Miksi Kääriäinen ei ole keskustan puheenjohtaja...

Pohjan-Akka

...vaikka keskustalaisen näköinen ja oloinen.

4

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuule ukko

      nyt voi olla, kun keskustan puheejohtaja on Matti Vanhanen! Silloin Väyrysen aikaan ois voinut olla, ei enää. Vanhanen on niin ylivoimainen puheenjohtaja, kaikki muut ovat pieniä nappuloita Vanhasen rinnalla.

    • ................

      liian vanha.

    • johtotehtävissäkin

      Seppo Kääriäinen oli vuosina 1980-1990 keskustan puoluesihteerinä ja legendaarinen sellainen olikin. Pitkälti Kääriäisen ansiota on, että illanruskon puolueeksi leimatusta keskustasta tuli eduskunnan suurin puolue vuonna 1991.

      Sen jälkeen Kääriäinen oli vuosina 1991-1993 keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja vuosina 1994-2000 keskustan varapuheenjohtajana. Kannatusta olisi riittänyt jatkoonkin, mutta Kääriäinen halusi rauhoittaa tuon parinkymmenen vuoden uurastuksen jälkeen viikonloppunsa perheelleen edes niiksi vuosiksi, jotka lapset vielä asuisivat kotona.

      Tokihan Kääriäinen on sen jälkeen ollut kansanedustajuutensa ohella myös eduskunnan puhemiehenä ja ministerinä eli tärkeissä tehtävissä edelleen. Miksi siis vielä pyrkisi puolueen puheenjohtajaksikin, kun ikääkin on jo 60 vuotta?

      • Pohjan-Akka

        aidolta asialta.

        Ihmetyttää vähän, sillä kyllähän hän paljon miellyttävämpi persoonanakin on kuin Väyrynen sun muut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe