Mitä pahaa

- Yksi suuri epäkohta vankien omaisten kohdalla on elatustuki, jota ei aina saa. Se riippuu siitä, missä kunnassa asuu.

Onko näin?

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/76820.shtml
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/perhe/prela/index.htx
Elatustuki ja -apu

Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, josta vastaavat hänen vanhempansa kykynsä mukaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta siihen saakka, kun tämä täyttää 18 vuotta.
Jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai lapsi ei asu hänen luonaan pysyvästi, lapselle voidaan vahvistaa elatusapu. Vahvistaminen voidaan tehdä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä. Elatusapu maksetaan kuukausittain etukäteen tai se voidaan sopia maksettavaksi kertasuorituksena. Elatusapua tarkistetaan elinkustannusindeksin mukaan.

Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai ei pysty maksamaan sitä. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää. Tukea maksetaan lisäksi silloin, kun elatusapu on määrätty pienemmäksi kuin elatustuki. Täysimääräinen elatustuki on 129,91 euroa kuukaudessa lasta kohti vuonna 2008. Elatustuen maksaa kunta.

Lisää tietoa saa kunnan sosiaalivirastosta.

" * Elatusapuja ja elatustukea ei koroteta 1.1.2008 lukien (Kuntatiedote 17/2007)
* Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (Kuntatiedote 7/2007)
* Elatusapujen ja elatustuen määrät nousevat 1.1.2007 (Kuntatiedote 15/2006)
* Elatusavun indeksikorotusta koskeva taulukko (Kuntatiedote 18/2006)"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsi on tehnyt? kirjoitti:

- Yksi suuri epäkohta vankien omaisten kohdalla on elatustuki, jota ei aina saa. Se riippuu siitä, missä kunnassa asuu.

Onko näin?

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/76820.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu