Ruotsi on Natossa

Bildt: Ruotsi ei yrittänytkään NRF-päätöstä Suomen tahtiin

Julkaistu: 28.3.2008 16:11

Annamari Sipilä

helsingin sanomat


BRDO. Ruotsi ei yrittänytkään tehdä päätöstä Naton NRF-joukkoihin liittymisestä samaan aikaan Suomen kanssa.

"Ei mitään identtistä aikataulua ole koskaan ollutkaan", Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi perjantaina EU-ulkoministerikokouksen tauolla Sloveniassa.

Suomen hallitus ja presidentti päättivät NRF-joukkoihin osallistumisesta kaksi viikkoa sitten perjantaina. Eduskunta siunasi päätöksen tänään perjantaina.

Suomessa oletettiin, että myös Ruotsi haluaa päätöksen valmiiksi ennen Naton ensiviikkoista Bukarestin-huippukokousta. Kun päätöstä ei tullutkaan, oli se suuri yllätys.

Bildt sanoi Sloveniassa, että vaikka Suomi tekikin NRF-päätöksen ensin, on Ruotsi edennyt joissain päätöksissä Suomea ripeämmin. Esimerkiksi Kosovon Ruotsi ehti tunnustaa ennen Suomea, Bildt huomautti.
7214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Ruotsalaiset ovat sitten kateellisia, kun ensimmäinen Suomen NRF-joukkojen sotilas tuodaan kotiin ruumispussissa, siinäpähän sitten harmittelevat kun olivat hitaampia kuin Suomipojat.

Äänestä
  • Ruotsi on täysillä Natossa ja kaikki länsimaat ovat samaa Nato-perhettä. Kaikki länsimaat ovat ystäviä keskenään.

    Äänestä

Ruotsillahan on erityissopimus Naton kanssa,ja Ruotsihan oli ja on Naton ulkojäsen.Tietohan on ollut julkinen jo joitakin vuosia,mutta sopimus tehtiin jo aikanaan kylmänsodan aikana jolloin n-liitto pudotti Ruotsalaisen valvontakoneen itämerellä.Suomi on käytännössä ainoa täysin ulkopuolinen jäsen pohjolassa,ellei meilläkin tehty Lipposen aikana vastaavaa sopimusta USA:n kanssa.Huhuja on ollut,että meilläkin olisi vastaava sopimus kuin Ruotsilla on Naton kanssa.Kun katsomme linjauksia viimeisten vuosikymmenien ajalta huomaamme kuinka Suomi on systemaattisesti vaihtanut jo huomattavan osan kalustostaan Nato sopiviksi.Kalusto ja aseistus ovat likipitäen kaikki länsivalmistetta.Viimeisempänä on Helsingin ohjuspuolustus mikä on tarkoitus vaihtaa nopeutetussa aikataulussa länsikalustoon.

Äänestä

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Äänestä

Ruotsi on viisas! Ei lähtenyt mihinkään NATO-pelleilyyn NRF-joukoissa!

Äänestä

"Bildt sanoi Sloveniassa, että vaikka Suomi tekikin NRF-päätöksen ensin, on Ruotsi edennyt joissain päätöksissä Suomea ripeämmin. Esimerkiksi Kosovon Ruotsi ehti tunnustaa ennen Suomea, Bildt huomautti."

Mutta nyt natotuksen vauhti kiihtyy: Alexander Stubb "keittiön kautta" ilman eduskuntavaalien tuomaa mandaattia kansalta ulkoministeriksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteensopivuus on tärkeintä kirjoitti:

Bildt: Ruotsi ei yrittänytkään NRF-päätöstä Suomen tahtiin

Julkaistu: 28.3.2008 16:11

Annamari Sipilä

helsingin sanomat


BRDO. Ruotsi ei yrittänytkään tehdä päätöstä Naton NRF-joukkoihin liittymisestä samaan aikaan Suomen kanssa.

"Ei mitään identtistä aikataulua ole koskaan ollutkaan", Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt sanoi perjantaina EU-ulkoministerikokouksen tauolla Sloveniassa.

Suomen hallitus ja presidentti päättivät NRF-joukkoihin osallistumisesta kaksi viikkoa sitten perjantaina. Eduskunta siunasi päätöksen tänään perjantaina.

Suomessa oletettiin, että myös Ruotsi haluaa päätöksen valmiiksi ennen Naton ensiviikkoista Bukarestin-huippukokousta. Kun päätöstä ei tullutkaan, oli se suuri yllätys.

Bildt sanoi Sloveniassa, että vaikka Suomi tekikin NRF-päätöksen ensin, on Ruotsi edennyt joissain päätöksissä Suomea ripeämmin. Esimerkiksi Kosovon Ruotsi ehti tunnustaa ennen Suomea, Bildt huomautti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu