-- Varkain ja luvatta ihminen siitä "TIETOJEN PUUSTAKIN" söi, joten sinun mielestäsi hänen olisi siis pitänyt ehtiä syömään VARKAIN MYÖS SIITÄ ELÄMÄN PUUSTA! (Vanha-tuttu)
---
Elämänpuusta syöminen oli luvallista. Vain hyvän ja pahantiedon puusta syöminen oli kiellettyä.
16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
17 mutta hyvän-ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
1. Moos. 3:22
Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
Kyllä elämänpuusta oli lupa syödä ihan Jumalan luvalla. Mutta ihminen ei ehtinyt syödä ikuisen elämän puusta, kun tuli karkotus paratiisista synnin tähden pois synnin ja kuoleman alle tähän maailmaan. "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51:7
Raamatun mukaan paratiisista perisynnin vuoksi kartoitettu ihminen ei ole vielä ikuisuusolento. Elämänpuun luokse meno estettiin ja Kerubi laitettiin vartioimaan sitä. Lihasta syntyy liha eli turmeltunut lapsi lihan tilaan tähän maailmaan hengellisesti kuolleessa tilassa. On synnyttävä uudesti vedestä ja Hengestä Ylhäältä eli kasteen sanan voimasta. Jumalan sana on aina kasteessa synnyttämässä uutta elämää.
"Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista."
Room.6:4

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51:7
--Luepa tuo paikka asiayhteydessään ja siitä on täällä muuallakin hyvät lähdetiedot. Daavid oli JUURI LANGENNUT MURHAAN JA TOISEN VAIMON OTTAMISEEN. Naatan nuhteli häntä siitä. Silloin Daavid joutui huomaamaan itse syyllistyneenä vielä PAHEMPAAN SYNTIIN KUIN ÄITINSÄ. Oli siinnyt SYNNISSÄ, AVIOTTOMANA LAPSENA. Sen vuoksi häntä hänen isänsä ja veljensä väheksyivät ja halveksivat niin, ettei tulevaa Israelin kuningasta etsivä Samuel ollut häntä löytää, kun oli halpa-arvoisena paimenessa. Jeesus muuten vertasi itseään myös PAIMENEEN ja lampaisiin opetuslapsia.
Kyllä se olisi ollut varastamista, jos olisi tapahtuneen jälkeen syönyt siitä ELÄMÄN puusta. Vai olet sitä mieltä, ettei JUMALA TIENNYT IHMISEN LANKEAVAN HETI ENSIMMÄISEEN KOETUKSEEN? Varmasti tiesi: ihmiselle annettiin vapaa valinta ja tahto. Ellei olisi annettu, ei olisi lankeemustakaan tullut, - silloin olisi ihmisestä tullut TAHDOTON ROBOTTI. Miksi lähdet Jumalan työtä arvostelemaan?
Elämänpuusta syöminen tulee VASTA PARATIISISSA luvalliseksi, mutta siihen mennessä Jumalan lunastussuunnitelma on tullutkin jo täytäntöön. Luomakunnan lunastus VALMIIKSI. Eikä se lunastus olisi mitenkään voinut tulla valmiiksi, jos olisi sallittu syntiin langenneen ihmisen syödä siitä puusta. Paratiisista olisi tullut PAHAPIISI.
Kyllä se käärmekin oli Jumalan luoma olento ja toteutti Jumalan suunnitelman siellä paratiisissa. Saatana luuli saavansa sen kautta voiton, kun eksytti ihmisen tottelemattomuuteen. Juuri kuten te siinä kasteasiassa esimerkiksi. Ja sitten uskottelette käärmeen lailla Jeesuksen sanoneen sellaista, että 'ympärileikkauksen' jatkumo UUDESSA LIITOSSA ON Jeesuksen käsky tehdä kaikki kansat lapsikasteen sakramentilla opetuslapsiksi! Valehtelette siinäkin KARKEIMMAN MUKAAN, KUN ETTE EDES PUOLTA SANAA RAAMATUSTA OLE TUEKSENNE LÖYTÄNEET YLI VUODEN JATKUNEESSA SÖNKKÄÄMISESSÄNNE.
Sellaisia te olette. Valitettavasti..