on ollut tapana Turussa.

      Tämä aloittajan kertomus ei ole ainoa laatuaan. En vaan käsitä miten tätä voi tapahtua edelleen. Olen todella vihainen siitä että kaksinaamaisuudesta mitä täällä harjoitetaan, toisaalla pelastetaan loukkaantuneita koiria tuhansien eurojen keräyksellä, toisaalla listitään ihmisten lemmikkejä, joita on etsitty ja kaivattu.

      En voi uskoa että eläinhoitolalla EI olisi mikrosirunlukulaitetta, mikä järki siinä olisi niitä siruja edes asentaa kun hädän hetkellä sitä ei sitten edes lueta. Jos asiat on niin huonosti että kyseistä laitetta ei ole, miksi sellaista ei hankita? Turun eläinsuojeluyhdistyksella on varoja ja omaisuutta tällainen lahjoitus tehdä varmaankin, mutta halukkuudesta en sitten tiedä. Näihin kysymyksiin olisi kiinnostavaa saada vastaus!
      Ottakaapa valistuneet ihmiset asiaksenne tehdä tästä julkinen!

      Jos jollakulla on samanlaisia kokemuksia niin kerätkää kaikki samaa kokeneet yhteen ja protestoikaa!
      Viekää asia poliisille, onhan selvää että tässä on toimittu todella epäammattimaisesti.
      Olkaa niin kilttejä ja tehkää jotain! Itse olen aina sydän syrjällään että jos oma lemmikki karkaa, en saa sitä koskaan takaisin vaikka kaikki olisivatkin tehneet parhaansa, niin lopulta se taho johon minun pitäisi pystyä luottamaan tekeekin lemmikkini elämästä lopun.
      Taitaa olla se perinteinen korvatatuointi edelleen tehokas konsti, sen näkee ainakin päällepäin ja täytyisi olla todella sokea jos siitä huolimatta eläin on eläinsuojeluvalvojalla vuorokautta pidempään sinne saapumisestaan.

      Ymmärrän toki että eläinhoitolaan viedän lukematon määrä kissoja jotka ovat villiintyneet tai niiden omistaja on ne hylännyt, mutta aloittajan kertoman tapaisia virheitä ei tulisi tapahtua! Kissalla oli siru juuri sitä varten että tällaisessa tilanteessa se saadaan omistajilleen takaisin mitä pikimmin. Jos tässä on nyt mennyt lapsi pesuveden mukana, olisi varmaan syytä kyseenalaistaa eläinsuojelun toimintamallit ja vaatia selitys miksi näin on päässyt käymään.

      Ymmärrän myös sen että asia tuskin kiinnostaa niitä jotka henkilökohtaisesti eivät ole tällaista kohtaloa kokenut, mutta miettikääpä seuraavan kerran kun tuette Turun eläinsuojeluyhdistystä mihin se lahjoitettu summa todella menee. Vai meneekö mihinkään, sillä eläinhoitola ja eläinsuojeluvalvoja ovat kunnan rahoittamia, jos oikein olen ymmärtänyt.
      Haluan, ja uskon että moni muukin haluaa vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin jotka heräävät kun seuraa Turun seudun eläinsuojelytyötä.

      • *((*

        Minusta Turun eläinhoitolassa on jotenkin "salamyhkäinen" tunnelma. Miksi ei löytöeläimistä ole kuvia lainkaan nähtävillä netissä. Onko liian vaivalloista, vai onko niitä löytöeläimiä. Monessa muussa paikassa on kuvat ja kissan tiedot luettavissa.


      • ongelmaahan

        ei olisi jos kissanomistajat ei jättäisi elukkaansa heitteille...


      • kissan emäntä
        ongelmaahan kirjoitti:

        ei olisi jos kissanomistajat ei jättäisi elukkaansa heitteille...

        oli yön poissa kotoa, ja soitin eläinsuojeluun. Niin eikös naapurini ollutkin pyydystänyt sen. Helvetti soikoon asutaan maaseudulla, jossa on isot tontit jokaisella ja metsää riittää. Eivät ne kaikki ole todellakaan heitteille jätettyjä, vaan pirullisten naapureiden toiminnan tulosta.
        Naapurit tietävät tasan tarkkaan kenen kissa oli. Ei pitäisi kostaa eläinten kautta, joa on epäsopua naapurin kanssa.


      • kissasi kiinni
        kissan emäntä kirjoitti:

        oli yön poissa kotoa, ja soitin eläinsuojeluun. Niin eikös naapurini ollutkin pyydystänyt sen. Helvetti soikoon asutaan maaseudulla, jossa on isot tontit jokaisella ja metsää riittää. Eivät ne kaikki ole todellakaan heitteille jätettyjä, vaan pirullisten naapureiden toiminnan tulosta.
        Naapurit tietävät tasan tarkkaan kenen kissa oli. Ei pitäisi kostaa eläinten kautta, joa on epäsopua naapurin kanssa.

        äläkä kiusaa ja aiheuta tahallasi epäsopua sillä naapurillesi antamalla sen tehdä tuhojaan naapurin omaisuudelle ja vielä hajuhaitat kusesta ja paskasta omalla ovella ovat todella epämiellyttäviä.
        itse olisin vaatinut kissasta kiinniottopalkkiota tuossa tilanteessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe