"Tuotot" Tullaan perimään takaisin

"– Tavoitteena on, että rikoshyötyjä saadaan palautettua merkittävästi, jos kyseessä on rikos. Silloin huomioidaan myös asianomistajien vahingot ja se, ettei kukaan hyödy rikoksesta, vaan hyöty saadaan pois mahdollisilta tekijöiltä."

Tämä on tutukinnanjohtajan lausumaa, ja tarkoittaa suomennettuna sitä että jos/KUN winkkari todetaan rikolliseksi, niin ihan kaikki tuotot tullaan perimään takaisin ja palauttamaan niille keneltä ne on varastettu eli häviäjille.

Lain henki on se että jos joku hyöty on saavutettu rikollisin keinoin niin se ulosmitataan takaisin. Tähän ei auta se että olisit ollut vilpitön ja tietämätön. Esim jos ostat varastettua tavaraa niin menetät sen vaikka olisit ollut tietämätön tavaran alkuperästä.

Eli jos olet saanut winclubista isoja summia, siis satojatuhansia euroja, niin kannattaa myydä nopeasti suomessa oleva varallisuus ja poistua maasta. Jos etä ole varsinainen taustahahmo niin sinua ei ikinä tulla hakemaan esim jostain aasian maasta, 10 vuoden kuluttua rikos on on vanhentunut ja voit palata jos oot niin tyhä että suomeen paluu muutoin kiinnostaa
274605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei tuottoja kyllä "palauteta" niille jotka ovat rikollisessa toiminnassa rahansa menettäneet. Luuletko että huumekaupassa korvaukset maksetaan niille joiden huumeet on poliisi takavarkoinut.

Äänestä
  • mieltä. Jos värvätty on tehnyt rikosilmoituksen petoksesta koskien sponsoria, saattaa sponsori joissakin tilanteissa saada vähentää maksamansa vahingonkorvauksen valtiolle tilitettävästä rikoshyödystä.

    Äänestä

  • takaisin omistajille. Näinhän poliisikin sanoo.

    Äänestä

  • voisi olla toistakin kirjoitti:

    mieltä. Jos värvätty on tehnyt rikosilmoituksen petoksesta koskien sponsoria, saattaa sponsori joissakin tilanteissa saada vähentää maksamansa vahingonkorvauksen valtiolle tilitettävästä rikoshyödystä.

    Tällaista kohtaa ei ole laissa.

    Äänestä

  • Puhut höpöjä kirjoitti:

    Tällaista kohtaa ei ole laissa.

    rikoslaki: " 2 § (26.10.2001/875)
    Hyödyn menettäminen

    Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

    Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

    Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava."

    Toki juttu pitäisi todennäköisesti käsitellä yhtenä juttuna sekä rahankeräyksen, että petosten osalta, mutta kuitenkin on mahdollista.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    takaisin omistajille. Näinhän poliisikin sanoo.

    ne on lainaa vain.

    Äänestä

Rahat otetaan pois "voittajilta", mutta niitä ei palauteta "häviäjille", vaan jäävät valtiolle rikoshyötyinä. Häviäjäjät voivat periä sponsoreiltaan oikeusteitse vahingonkorvausta menettämistään rahoista. Sponsoreille tulee siis tuplamaksut, kun ensin valtio ulosmittaa "voitot" ja sitten joutuu vielä maksamaan vahingonkorvauksia...

Äänestä
  • lue mitä rikospoliisi sanoo asiasta. Rahoista tullaan palauttamaan mahdollisimman paljon asianomistajille.

    Äänestä

  • Tottakai niitä rahoja saatetaan palauttaa sellasille jotka selkeästi on rikoksen uhreja tässä. Mutta sen ehtona on että on käyty tekemässä rikosilmoitus sekä clubista että sponsorista!

    Äänestä

  • aivan väärin kirjoitti:

    lue mitä rikospoliisi sanoo asiasta. Rahoista tullaan palauttamaan mahdollisimman paljon asianomistajille.

    Aivan oikein. Asianomistajana sinulla on sentään joku mahdollisuus saada jotain takaisin. Kuten poliisikin on jo monessa yhteydessä vihjannut niin asianomistajaksi pääset kun teet rikosilmoituksen sponsoristasi ja/tai klupin johdosta.

    Viivittelemällä vain suojelet johtohenkilöitä ja pahennat omaa tilannettasi.

    Käykää nyt hyvät ihmiset edes poliisin kanssa juttusilla ja kysymässä mitä kannattaisi tehdä, viimestään 1.4..

    Äänestä

  • aivan väärin kirjoitti:

    lue mitä rikospoliisi sanoo asiasta. Rahoista tullaan palauttamaan mahdollisimman paljon asianomistajille.

    Ei poliisi sitä päätä mitä rahoille tapahtuu, vaan tuomioistuin. Poliisin ei olisi kannattanut ylipäätänsä kommentoida asiaa siltä osin kun se ei hänen toimivaltaansa kuulu.

    Äänestä

  • Tuomari Hurmio kirjoitti:

    Aivan oikein. Asianomistajana sinulla on sentään joku mahdollisuus saada jotain takaisin. Kuten poliisikin on jo monessa yhteydessä vihjannut niin asianomistajaksi pääset kun teet rikosilmoituksen sponsoristasi ja/tai klupin johdosta.

    Viivittelemällä vain suojelet johtohenkilöitä ja pahennat omaa tilannettasi.

    Käykää nyt hyvät ihmiset edes poliisin kanssa juttusilla ja kysymässä mitä kannattaisi tehdä, viimestään 1.4..

    koko jutussa mutta hyvä, että nämä hävinneet saavat ainakin osansa rahoista takaisin.

    Äänestä

  • osaa eikä arpaa kirjoitti:

    koko jutussa mutta hyvä, että nämä hävinneet saavat ainakin osansa rahoista takaisin.

    Saavat jos tekevät asialle jotain, tuntuu vaan että jonkinlainen joukkohypnoosi siellä on vieläkin päällä. Viitisenkymmentä viisasta taitaa sentään olla jo ilmoituksen tehnyt..

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Saavat jos tekevät asialle jotain, tuntuu vaan että jonkinlainen joukkohypnoosi siellä on vieläkin päällä. Viitisenkymmentä viisasta taitaa sentään olla jo ilmoituksen tehnyt..

    eli kestetään tappiot kuin mies kun on leikkiin kerran lähdetty.
    Usealle hävitty summa ei tunnu missään.

    Äänestä

  • varma tieto kirjoitti:

    Tottakai niitä rahoja saatetaan palauttaa sellasille jotka selkeästi on rikoksen uhreja tässä. Mutta sen ehtona on että on käyty tekemässä rikosilmoitus sekä clubista että sponsorista!

    Tuolta käyty hakemassa?

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803307450987_uu.shtml

    Miesjoukko tunkeutui yksityisasuntoon Kokkolan Kirkkolehdossa perjantai-iltana

    Kotiin tunkeutuneet hakkasivat miehen henkihieveriin

    Sponsorimaan? Roimasti hei huh hah hei kuka voiton vei?

    Äänestä

  • varma tieto kirjoitti:

    Tottakai niitä rahoja saatetaan palauttaa sellasille jotka selkeästi on rikoksen uhreja tässä. Mutta sen ehtona on että on käyty tekemässä rikosilmoitus sekä clubista että sponsorista!

    Silti on että jos joku hyötynyt niin hän menettää rahat.

    Rahansa menettänyt tekee rikosilmoituksen ja saa oikeuden päätöksellä sitten korvausta; ainakin osa mahdollista saada.

    Mielestäni WinCapitasta pitäisi tehdä ennakkotapaus joka saisi ihmiset ajattelemaan ennenkuin lähtevät "tienaamaan" pyramidihuijauksiin.

    Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Jotkut ovat saaneet kymmeniä, jopa satoja tuhania euroja tuolta voittoja (=toisten sijoittajien rahoja) ja hummaanneet ne makeaan luksus-elämään. Haluaisinpa päästä käpäsenä kattoon näiden tyyppien kotiin tai nykyistä perhe-elämää seuraamaan.

    Täällähän itki yksi "klubilaisen puoliso" jo kovaa kohtaloaan.

    Eiku vaan nyt romut myyntiin ja kirppiksiltä vaatteita ja huonekaluja etsimään, tsemppiä!

    Äänestä

  • ... moni haluaa toista väittääkin.

    Jos joku haluaa väitää toisin, niin olkoot niin hyvä ja kaivakoon sellaisen tuomioistuimen ennakkopäätöksen esiin, missä kerrotaan, että rahankeräysrikoksista tuomittu hyöty on palautettu "huijatuille" takasin. Löytyykö Suomen rikoshistoriasta tuollainen ennakkotapaus? EI LÖYDY.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • "Sponsoreille tulee siis tuplamaksut, kun ensin valtio ulosmittaa "voitot" ja sitten joutuu vielä maksamaan vahingonkorvauksia..."

    Ei se näinkään mene. Rikoslaissa todetaan että mahdolliset korvaukset vahinkoa kärsineille osapuolille vähennetään valtiolle menetetyksi tuomitusta hyödystä. Ei siis mene tuplana.

    Sponsorit voivat kyllä saada sakkoja menettämisseuraamuksen lisäksi, mutta se on eri juttu se.

    Samassa pykälässä (10 luku, §2) todetaan myös, että mikäli asianomistajat eivät ole esittäneet korvausvaatimusta siihen mennessä kuin menettämisseuraamuksesta on tehty ratkaisu, menee tuotto valtiolle. Eli, tehkää nyt vaan niitä rikosilmoituksia. Muuten jäätte nuolemaan näppejänne.

    Alla on ote rikoslaista.

    Rikoslaki 19.12.1889/39 10 luku : 2 § (26.10.2001/875) Hyödyn menettäminen

    Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

    Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

    Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.

    Äänestä

  • Daedalos kirjoitti:

    "Sponsoreille tulee siis tuplamaksut, kun ensin valtio ulosmittaa "voitot" ja sitten joutuu vielä maksamaan vahingonkorvauksia..."

    Ei se näinkään mene. Rikoslaissa todetaan että mahdolliset korvaukset vahinkoa kärsineille osapuolille vähennetään valtiolle menetetyksi tuomitusta hyödystä. Ei siis mene tuplana.

    Sponsorit voivat kyllä saada sakkoja menettämisseuraamuksen lisäksi, mutta se on eri juttu se.

    Samassa pykälässä (10 luku, §2) todetaan myös, että mikäli asianomistajat eivät ole esittäneet korvausvaatimusta siihen mennessä kuin menettämisseuraamuksesta on tehty ratkaisu, menee tuotto valtiolle. Eli, tehkää nyt vaan niitä rikosilmoituksia. Muuten jäätte nuolemaan näppejänne.

    Alla on ote rikoslaista.

    Rikoslaki 19.12.1889/39 10 luku : 2 § (26.10.2001/875) Hyödyn menettäminen

    Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

    Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

    Hyötyä ei tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.

    Juuri tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että ne, jotka ovat jääneet Wincapitassa tappiolle, tekevät ensitilassa rikosilmoituksen poliisille. Näin he pääsevät asianomistajan asemaan ja heillä on mahdollisuus saada edes osa rahoistaan takaisin.

    Hyvä Wincapita-huijattu, älä enää mieti, vaan mene poliisiin pakeille välittömästi!

    Äänestä

  • aivan väärin kirjoitti:

    lue mitä rikospoliisi sanoo asiasta. Rahoista tullaan palauttamaan mahdollisimman paljon asianomistajille.

    Hesarissa luki, että "..88% osallistujista
    menettää rahansa" (liittyen wincapita juttuun
    sivulla D3).

    Luotan HS:n tietolähteenä enemmän kuin suomi24
    kuumapäiden "kaverin tutun serkku kertoi" tyyppisiin
    toiveajatteluihin.

    WC-sijoittajat: Rahanne ovat menneet, ja mitään ette
    voi sille tosiasialle tehdä.

    Äänestä

Suurella osalla on kuulemma rahat ja tilit panamassa, että kannattaa vaikka muutama vuosi linnassa istua rahaa on odottamassa panamassa miljoonia

Äänestä

ja muut voitolla olevat tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty?

Äänestä
  • koko ketjuhan sitä tässä on toitotettu?!

    Äänestä

  • no jo on... kirjoitti:

    koko ketjuhan sitä tässä on toitotettu?!

    siis YHTEISVASTUULLISESTI. Eli rahat otetaan niiltä joilla sitä on. Jos joku on tuhlannut kaiken esim juomiseen, niin joku toinen esim. yrittäjä maksaa hänenkin puolestaan.

    Äänestä

oaan.
ja mitään ette voi, asianajajaan mulla on varaa, on piru vie, ja hyvään ja käärin hyvät voitot kun voitan jutun, miettikää tätä sahapäät!
buahhahhaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Uskon että yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä tän homman suhteen.

    Paha saa palkkansa, kaikki "palkkiot" tullaan ulosmitaamaan ja perimään takaisin..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

varma tieto kirjoitti:

"– Tavoitteena on, että rikoshyötyjä saadaan palautettua merkittävästi, jos kyseessä on rikos. Silloin huomioidaan myös asianomistajien vahingot ja se, ettei kukaan hyödy rikoksesta, vaan hyöty saadaan pois mahdollisilta tekijöiltä."

Tämä on tutukinnanjohtajan lausumaa, ja tarkoittaa suomennettuna sitä että jos/KUN winkkari todetaan rikolliseksi, niin ihan kaikki tuotot tullaan perimään takaisin ja palauttamaan niille keneltä ne on varastettu eli häviäjille.

Lain henki on se että jos joku hyöty on saavutettu rikollisin keinoin niin se ulosmitataan takaisin. Tähän ei auta se että olisit ollut vilpitön ja tietämätön. Esim jos ostat varastettua tavaraa niin menetät sen vaikka olisit ollut tietämätön tavaran alkuperästä.

Eli jos olet saanut winclubista isoja summia, siis satojatuhansia euroja, niin kannattaa myydä nopeasti suomessa oleva varallisuus ja poistua maasta. Jos etä ole varsinainen taustahahmo niin sinua ei ikinä tulla hakemaan esim jostain aasian maasta, 10 vuoden kuluttua rikos on on vanhentunut ja voit palata jos oot niin tyhä että suomeen paluu muutoin kiinnostaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu