OIKEUSMINISTERIn viestintä

Kanervaa tärkeämpi!

Nykyisen oikeusterin tapa hoitaaa virkaansa on aihetta kyseenalaistaa.
Ajatteleeko hän kansan parasta vai toimiiko hän vain tiettyä kansanosaa nimellisesti edustavan puolueen hantlankarina?


Kanervan törttöilyt kalpenevat Braxin törttöilyyn verrattaessa:

"Ruotsinkielinen käräjäoikeus? Puheenvuoro
Julkaistu Pohjalaisessa 29.03.2008 klo 00:01




Oikeusministeriö on 13.3. ehdottanut käräjäoikeusverkoston uudistamista niin, että maassamme olisi tulevaisuudessa nykyisen 54:n sijasta 27 käräjäoikeutta. Uudet käräjäoikeudet muodostettaisiin pääosin maakuntapohjalta.

Ehdotuksen mukaan Vaasan ja Mustasaaren nykyiset käräjäoikeudet yhdistetään ja Kokkolan käräjäoikeus säilyisi nykyisen kokoisena. Kokkolan KO:n säilymistä Vaasan hovioikeuden alaisena on pidettävä sinänsä oikeana ratkaisuna, mutta se on jäämässä turhan pieneksi. On nimittäin myös muita vaihtoehtoja, joista enemmän hieman jäljempänä.

Vaasan ja Mustasaaren KO:ien yhdistäminen sellaisinaan tarkoittaa, että uudesta käräjäoikeudesta tulee kaksikielinen siten, että ruotsinkielisiä on 51,8 % ja enemmistökieli olisi siis ruotsi. Tuo 1,8 %:n enemmistö tarkoittaa n. 3 000 henkilöä, kun uuden käräjäoikeuden kokonaisväestömäärä tulisi olemaan n. 174 000 henkilöä.

Ehdotuksen takana on ilmiselvästi RKP ja erityisesti sen eräät paikalliset poliitikot. On selvästi havaittavissa, että RKP tällä "ruotsinkielisellä" käräjäoikeudella yrittää paikata ja kompensoida niitä mahdollisia menetyksiä ja vastoinkäymisiä, joita se ilmeisesti katsoo kokeneensa ruotsinkielisellä rannikkoalueella.

On sääli, että ministeri ja ministeriö on tähän suostunut. Ehdotus on nimittäin huono, ja Vaasan käräjäoikeus kuten myös monet muut valistuneet lausunnonantajat olivat/ovat selkeästi toisen vaihtoehdon kannalla.

Vaasan KO:n näkemyksen mukaan se ei halua eikä saa olla minkään puolueen pelinappulana, eikä se halua tulla "hyväksikäytetyksi" tavalla, joka ei vastaa lainkaan käräjäoikeuden todellista tehtävää. Käräjäoikeuden tehtävänä on oikeussuojan antaminen sekä erilaisten oikeudellisten riitojen ratkaiseminen asianosaisten kielestä tai kansalaisuudesta riippumatta. Käräjäoikeusverkoston uudistumista tarkoittavia päätöksiä ei tehdä puoluepoliittisin perustein! Käräjäoikeus haluaa myös tässä suhteessa olla puolueeton.

Ensin on pakko todeta, että ministeriön (RKP:n) ehdotus ei vastaa lainkaan todellisia olosuhteita. Vaasan KO:n virka-alueeseen kuuluu jo nyt lukuisten ja merkittävien erityislakien (7 kpl.) perusteella laajoja alueita (ent. Vaasan lääni ja Vaasan hovioikeuden alue), joilla asuu varovaisenkin arvion mukaan reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä, joiden äidinkieli murskaavalla ylivoimalla on suomi. Näin ollen koko asiaa ei saisi ajatella vain ruotsinkielisen rannikkoseudun olosuhteita silmällä pitäen.

Toiseksi on todettava, että oikeudenkäymiskaaren ja kielilain säännöksistä johtuu, että kaksikielisessä Vaasan KO:ssa jo nyt käsitellään n. 80 % asioista suomenkielellä ja siis n. 20 % ruotsinkielellä. Mustasaaren KO:ssa, joka myös on kaksikielinen, mutta enemmistökieleltään ruotsinkielinen, ratkaistaan myös tänä päivänä jo reilusti yli puolet asioista suomen kielellä.

Ehdotetussa uudessa (siis Vaasa Mustasaari) käräjäoikeudessa myös ratkaistaan n. 80 % asioista suomen ja n. 20 % asioista ruotsinkielellä. Miksi siis edes ehdottaa sellaista, millä ei ole minkäänlaista vastaavuutta todellisessa elämässä?

Kiistattomien lukujen perusteella sopii kysyä, miksi ehdotettu käräjäoikeus muka on niin "ruotsinkielinen", kuten paikalliset RKP-poliitikot jatkuvasti jaksavat jankuttaa. On myös periaatteellisesti vastenmielistä ajatella, että tällaista edes suunnitellaan, varsinkin kun on olemassa paljon helpompi, halvempi, todellisempi, kaikin puolin parempi ja inhimillisempi ratkaisu.

Kolmanneksi on todettava, että on myös täysin turhaa vedota ruotsinkielisten asemaan palvelujen kannalta. Ruotsinkielisten asiat ovat kielen puolesta jo nyt erittäin hyvässä mallissa. Vaasan KO:n nykyisistä seitsemästä tuomarista neljän tuomarin äidinkieli on ruotsi ja Mustasaaren KO:n kaikki tuomarit ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Lopullisesta ratkaisusta huolimatta tulee uudessa käräjäoikeudessa olemaan todella runsaasti ruotsinkielisiä tuomareita ratkaisemaan 20:ta prosenttia asioista! Suomenkielinen "vähemmistö" ratkaiseekin sitten loput 80 %!

Vaasan KO:n ja monen muun lausunnonantajan ehdottomasti paremman ehdotuksen mukaan nykyinen Kokkolan KO ja entinen Pietarsaaren KO:n alueet yhdistettäisiin ja loput Mustasaaren KO:n alueista yhdistetään Vaasan KO:een. Tällä tavalla saataisiin alueelle kaksi käräjäoikeutta, joissa molemmissa olisi yli 120 000 asukasta, kun ministeriön minimitavoite on 100 000 asukasta. Molemmat käräjäoikeudet olisivat kaksikielisiä reiluine ruotsinkielisine vähemmistöineen eli 36 % Kokkolassa ja 42 % Vaasassa.

Nämä reilunkokoiset vähemmistöt takaisivat aidon kaksikielisyyden pitkälle tulevaisuuteen. Tulevaisuutta varten olisi perustettava ruotsinkielisiä osastoja tai virkoja, joihin vaaditaan erinomainen ruotsinkielen taito.

Ehdotuksella on muitakin, erittäin merkittäviä etuja. Kun nimittäin joka tapauksessa Mustasaaren KO:n nykyinen sivukanslia Pietarsaaressa lakkautetaan, joutuisivat erityisesti nyt siellä työskentelevät tuomarit (2 kpl.) ja koko kansliahenkilökunta ministeriön ehdotuksen myötä erittäin vaikeaan asemaan. Heidän olisi valittava irtisanoutumisen, 200 kilometrin jokapäiväisen matkustamisen tai lähemmäksi Vaasaa muuttamisen välillä - kaikki vaihtoehdot enemmän tai vähemmän surkeita.

Vaasan KO:n ehdotuksen mukaan voitaisiin siirtää Pietarsaaren sivukansliassa nyt työskentelevät kaksi ruotsinkielistä tuomaria hoitamaan nykyisin ilman ruotsinkielistä palvelua olevien Kokkolan seudun 6 700 ruotsinkielisten asioita ilman että Pietarsaaren oikeudellinen tai kielellinen status yhtään huononisi! Koko henkilökunta voisi jäädä asumaan ja elämään entisen malliin - Kokkolaan on vain n. 30 kilometriä, mutta Vaasaan on jo 100 km! Kyseisellä alueella asuvan väestön asiointi helpottuu ja matkustaminen vähentyy.

Kokkolassa on kaiken lisäksi valmiit tilat Pietarsaaren sivukanslian väelle, joten mitään ei tarvitsisi edes rakentaa! Vaasan KO:n ehdotuksella on pelkästään myönteisiä puolia, eikä nähdäkseni yhtään heikkoa puolta. Se on ylivoimaisesti parempi kuin ministeriön ehdotus.

Miksi se ei sitten kelpaa? Tätä on kysyttävä RKP:n paikallispoliitikoilta. Miksi he haluavat "ruotsinkielisen" käräjäoikeuden, joka ei sitä todellisuudessa ole? Toimivatko he todella pietarsaarelaisten, alueen ja Kokkolan seudun väestön etujen mukaisesti? Mitä Kruunupyyn väki ajattelee asiasta? Miksi Ulla-Maj Wideroos pitää sellaista ajatustakin mahdottomana, että Pietarsaari ja Kokkola muodostavat uuden yhteisen käräjäoikeuden, jolla olisi kaiken lisäksi aivan uusi nimikin?

Mitä Anna-Maja Henrikssonilla on kokkolalaisia vastaan, ja saako poliitikko tällaisessa asiassa toimia pelkkien tunteiden pohjalta? Millä valtuudella Henriksson lähes lupailee, että tulevassa käräjäoikeudessa saa tehdä etätöitä? Uuden käräjäoikeuden henkilökunta tekee työtä Vaasassa sijaitsevassa kansliassa! Miksi pakottaa tuomaria ja käräjäsihteeriä matkustamaan viikoittain Pietarsaareen istuntoihin, kun on olemassa parempi ja ennen kaikkea turvallisempi ratkaisu?

Oikeutettuja kysymyksiä on monta, mutta ei varmaankaan hyviä vastauksia. RKP:n ja erityisesti sen paikallisten toimijoiden tulisi nyt kiireesti ajatella asiaa uudestaan ja tehdä työtä järkevän ja paljon inhimillisemmän ratkaisun puolesta. Sanotaanhan, että osoittaa tiettyä suuruutta myöntää olevansa väärässä. Omasta puolestani haluan tuoda esille sen, että vaikka äidinkieleni on ruotsi, minun ei silti tarvitse olla omaan napaani tuijottaja.

Johan Eklund"    

3

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikenee

      Miksi suomenkieleinen lehdistö vaikenee asiasta?
      Miksi YLE vaikenee asiasta?

      • saavan sen, mitä se vaati

        tullakseen hallitukseen. Oli pakko luvata ja nyt ei voi enää perua. Mutta - miksi jopa Ilkka-lehti vaikenee. Media vaikenee, Yle vaikenee, koko asia vaiennetaan, siksi tämä yltiöpäinen Kanerva-Vanhas-kohu. Kansa pois tietoisesti oikeista asioista.


      • journalisteillako?
        saavan sen, mitä se vaati kirjoitti:

        tullakseen hallitukseen. Oli pakko luvata ja nyt ei voi enää perua. Mutta - miksi jopa Ilkka-lehti vaikenee. Media vaikenee, Yle vaikenee, koko asia vaiennetaan, siksi tämä yltiöpäinen Kanerva-Vanhas-kohu. Kansa pois tietoisesti oikeista asioista.

        "Kansa pois tietoisesti oikeista asioista."

        Mutta missä maan nk sivistyneistö kuuraa? Vai eikö moista ole olemassakaan?

        Kanervajuttu on paljastanut, että nk sivistyneistö istuu kaljoittelemassa saunakamarissa ja jauhaa juttua kuin juoruämmät konsanaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      132
      2091
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      375
      1558
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1166
    4. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      108
      972
    5. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      969
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      92
      933
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      918
    8. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      848
    9. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      798
    10. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      20
      794
    Aihe