Aiempia kommentoiden.

Misi

Hitlerin salamurhaaminen oli monellakin mielessä.
Sitä myös yritettiin monesti Saksan oman poliittisen vaikutuksen, että myös vastarintaliikkeen toimesta.
Yritykset epäonnistuivat ja niistä vaiettiin tehokkaasti.
Ainakin yksi sotilaskäytössä ollut matjustajalentokone, joka oli muutettu Hitlerin käyttöön räjähti ja putosi. Aadolf vaan ei ollutkaan mukana, koska oli muuttanut hetkeä aiemmin suunnitelmiaan.
Sitten -44 tuli murhayritys, jota ei voinut enää salata.
Siitäkin Aadolf tunnetusti selvisi, mutta mielenkiintoisinta onkin se, että mm. Englanti ja USA kielsivät kertomasta koko tapahtumasta.
Syynä oli ajatus, että terroripommittamista harjoittavat yksiköt (miehistö ja upseerit), sekä yleinen kansalaismielipide olisikin alkanut epäillä; "onko muka Saksassa henkilöitä, jotka eivät pidäkään Aatusta" jne.
Asia siis salattiin, vaikka Saksassa asiasta tehtiinkin hyvinkin julkinen.
Saksan kansa tai järjestelmä niissä oloissa ei oluut mielestäni mitenkään poikkeuksellinen. Ehkä se millä tehokkuudella ko. kansa oman osansa teki ja kantoi on omaa luokkaansa.
Idän facismi voitti lännen tuella ja moni ihminen on sitä kironnut ja siitä kärsinyt!
Maailma oli tuolloin diktatuurikeskeinen ja nationalistinen, mutta paha on mennä sanomaan kuka tai mikä oli pahin vaihtoehdoista.

0

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5220
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        129
        1683
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        51
        1600
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1589
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1285
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1210
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        22
        1110
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1057
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1018
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        867
      Aihe