Tulevaisuus pelottaa

Minä olen sen verran vanha, että muistan kuinka 70-luvulla kekusteltiin siitä, miltä maailma näyttää vuoden 2000 jälkeen. Keskustelu painottui lähinnä tekniikan saavutuksiin. Eikä kenellekkään tulevaisuuden tutkijalle tullut mieleenkään se, että uskonto saa näin suuren vallan 2000-luvulla. Ei sitten inkvisiition häviämisen jälkeen ole ollut yhtä vaarallista kritisoida uskontoja tai tehdä satiiria niistä. Ja koska koko pyydellään muslimeilta anteeksi ja rajoitetaan sananvapautta, niin ei ole kuin ajan kysymys milloin muittenkin uskontojen kannattajat vaativat samanlaisia oikeuksia. Ehkä tällainen ateistipalsta on tulevaisuudessa kielletty.
14397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Se on rasistin ihmisarvon loukkaus (rasistin itsensä mielestä).

Äänestä
  • pyyhi sillä rasistikortilla perseesi.

    Äänestä

että uskonto on saanut suurempaa valtaa, vaan niistä tiedetään enemmän. Islam esimerkiksi on aina ollut yhtä kuin politiikka ja lainsäädäntö.

Tekniikan kehitys tuo uskonnot päivittäin silmiemme eteen.

Nyt pitäisi keskittyä siihen, että ei anneta länsimaisen demokratian luisua taaksepäin. Vapaudesta on pidettävä kiinni. Ei pidä ruveta kiltiksi suhteessa islamiin.

Äänestä
  • "että uskonto on saanut suurempaa valtaa, vaan niistä tiedetään enemmän."

    Islamin kohdalla olet ehdottoman väärässä.
    1800 luvulla islam oli käytännöllisesti katsoen kokonaan hävinnyt euroopasta (kristinuskon myötävaikutuksella).
    Tänään euroopassa on n. 50 miljoonaa muslimia, lähes kaikki heistä ovat tulleet/syntyneet eurooppaan viimeisen 30 vuoden aikana.

    Eurooppalaiset valtiot joutuvat lainsäädännössä huomioimaan yhä enemmän islamin välttääkseen vastakkainasettelun. Islamilla on euroopan väestöön nähden SUURI VALTA, joka tulee lisääntymään koko ajan.

    Äänestä

  • joutavia. kirjoitti:

    "että uskonto on saanut suurempaa valtaa, vaan niistä tiedetään enemmän."

    on levinnyt Eurooppaan ei tarkoita sitä, etteikö se olisi satoja vuosia vaikuttanut muualla.

    Nyt siitä tiedetään, mutta kuka tavallinen eurooppalainen tiesi islamista yhtään mitään sata vuotta sitten?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on levinnyt Eurooppaan ei tarkoita sitä, etteikö se olisi satoja vuosia vaikuttanut muualla.

    Nyt siitä tiedetään, mutta kuka tavallinen eurooppalainen tiesi islamista yhtään mitään sata vuotta sitten?

    halunnutkaan tulla mitään tietämään ? Ei se kyllä eurooppaan kuulu tuomonen
    porukka.Tanskalaiset niitä' uskalsivat näpäyttää,yrittivät opettaa mitä kuuluu sanavapauteen..Silloin vain olis jokaisen euroopan sanomelehden toivonut
    julkaisevan saman kuvan tästä muhametista mikä se sitte lieneekään.

    Äänestä

  • olisi islamista kirjoitti:

    Mutta "Bätrre folk" tuli ja istutti Suomalaisiin alistuneisuuden,nöyryyden ja jumalanpelon jumalan nimeen että suomalaiset eivät olisi vaatineet tasa-arvoa ruotsalaisien herrarodun edessä.

    Äänestä

  • joutavia. kirjoitti:

    "että uskonto on saanut suurempaa valtaa, vaan niistä tiedetään enemmän."

    Islamin kohdalla olet ehdottoman väärässä.
    1800 luvulla islam oli käytännöllisesti katsoen kokonaan hävinnyt euroopasta (kristinuskon myötävaikutuksella).
    Tänään euroopassa on n. 50 miljoonaa muslimia, lähes kaikki heistä ovat tulleet/syntyneet eurooppaan viimeisen 30 vuoden aikana.

    Eurooppalaiset valtiot joutuvat lainsäädännössä huomioimaan yhä enemmän islamin välttääkseen vastakkainasettelun. Islamilla on euroopan väestöön nähden SUURI VALTA, joka tulee lisääntymään koko ajan.

    myrkky Afrikassa tällä hetkellä. Tikittää se aikapommi siis muuallakin kuin täällä... Tänne kristinusko tuli aikanaan väkivallan saattelemana, mutta nyt laiskanpulskeana tuudittautunut valtaansa ja näin uusi väkivaltauskonto on saanut jalansijaa.

    Äänestä

Totta on, että islam valtaa euroopan kuluvan vuosisadan puoleen väliin mennessä, mutta kristinuskosta ei ole ongelmaksi.
Islam syrjäyttää kristinuskon ja sitä edesauttaa länsimainen ateismi, suvaitsevaisuus, poliittinen korrektius ja EU:n laajeneminen islamilaisiin valtioihin (Turkki).

Islamia ei pidetä poliitikkojen taholta uhkana, koska ääri-islamilaisuutta ei ole euroopassa (mitä nyt vähän pommit paukahtelee metroissa, mutta nou hätä)

Islam on tabu, jota ei saa arvostella, siksi pahaa oloa tulee purkaa kristinuskoon ja siihen uskoviin. Jokainen sivistysvaltiossa elävä ymmärtää, että uskontoja kritisoitaessa kristinusko on turvallinen kohde.

Kritisoi kristinuskoa> Toteutat sananvapautta, kritisoi islamia> Olet rasisti.

Äänestä
  • Jotenkin huvittavaa, toisaalta hämmentävää, nähdä teidän uskovaisten reaktioita. Kai te olette tuudittautuneet siihen, että kristityillä on valta? Nyt kun joku muu uskonto valtaa tilaa, te ryhdytte kiillottamaan marttyyrikruunujanne että voi voi kun meitä kristittyjä tässä vain sorretaan kun eihän noille muille uskalleta mitään sanoa niin meille poloisille kaikki kuona nyt heitetään.

    Ush... Jos on kritisoitavaa islamissa, niin kritisoi. Naurettavaa tuollainen kaartelu ja marttyyrishow...

    Äänestä

Valta on uskonnoilla.
Mietippä hiukan sitä millasia meistä suomalaisista on tullut.

Me puhumme kakkoskielenä englantia.
Katsomme USA:n uutisia TV:stä.
Ihailemme USA:ta, menemme mukaan Nato:oon.
Ostamme kaupasta CoCaCoLa:aa.
PC:ssä pyörii Microsoft windows.
Amerikkalaiset tavat näkyy kun menemme McDonaldsiin tai Hesburgeriin.
Markkinavoimat jyllää samalla tavalla kuin jenkeissä.

Me annamme vallan rahalle.
USA on yksi maailman johtavimmista aseidenkauppiaista.
Mistä luulet Terroristien hankkineen aseensa?

Sitten toinen seikka. Uskonto pyrkii viimekädessä säilyttämään vielä kulttuurin rippeet, tavat ja säännöt.

Jos uskonnon laki ei merkitse nykyihmiselle mitään niin sitten valtion laki.

Uskonto säilyttää ja vaalii perinteitä. Hyviä sellaisia ja huonokin, totta.

Mutta tässä Islam , terrorismi jutussa kannattaa muistaa se että Itse jenkit sinne oman kulttuurinsa toi. Lisäksi kysymys on suurista kaupoista, öljyä kun on saatava.

Islami maissa valta on islamilla.
Sitä USA ei koskaan tajua.

Äänestä
  • "Mutta tässä Islam , terrorismi jutussa kannattaa muistaa se että Itse jenkit sinne oman kulttuurinsa toi."

    Tarkoitatko että länsimainen kulttuuri on islamilaista kulttuuria jotenkin huonompi?

    "Islami maissa valta on islamilla.
    Sitä USA ei koskaan tajua."

    Kyllä ne sen tajuaa. Maailmassa on vain kaksi valtiota(USA ja Israel), jotka ovat uskaltautuneet asettua islamin maailman valloitusta vastaan.

    Äänestä

Kypsän ja terveen ihmisen merkki on mielestäni se, että myöntää pelkäävänsä silloin kuin pelkää. Aina sitä ei tarvitse kertoa muille, mutta on tilanteita, josa sen kertominen on enemmän kuin paikallaan.

Saattaa olla, että monet muutkin pelkäävät, mutta eivät vain uskalla sitä tunnustaa. Toisia saattaa helpottaa se, että tietää muidenkin pelkäävän. Minusta silloin pelon vaikutus vähenee.

Tilanne ei muutu, mutta suhtautuminen muuttuu. Tällöin pystyy arvioimaan asioita paremmin ja pystyy myös toimimaan järkevämmin uhkan vähentämiseksi.

Nostan sinulle hattua!

Äänestä
  • Vl liike pisti -70 luvulla jäsenistönsä kuriin näillä hoitokokouksilla.Ja siitä asti se on hallinnut pelolla, tässä demokraattisessa maassa.
    Kun valtakoneistoa lehdistöä ja viranomaisia rukataan sopivalla tavalla, oikeat ihmiset on vl uskovia kaikki vl-kielteinen voidaan pimittää.
    Tämä on uskonnon ja hihhulien valtaa. vl ihmisillä on omituinen viha suhde ateisteihin, jopa niin että saatananpalvonta ei ole mitään, palvotaanhan siinä jotain, mutta kun ateisti ei tunnusta mitään on hän täysin perkeleestä, jopa omituista.
    Kun tällaisille hihhuleille antaa lisää valtaa käy niinkuin kirjoitettiin, ateismista ei saa edes kirjoittaa lopuksi siitä tulee lainvastaista. Ajatelkaapa mikä mökä syntyi ateistien ulkomainoskamppanjasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

K.ooma kirjoitti:

Minä olen sen verran vanha, että muistan kuinka 70-luvulla kekusteltiin siitä, miltä maailma näyttää vuoden 2000 jälkeen. Keskustelu painottui lähinnä tekniikan saavutuksiin. Eikä kenellekkään tulevaisuuden tutkijalle tullut mieleenkään se, että uskonto saa näin suuren vallan 2000-luvulla. Ei sitten inkvisiition häviämisen jälkeen ole ollut yhtä vaarallista kritisoida uskontoja tai tehdä satiiria niistä. Ja koska koko pyydellään muslimeilta anteeksi ja rajoitetaan sananvapautta, niin ei ole kuin ajan kysymys milloin muittenkin uskontojen kannattajat vaativat samanlaisia oikeuksia. Ehkä tällainen ateistipalsta on tulevaisuudessa kielletty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu