(tai sossuja). Ykkösuutinen oli Kanervan tekstiviestit. Maalman tärkein asia vai? Kai sitten jollekulle (Heinäluomalle)? Pääsee kostamaan oman tappionsa.
Ylen uutistoimitus on
2
323
Vastaukset
- ole tapahtunut
Muutu uutta? Sunnit ja sannit on sotinut niin pitkään, et ne ei itte ees muista miksi. Kanerva TÖPPÄILY pitääkin uutisoida, kun ukko palaa loppuun kohta, niin ei oo uutisoitavaa siitä. Pellä pä-pääministeri on nynny ja haluu olla kaikkien kanssa kaveri. Amerikan hullut sotii edellee ja sekään ei ole kovin yllättävä juttu, kun ÖLJY on siellä niin tärkeetä. Kyllä IKE on tärkee juttu muihin nähen. Tulevat kesä ooolympiaadi kisatkin jää varjoon, kun kiina kiristää tiibettiä EDELLEEN, ei siis mikään uusi juttu sekään. Eipä siis oikeen ole kunnon juttuja tarjottavaksi.
- tänäänn
ja tänään oli oikein ylen pääuutinen, että ike oli jättänyt väliin jonkun vitun kulttuuripaneelikeskustelun virossa. ja voi vittu sitä jeesustelun määrää taas. oli oikein pääministeriltäkin hankittu kommentti tästä asiasta.
voi vittu että kiinnostaa. hoh hoijaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744