Luterilainen

uskonpohja on terve.

Luterilainen uskon opetus on alkuosaltaan täysin terve. Tänään on toki opettajia, jotka eivät opeta luterilaisen, eivätkä minkään muunkaan opetuksen mukaan, vaan opettavat jopa kirkossa omaa hapatustaan.

Jos vertaa luterilaista ja helluntalaista uskonkatsomusta, niin molemmissa on oikeaa ja väärää.
Luterilaiset kasvatetaan silloin, kun opettajana on ihminen, joka pysyy luterilaisessa opetuksessa, uskomaan Jeesukseen ja Jumalan käskyihin. Se on todella isko ja tärkeä asia.

Mutta sitten tuleekin iso aukko, kun pitäisi alkaa tästä kasvamaan hengellisesti, sillä luterilaisilta puuttuu opetus Pyhän Hengen osallisuuteen, eli uudesti syntymiseen ja sen myötä armolahjoihin. Joillakin se tieto on, mutta sitä jaetaan niukasti ihmisorjuuden ja sen pelon takia, että menettää paikkansa luterilaisessa yhteissössä.

Helluntalaisilla taasen on opetus Pyhästä Hengestä ja armolahjoista, mutta heillä on alkuopetuksessa suuri aukko, sillä Jumalan käskyt ovat olleet heiltä pimennossa. Nyt niitä käskyjä on levitetty helluntalaisten keskuuteen ja niistä on puhuttu paljon ja osoitettu Raamatusta se, että Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen ja siksi uskovainenkaan ei kumoa lakia vaan elää täytetyssä laissa ja näin ollen ei riko Jumalan kymmentä käskyä.

Eli, niin luterilainen, kuin helluntalainen uskonkatsomus on hyvin vajaa ja siksi heillä ei ole aihetta osoittaa sormellaan toisiaan, vaan aihetta on tarkistaa omat hedelmät jotka syntyvät uskonkäsityksestä, eli nyt on aihetta syventyä Raamatun lukemiseen ja hengelliseen kasvuun sen opetuksen mukaisesti.

10

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt on

      jokaisen syytä lukea itse Raamattua ja on saatava Pyhä Henki aukaisemaan oikea tieto ja oppi.
      Nyt on ilmaantunut aivan viime aikoina opettajia, joiden kirjoituksia kestää arvostella Raamatulla, sillä ne opetukset pitävät, mutta nämä opettajat ovat hyvin harvassa.

    • hirvas

      Kristukseen, mutta Hänen sovituksensa ansiosta me emme ole enää kasvattajan alaisia.

      • pääse ikinä

        Kristukseen, jos emme mene Hänen luokseen kasvattajan kautta, sillä laki ja käskysana näyttävät meille syntisyyden ja syyllisyyden ja jos meillä ei ole laki sydämessä ja kielellä ei meillä ole näkökohtaa syntiin, eli sellainen ihminen, joka ei tunnusta käskyjä luulee olevansa synnitön ja näin ei tarvitse armoa.

        Roomalaiskirje 3
        30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
        31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

        Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä:
        Roomalaiskirje 7
        4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
        5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
        11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
        12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.


      • frihet
        pääse ikinä kirjoitti:

        Kristukseen, jos emme mene Hänen luokseen kasvattajan kautta, sillä laki ja käskysana näyttävät meille syntisyyden ja syyllisyyden ja jos meillä ei ole laki sydämessä ja kielellä ei meillä ole näkökohtaa syntiin, eli sellainen ihminen, joka ei tunnusta käskyjä luulee olevansa synnitön ja näin ei tarvitse armoa.

        Roomalaiskirje 3
        30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
        31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

        Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä:
        Roomalaiskirje 7
        4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
        5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
        6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
        7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
        8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
        9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
        10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
        11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
        12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

        Toisinaan erämaidenkin kautta siunauksiin, mut uskossa eteenpäin, vaikka kontaten.

        11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
        12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,


      • me olemme
        frihet kirjoitti:

        Toisinaan erämaidenkin kautta siunauksiin, mut uskossa eteenpäin, vaikka kontaten.

        11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
        12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

        pelastuneet uskon kautta, että meille ei jää aihetta kerskata. Tuossa tuomassasi Raamatun opetuksessa käy selkeästi ilmi, että ihminen, joka elää armosta hylkää jumalattomuuden ja maailmalliset himot.
        On ihmisiä, jotka eivät tämän asian päälle ymmärrä, eli he eivät tiedä mitä heidän tulee hyljätä, sillä koska heidän uskon perustastansa puuttuu iso palanen, eli he eivät käsitä, että käskyt ovat raja-aidat ja tienviitat miten tulee elää.
        Siksi on niin useanlaista uskoa, eli jotkut ajattelevat urheilun olevan syntiä, toiset tv:n katselemisen, tai romaanien lukemisen, eli jos he tietäisivät käskyt, niin he tietäisivät, että noilla teoilla ei rikota rakkaudenlaksia.

        Rakkaudenlaki, eli täytetty laki rikotaan rakkaudettomuuden teoilla, valehtelemisilla, varastamisilla, lähimäisen omaisuutta himoitsemalla, olemmalla kunnioittamatta vanhempiaan.......

        Ihminen, jonka perustus uskolle on kokonainen ja terve tietää, että Jeesus tekee ihmisestä täydellisen vapaan ja, että Jeesus täytti käskyt, ei kumonnut niitä ja että uskon kautta mekin saamme voiman elää täytetyssä laissa, eli emme kumoa käskyjä, eli hylkäämmme maailmalliset himot ja jumalattomuuden.

        Kaksi suurta käskyä, eli nämä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi pitää sisällä kaikki profetiat ja kaikki lain.

        Kukapa haluaa edes ajatella Jumalan vastaisesti, jos elää täytetyssä laissa ja koska tahto on suunnattu yli kaiken Jumalaa rakastamaan tulee siihen Jumalalta oikeudet, eli voima.

        Kukapa haluaa ajatella lähimmäisestään pahaa ja koska tahto on suunnattu Jeesuksen opettaman käskyn mukaan, älä tapa, jonka Hän vahvisti niin vahvaksi, että pahan ajatteleminen on jo tappamista, niin koska tahto on suunnattu Jumalan opetuksen mukaan, saa tahdon suuntaja Jumalalta oikeudet ja voiman elää tässäkin asiassa vapaudessa.
        Synti tuo orjuuden, kuuliaisuus tuo vapauden.


    • käskyt!

      Matteus 5
      17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
      21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
      22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
      23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
      24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
      25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
      26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
      27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
      28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
      29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
      30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
      31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
      32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
      33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
      34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
      35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
      36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
      37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
      38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
      39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
      40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
      41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
      42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
      43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

    • tehtäviin

      uskonpuhdistuksen aikana kuului tuoda Jumalan kunnioitus takaisin, sillä sen olivat hävittäneet epäuskoiset kauppiaat, jotka myivät synnistä pelastumista ihmisille (aneet).

      Tänäänkin noita myyjiä on vaikka kuinka paljon, eli he antavat ihmiselle käsityksiä, jotka lähtevät heidän lihastaan. Nämä ihmiset ovat sokeita sokeiden taluttajia ja siksi neuvovat lihanuskollisuuteen.

      Jeesuksen valjastamat opettajat johdattavat ihmisiä vapauteen. Synti tuo aina orjuuden, mutta kuuliaisuus Jumalan Sanalle tuo vapauden ja joka pysyy täytetyssä laissa, on vapaa, sillä hänen ei tarvitse rikkoa käskyjä, sillä voiman siihen hän saa Jumalalta, niin suuri on armo ja niin avara on armo.

      Jeesus tuli vapauttamaan synnin orjat ja totisesti me todistamme siitä, että me olemme vapaita, rohkeita, rauha on kanssamme ja me saamme iloita, mutta ennen, kuin me uskoimme Jeesuksen opetukset, niin me olimme synnin orjia, usein pelkureita ja onnettomia. Jeesus toi onnen, rauhan, rakkauden ja kaiken hyvän.

      Kymmenen käskyä

      1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
      2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
      3. Pyhitä lepopäivä.
      4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
      5. Älä tapa.
      6. Älä tee aviorikosta.
      7. Älä varasta.
      8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
      9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
      10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

      (2 Moos. 20:2–17; 5 Moos. 5:6–21)
      Rakkauden laki

      • olevat käskyt,

        Jotka Jumala Itse kirjoitti kahteen kivitauluun ja jotka ovat lainarkissa tallella ja jotka Jumala tehtyään uuden liiton ihmisen kanssa kirjoitti ihmisen sisimpään, eli käskyt, jotka Jeesus täytti ja joita ei yksikään Jeesukseen uskova riko. Jeesus antaa omilleen voiman elää täytetyssä laissa.

        Jumala antoi kaksi lakia, toisen israelilaisille, juutalaisille ja heidän keskuudessaan eläville muukalaisille ja tämän lainkirjan kirjoitti Mooses ja sitä pidettiin liitonarkin vierellä, koska se oli tarkoitettu väliaikaiseksi laiksi. Tämä Mooseksen Jumalan sanelun mukaan kirjoittama lainkirja asetettiin puhumaan heitä vastaan, jotka eivät erämaavaelluksen ja Israeliin asettumisen aikana kuulleet Jumalan Tahtoa.

        Tämän toisen Jumala kirjoitti omalla sormellaan ja se on liitonarkissa ja näin ollen se on ikuinen laki ja tämän ikuisen lain Jeesus on täyttänyt puolestamme, mikä armo, meidän ei tarvitse sitä itse täyttää, saamme elää täytetyssä laissa.

        2. Mooseksen kirja 20
        1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
        3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
        4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
        5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
        6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
        7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
        8 Muista pyhittää lepopäivä.
        9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
        10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
        11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
        12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
        13 Älä tapa.
        14 Älä tee huorin.
        15 Älä varasta.
        16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
        17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
        18 Ja kaikki kansa havaitsi jylinän, tulen leimaukset, pasunan äänen ja vuoren suitsuamisen; ja kun he sen havaitsivat, vapisivat he ja pysyivät taampana.
        19 Ja he sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."
        20 Mutta Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi".
        21 Ja kansa pysyi taampana, mutta Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli.
        22 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Te olette nähneet, että minä olen puhunut teille taivaasta.
        23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.
        24 Tee minulle alttari maasta, ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja raavaasi. Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.
        25 Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.
        26 Äläkä nouse portaita myöten minun alttarilleni, ettei häpysi sen päällä paljastuisi."


    • kunnioitettu ja

      syvästi halveksittu ihminen, eli ihminen, joka ei ole täydellisesti kasvanut Jumalan Sanan, eli Jeesuksen tuntemiseen nostaa Lutherin liian korkealle, tai laskee hänet liian matalalle, sillä Lutherille kuului ennen kaikkea uskon puhdistaminen myyjien saasteista ja sen hän kykeni tekemään todella hyvin ja Martti Luther kykeni tuomaan kymmenen käskyä takaisin, eli hän opetti ihmisille Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt, kuten Raamattu käskee opettaa.

      Luther ei kuitenkaan ollut sen kummemmin täydellinen opettaja, kuin yleensäkään ihmiset, sillä Jumala antaa jokaiselle määräosan tehtävästään, eli ei anna yhteen astiaan kaikkea tietoa ja tässä Martti Lutherkin kompuroi ja jopa kaatuili, sillä hän opetti sellaisiakin asioita, joita ei Jeesus ollut hänelle opettanut.

      Kuitenkin, meidän tulee kunnioittaa Lutherin opetuksia niiltä osin, mitkä ovat Raamatun mukaisia ja hyljätä ne, jotka ovat vajavaista ja jopa väärääkin opetusta.

      Martti Luther todella ansaitsee uskonpuhdistaja nimityksen ja meidän kunnioituksemme.

      • ollut ensimmäinen

        ja / tai ainoa uskonpuhdistajista aikanaan.

        onhan lutherilla kannatusta, uusnatsitkin kunnioittavat häntä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7961
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2248
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2149
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1716
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1231
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1118
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      840
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      768
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      737
    Aihe