Miksiköhän seurakunnat suostuvat maksamaan papeillensa ja saarnaajillensa mielettömiä palkkoja siitä hyvästä, että he saarnaavat itsetään selviä asioista pöntöistään, jonka lukutaitoinen kansa voi kyllä itsekin lukea raamatustaan, jos haluaa. Miksi ihmiset haluavat pitää yllä tällaisia järjestelmiä, joissa joitakin nostetaan ylitse muiden? Jos joku on saanut Jumalalta lahjan ymmärtää ja tulkita raamatun sanaa jotenkin paremmin kuin muut, niin miksi siitä pitäisi hänelle maksaa? Sehän on suorastaan riistoa, että joku ajattelee, että hän julistaa Jumalan sanaa maksusta vai kuinka?
Sama koskee kaikkia näitä laulajia, soittajia ym., jotka ovat saaneet Jumalalta lahjoja, joilla voisivat palvella muita ihmisiä, mutta eihän se riitä, pitää saada vielä maksu siitä hyvästä, että "Minä annan nyt muidenkin kuulla erinomaisuuttani."
Tekisi mieli oksentaa, niin kertakaikkiaan kaukana eri seurakuntien touhu on siitä, mitä se voisi olla. Kaikki pyörii vain rahan ja kunnianhimon ympärillä.
Maksua vastaanko käytät
3
145
Vastaukset
säätänyt, että työmies on palkkansa ansainnut..
Ja koska Jumala ei katso henkilöön, hän ei jaa asioita maallisiin töihin ja hengellisiin töihin, vaan sanoo, että jos julistaja jakaa meille hengellistä hyvää, niin ei ole laisinkaan paha asia, että me jaamme julistajalle aineellista hyvää, koska näin Jumalan rakkaus vaikuttaa kaikissa ja kaikkeen..- ota selvää
Luterilaisten ja muiden kirkkokuntien pappien palkat määräytyvät virkaehtosopimusten mukaisesti. Papit ovat siellä pappisvirassa.
Helluntaiseurakuntien pastoreiden ja muiden työntekijöiden palkat määräytyvät tavallisesti yleisesti sovittujen normien mukaan. Mielettömiä tai edes suuria ne eivät ole. Pikemminkin helluntailaispastorit elävät 'nälkäpalkalla'.
Ei heitä nosteta ylitse muiden. Raamattua toki voi lukea jokainen, mutta omien sanojesikin mukaan jotkut ovat saaneet Jumalalta lahja ja armoituksen opettaa, saarnata ja tulkita Raamattua paremmin kuin toiset.
Ei kadehdita heitä, vaan kiitetään heistä.
Mitä riistoa se on, kun "työmies on palkkansa ansainnut" ja "älä sido puivan härän suuta". Niinhän Raamattu opettaa. Vakinaiset työntekijät ovat ihan raamatullisesti oikeutettuja saamaan seurakunnalta palkan. "Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa".
Vapaaehtoiset seurakuntalaiset eivät saa palkkaa tehtävistään. Joissakin tapauksissa voidaan maksaa kulukorvauksia esim. osallistumisesta tehtävän hoitamisen kannalta välttämättömiin opinto-, kurssi-, tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Harva taitaa niistäkään laskuttaa seurakuntaa, vaan antaa sen ikäänkuin omana lahjanaan seurakunnalle.
Oksennat turhaan, mutta anna tulla ulos kaikki, mikä tulollaan on. Se helpottaa.- frihet
Ei ne helari srk-paimenten palkat kateutta herätä ja kovasti täytyy evankelistienkin kiertää, jotta leipänsä saa, jos sillä perheensä ainoastaan elättää.
Vaan saahan sitä murheensa tännekin purkaa.
tanssilavojen laulajia ei ilmatteks pääse edes kuulemaan, joten parempi kulkea hengellisissä kokouksissa, kun niissä ilmatteks saa musiikinkin, julistuksen ja opetuksen kera.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770