Miksi adventistit eivät

vietä ehtoollista yhdessä toisten kristittyjen kanssa, vaikka Jeesus asetti ehtoollisen yhteiseksi muistoateriaksi kaikille hänen sanoihinsa uskoville kristityille?

Siltikään adventistit eivät osallistu yhdessä toisten kanssa ehtoolliselle, vaikka monet luterilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, yms. uskontokunnat viettävät ehtoollista yhdessä, (riippumatta näkemyseroista Raamatun kirjoitusten suhteen), koska Jumalan Henki heitä siihen kehoittaa..
33691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Arvelenpa, että syyt löytyvät tuon sunnuntain demonisoinnista, jota löytyy adventistien profeetan E G Whiten kirjoista. Sanoisimpa vielä näinkin kovasti ja karkeasti, että adventistit EGW johdolla näkevät sunnuntain ehtoollisen olevan pedomerkin suojissa tapahtunutta aikaa. Tällaiseen päätelmään tulee, kun kuuntelee/lukee adventisteja.

Äänestä
  • Opettaa Ilmestyskirjan EGW-tulkintoja pedonmerkin
    ottaneille. Jotenkin hassua. "Rakas Raamattu".

    Niin, kyllä adventtiseurakunnan olisi mahdotonta
    sunnuntaina ehtoollista viettää.
    On selvää, että he pitävät sellaista kirottuna
    asiana, koskapa sunnuntai on heille 100 % kirottu.

    Äänestä

Olen usein osallistunut luterilaisten kanssa samalle ehtoolliselle. Erään kerran luterilainen pastori osallistui kanssamme ehtoolliselle adventikirkossa. Hän pesi jalkani ja rukoili puolestani kauniisti jalkainpesun yhteydessä. Olen aina kokenut hyvää ehtoollisyhteyttä heidän kanssaan.

Äänestä
  • olen kokenut ettei meillä tehdä mitään karsinoita toisten kanssa ehtoollisenkaan suhteen, jos joku tulee meidän kirkkoon ehtoolliselle niin hän on sydämmellisesti tervetullut ja kun jos toisissa kirkoissa jos on ehtoollinen kun vierailemme niin otamme osaa myöskin heidän kanssaan ehtoolliseen.
    Näinhän se toimiikin ulkopuolella tämän palstan, täällä vain toimii asiat eritavoin.

    Äänestä

  • Voiko adventtikirkkoon tulla ehtoolliselle, jos on pessyt jo jalkansa kotona?

    Äänestä

  • somaa kirjoitti:

    Voiko adventtikirkkoon tulla ehtoolliselle, jos on pessyt jo jalkansa kotona?

    kyllä ei kelpaa sun kotona pestyt jalat, jos joutuisit minun kaveriksi, pesisinkin oikein hellästi ne jalkasi haalealla vedellä ja kuivaisin kaikki varpaan välitkin yksitellen ja taputtaisin sitten viellä jalkapohjiin niin eikös tuntuisi hyvältä, mikä vahinko että asun niin kaukana, etten voi sitä palvelua sinulle tehdä, tekisin niin mielelläni ja ehkä sinä tekisit saman minulle, mutta jos et tekisikään niin kyllä minä siihenkin tyytyisin.

    Äänestä

  • helluntailaisten ja vapaakirkollisten..

    Senkö vuoksi, ettei em. seurakunnissa ole jalkojenpesua ennen ehtoollista?

    Äänestä

  • Elina2 kirjoitti:

    kyllä ei kelpaa sun kotona pestyt jalat, jos joutuisit minun kaveriksi, pesisinkin oikein hellästi ne jalkasi haalealla vedellä ja kuivaisin kaikki varpaan välitkin yksitellen ja taputtaisin sitten viellä jalkapohjiin niin eikös tuntuisi hyvältä, mikä vahinko että asun niin kaukana, etten voi sitä palvelua sinulle tehdä, tekisin niin mielelläni ja ehkä sinä tekisit saman minulle, mutta jos et tekisikään niin kyllä minä siihenkin tyytyisin.

    Voiko nykyään naiset pestä jo miestenkin jalkoja ja päinvastoin. Mites ne synnilliset ajatukset pidetään kurissa siinä hipelöidessä?

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    helluntailaisten ja vapaakirkollisten..

    Senkö vuoksi, ettei em. seurakunnissa ole jalkojenpesua ennen ehtoollista?

    Meillä on tapana kertoa seurakunnalle ja läsnäoleville ystäville, että jalkainpesuun osallistuminen on vapaaehtoinen. Jos läsnä on henkilö, joka syystä tai toisesta ei voi tai halua osallistua jalkainpesuun, niin hän voi odottaa, kunnes toiset palaavat jalkainpesusta. Hän voi sitten toisten mukana osallistua leivästä ja viinistä.

    Äänestä

  • luterilaisessa kirkossa ehtoollisella, vai onko sen aina oltava niinpäin, että luterilainen käy adventisteissa?

    Äänestä

  • Muuan veli kirjoitti:

    Meillä on tapana kertoa seurakunnalle ja läsnäoleville ystäville, että jalkainpesuun osallistuminen on vapaaehtoinen. Jos läsnä on henkilö, joka syystä tai toisesta ei voi tai halua osallistua jalkainpesuun, niin hän voi odottaa, kunnes toiset palaavat jalkainpesusta. Hän voi sitten toisten mukana osallistua leivästä ja viinistä.

    Mutta oliko Jeesuksen tarkoitus todella itämaiseen kuumaan ilmastoon kuuluvien toimien yksityiskohtainen käyttöön ottaminen kaikkialla maailmassa? Vai olisiko se palvelevan mielenlaadun - orjan tehtävien - omaksuminen toinen toistamme kohtaan kaikkialla?

    Onko adventisteilla pölyiset jalat?

    Onneksi adventistit eivät näköjään voi pakottaa ketään jalkojen pesuun ja armollisesti sen ilmoittavat.

    Äänestä

  • somaa kirjoitti:

    Voiko adventtikirkkoon tulla ehtoolliselle, jos on pessyt jo jalkansa kotona?

    Adventtikirkon ehtoollisen edelle yleensä kuuluu jalkainpesu, mutta jos henkilö syystä tai toisesta ei halua tai ei voi osallistua jalkainpesuun, niin tämä ei ole esteenä ehtoolliselle osallistumisessa. Jokainen, joka vilpittömin sydämin haluaa kanssamme osallistua ehtoollisesta, on tervetullut. Iloitsemme, jos meidän seuramme hänelle kelpaa.

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    luterilaisessa kirkossa ehtoollisella, vai onko sen aina oltava niinpäin, että luterilainen käy adventisteissa?

    ehtoollisella. Olen myös osallistunut ehtoolliselle adventtikirkossa, jolloin luterilainen pastori pesi jalkani. Koen uskonveljeyttä heidän kanssaan.

    Äänestä

  • tausta kirjoitti:

    Mutta oliko Jeesuksen tarkoitus todella itämaiseen kuumaan ilmastoon kuuluvien toimien yksityiskohtainen käyttöön ottaminen kaikkialla maailmassa? Vai olisiko se palvelevan mielenlaadun - orjan tehtävien - omaksuminen toinen toistamme kohtaan kaikkialla?

    Onko adventisteilla pölyiset jalat?

    Onneksi adventistit eivät näköjään voi pakottaa ketään jalkojen pesuun ja armollisesti sen ilmoittavat.

    on syvällisempi kuin vain matkanpölyjen pois peseminen. Siinä pyydetään ja annetaan anteeksi toinen toisillemme. Näin voimme yhdessä veljinä mennä Herran pöytään.

    Äänestä

  • Eräs veli kirjoitti:

    on syvällisempi kuin vain matkanpölyjen pois peseminen. Siinä pyydetään ja annetaan anteeksi toinen toisillemme. Näin voimme yhdessä veljinä mennä Herran pöytään.

    Aivan totta, veljet keskenään. Akat joutavat olemaan suu supussa kotona hellan äärellä, kiljuvat kakarat kintuissaan

    Äänestä

  • Adventisti veli kirjoitti:

    Adventtikirkon ehtoollisen edelle yleensä kuuluu jalkainpesu, mutta jos henkilö syystä tai toisesta ei halua tai ei voi osallistua jalkainpesuun, niin tämä ei ole esteenä ehtoolliselle osallistumisessa. Jokainen, joka vilpittömin sydämin haluaa kanssamme osallistua ehtoollisesta, on tervetullut. Iloitsemme, jos meidän seuramme hänelle kelpaa.

    Minä en ainakaan kehtaisi tulla adventtikirkkoon, jos vaikka joku tuttava näkisi, niin luulisi, että olen seonnut :)

    En ole kuullut muiltakaan, että teidän seuraan olisi pyrkijöitä, vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • vähäisiä kirjoitti:

    Minä en ainakaan kehtaisi tulla adventtikirkkoon, jos vaikka joku tuttava näkisi, niin luulisi, että olen seonnut :)

    En ole kuullut muiltakaan, että teidän seuraan olisi pyrkijöitä, vaan päinvastoin.

    ainakin käy "ulkopuolisi" usein ja ottavat osaa ehtoollisellekin.

    Äänestä

  • veli kirjoitti:

    Aivan totta, veljet keskenään. Akat joutavat olemaan suu supussa kotona hellan äärellä, kiljuvat kakarat kintuissaan

    ja pesevät toistensa jalat. Olen ollut ehtoollisella adventtikirkossa, jolloin aikuinen tyttäremme pesi vaimoni eli äitinsä jalat. Sain kuulla asiasta vaimoltani ehtoollisen jälkeen. Tyttäremme ei kuulu adventtikirkkoon, mutta hän kunnioittaa vanhempiensa vakaumusta ja käy aika-ajoin kirkkomme jumalanpalveluksissa.

    Äänestä

On sellaisiakin paikkakuntia, joissa luterilaisen kirkon kirkkoherra on sanonut, että ehtoolliselle saa osallistua vain konfirmoidut seurakunnan jäsenet. Jos minä olen välttänyt yhteiseen ehtoolliseen osallistumista, niin yleensä juuri tällaisista syistä.

Ei minulla ole mitään halua osallistua sellaisen kirkkokunnan ehtoolliseen, jossa minua ei edes pidetä kristittynä vaikka sylivauvana heiltä kasteen sainkin ja teininä konfirmaation.

Se, mitä tässä halusin sanoa, on se, että on turha pistää ehtoollisyhteyden puuttuminen/kieltäminen yksinomaan adventistien syyksi. Käsittääkseni juuri luterilaisilla ja kumppaneilla on yleensä tiukemmat käsitykset tämän asian suhteen.

Äänestä
  • olevan..

    Helluntailaisuudessakin on omat rajoituksensa mm. uskoontulon ja kasteen seurauksena..
    Vapaakirkolliset vastaavasti eivät kulje se 'nuttura tiukalla' näissä asioissa..

    Äänestä

  • old_profile_32829 kirjoitti:

    olevan..

    Helluntailaisuudessakin on omat rajoituksensa mm. uskoontulon ja kasteen seurauksena..
    Vapaakirkolliset vastaavasti eivät kulje se 'nuttura tiukalla' näissä asioissa..

    Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkistaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu sille. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan.

    Äänestä

  • Kuvaavan nimimerkin olet valinnut.

    Äänestä

ehtoollista keskenään. Ainoa poikkeus on anglikaanit ja luterilaiset, joilla on ehtoollisyhteys.

ja sen sanon heti, että adventistina EN koskaan mene toisen kirkon ehtoolliselle, koska se merkitsisi toisen kirkon opin ja kasteen hyväksymistä, enkä niitä hyväksy.

varsinkin, kun he muiden kirkkojen ehtoollisopit ovat vääriä.

Äänestä

Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakuntalainen. Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979. Kastettu seurakunnan jäsen, joka osallistuu rippikouluun, voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliseen seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa.

Adventtikirkossa sentään on avoin ehtoollinen kaikille uskoville kirkkokunnasta riippumatta.

Äänestä
  • Apostolisessa opetuksessa kielletään osallistumasta yhteyteen väärintekijöiden kanssa ettei osallistuttaisi heidän synteihinsä.
    Siten adventtikirkon ehtoollisella käyminen tarkoittaa adventismin oppien tunnustamista ja sitähän adventistit tietenkin haluavat!

  • Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkistaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu sille. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan.

    En ole ikinä nähnyt, että ehtoolliselle menevältä olisi jotain kysytty ..... siis avoin kaikille

    Äänestä

  • EV LUT KIRKOSTA kirjoitti:

    Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkistaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu sille. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan.

    En ole ikinä nähnyt, että ehtoolliselle menevältä olisi jotain kysytty ..... siis avoin kaikille

    Tässä luterilaisten "avoin kaikille" ehtoollisesta artikkeli

    http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3549&Itemid=38

    Äänestä

  • ehdoitta (uusiksi meni) kirjoitti:

    Apostolisessa opetuksessa kielletään osallistumasta yhteyteen väärintekijöiden kanssa ettei osallistuttaisi heidän synteihinsä.
    Siten adventtikirkon ehtoollisella käyminen tarkoittaa adventismin oppien tunnustamista ja sitähän adventistit tietenkin haluavat!

    mene muiden ehtoolliselle.

    Äänestä

  • EV LUT KIRKOSTA kirjoitti:

    Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkistaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu sille. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan.

    En ole ikinä nähnyt, että ehtoolliselle menevältä olisi jotain kysytty ..... siis avoin kaikille

    kysytty. Ja jopa suoraan kieletty ääneen kirkon alttarilta.

    Äänestä

On syömsitä ja on juomista - se on toisarvoista.
Mutta Herraan pyhä ehtoollinen - yhteysateria -
tapahtukoon "niin usein" kuin mahdollista.
Viikottain? Useimmilla sunnuntaina, joillakin
lauantaina.
Tai yhteisesti lauantaina tai sunnuntaina!

YHTEYSATERIA NIIN USEIN, NIIN USEIN

1. Kor. 10:31
Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. [5. Moos. 8:10; Kol. 3:17]

1. Kor. 11:25
Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni.
Niin usein kuin siitä juotte,
tehkää se minun muistokseni." [Luuk. 22:20 ]

1. Kor. 11:26
Niin usein kuin te syötte tätä leipää
ja juotte tästä maljasta,
te siis julistatte Herran kuolemaa,
siihen asti kun hän tulee.

Kol. 2:16
Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä,
mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. [Room. 14:3; Gal. 4:10; Tit. 1:14,15]

Ap. t. 20:7
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.
Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville,
ja puhe PITKITTYI puoleenyöhön saakka. [Ap. t. 2:46 ]

Pitkäperajntain ja pitkäsunnuntain ystävä

Äänestä
  • ajan, että adventisti on saatana, jonka kanssa ei saa olla missään tekemisissä. Joten en tule yhteysaterialle kanssanne.

    Äänestä

  • toitottamassa koko kirjoitti:

    ajan, että adventisti on saatana, jonka kanssa ei saa olla missään tekemisissä. Joten en tule yhteysaterialle kanssanne.

    Uskovan kanssa. Tammus kuoli myös Perjantaina ristin kuoleman. Hänkin asetti ehtoollisen omilleen sunnuntaiksi. Hän oli Tämän Lauvantai-sapatin vastakohta Jumaluus. Tammuksen ehtoollisella ei pastä Jalkoja. Tammus ei suositellut tällaista tapaa seuraajilleen. Hänkin oli aikanaan ihmikunnan pelastaja. Nyt on hänet unhoitettu vain tavat hänestä ovat jäljellä. Läpsikaste muistuttaa aina meitä Tammuksesta. tämä on kivaa eikös vaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

stefanus kirjoitti:

vietä ehtoollista yhdessä toisten kristittyjen kanssa, vaikka Jeesus asetti ehtoollisen yhteiseksi muistoateriaksi kaikille hänen sanoihinsa uskoville kristityille?

Siltikään adventistit eivät osallistu yhdessä toisten kanssa ehtoolliselle, vaikka monet luterilaiset, helluntailaiset, vapaakirkolliset, yms. uskontokunnat viettävät ehtoollista yhdessä, (riippumatta näkemyseroista Raamatun kirjoitusten suhteen), koska Jumalan Henki heitä siihen kehoittaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu