Stefanukselle vastataan kysymykseen

mihin kohtaan

adventistit perustavat uskonsa helvettiopetukseensa:

Tapahtumat tuhatvuotiskauden lopussa

Kun tuhat vuotta tulee täyteen, "muut kuolleet" - jumalattomat - herätetään kuolleista. Silloin Saatana vapautuu siitä toimettomuudesta, johon hänet oli sidottu (Ilm. 20:5,7). Saatana johtaa vielä kerran jumalattomat harhaan, ja "ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin" (Uuden Jerusalemin) (Ilm. 20:9), joka Kristuksen kanssa on siihen mennessä laskeutunut alas taivaasta. *9

Kristus, pyhät ja kaupunki laskeutuvat. Kristus laskeutuu jälleen maahan pyhien ja Uuden Jerusalemin kanssa kahdesta syystä. Hän lopettaa suuren taistelun toteuttamalla viimeisen tuomion. Hän on myös puhdistava ja uudistava maan niin että voi perustaa sille ikuisen valtakuntansa. Silloin, sanan täydellisimmässä merkityksessä, toteutuu tämä sana: "Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas" (Sak. 14:9).

Tuomion ylösnousemus. Nyt on koittanut hetki, jolloin tämä Kristuksen lupaus täyttyy lopullisesti: "Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä" (Joh. 5:28). Toisessa tulemuksessaan Kristus kutsui vanhursklaat kuolleet haudoista ensimmäisessä ylösnousemuksessa, "elämän ylösnousemuksessa". Nyt tapahtuu toinen ylösnousemus, josta Jeesus myös puhui, "tuomion ylösnousemus" (Joh. 5:29). Myös Ilmestyskirja viittaa tähän ylösnousemukseen: "Muut kuolleet (joita ei herätetty ensimmäisessä ylösnousemuksessa) eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt" (Ilm. 20:5).

Saatanan vankeus päättyy. Jumalattomien ylösnousemus tuhannen vuoden päättyessä vapauttaa Saatanan vankeudestaan "vähäksi aikaa" (Ilm. 20:3). Viimeisessä yrityksessään haastaa Jumalan hallitus hän "lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan" (Ilm. 20:8). Koska jumalattomat nousevat kuolleista samassa kapinallisessa mielentilassa kuin he olivat kuollessaan, Saatanan työ ei ole vaikeaa.

Hyökkäys kaupunkia vastaan. Viimeisessä yrityksessään Saatana koettaa saada jumalattomat luulemaan, että he voivat valloittaa Jumalan valtakunnan väkisin. Hän kokoaa maailman kansat ja johtaa ne rakastettua kaupunkia vastaan (Ilm. 20:8,9). *10 "Jumalattomat, jotka itsepintaisesti kieltäytyivät astumasta sisälle Jumalan kaupunkiin Kristuksen sovitusuhrin ansioiden perusteella, päättävät nyt päästä sisälle väkivalloin." *11

Se tosiasia, että jumalattomat - niin pian kuin Jumala antoi heille jälleen elämän - kääntyvät häntä vastaan ja yrittävät kukistaa hänen valtakuntansa, vahvistaa sen ratkaisun, minkä hän on tehnyt heidän kohtalostaan. Tällä tavoin Jumalan nimi ja luonne, jota Saatana on koettanut himmentää, tulevat palautetuiksi kunniaan kaikkien edessä. *12

Viimeinen tuomio suuren valkean valtaistuimen edessä. Kun Jumalan viholliset ovat piirittäneet kaupungin ja ovat valmiina hyökkäämään sitä vastaan, koko ihmiskunta havaitseekin olevansa Jumalan suuren valkean valtaistuimen edessä. Jotkut ovat turvassa kaupungin sisäpuolella, toiset sen ulkopuolella kauhuissaan Tuomarin läsnäolosta. Jumala toteuttaa nyt tuomionsa viimeisen vaiheen. Tästä hetkestä Jeesus puhui sanoessaan: "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos" (Luuk. 13:28).

Tämän tuomion viimeisen vaiheen toteuttamiseksi taivaan kirjat avataan. "Avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan" (Ilm. 20:12). Sitten Jumala julistaa tuomiopäätöksen.

Miksi Jumala herättää nämä ihmiset eloon vain lopettaakseen heidät jälleen? Tuhatvuotiskauden aikana lunastetuilla on ollut tilaisuuus tutkia Jumalan oikeudenmukaisuutta jokaisen olennon osalta. Nyt kadotetut itse - Saatana ja hänen enkelinsä mukaan luettuina - vahvistavat Jumalan oikeudenmukaisuuden.

Tämän valkean valtaistuimen edessä toteutuvat Paavalin sanat: "Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen" (Room. 14:10). Siellä kaikki luodut - lankeamattomat ja langenneet, pelastetut ja kadotetut - kumartavat ja tunnustavat, että Jeesus Kristus on Herra (Fil. 2:10,11; vrt. Jes. 45:22,23). Silloin kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta on iäksi ratkaistu. Niillä, jotka vastaanottavat ikuisen elämän, on horjumaton usko Jumalaan. Koskaan ei synti enää turmele maailmankaikkeutta eikä tuhoa sen asukkaita.

Saatana ja syntiset hävitetään. Heti tuomion julistamisen tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Kaupungin ulkopuolella oleva maakin näyttää sulavan; siitä tulee suuri tulinen järvi. Tämä on se päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan" (2.Piet. 3:7). "Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes. 28:21) tuhotessaan vihollisensa, on koittanut. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm. 20:10).

Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.

1. Helvetti. Raamatun opetuksen mukaan helvetti on "rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman." *13

(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna, gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuunottamatta vain evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43, 45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)

Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla lapsia Moolokille (2.Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden ruumiita" (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33). Jeremian profetia epäilemättä johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana, rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. *14 Myöhemmin rabbiininen traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.

Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta (ks. esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).

Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset helvetissä ikuisesti?

2. Jumalattomien kohtalo. Raamatun mukaan Jumala lupaa ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä (Room. 6:23).

Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps. 37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40; 2.Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus (2.Tess. 1:9).

3. Ikuinen rangaistus. Puhuessaan jumalattomien rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen', 'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen) Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön - sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.

Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR). Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2.Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui (ks. myös Jer. 17:27; 2.Aikak. 36:19).

Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen" (Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12). Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt palamatta, tuli sammuu. *15

Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt. 25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä, että samoin kuin "iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta." *16

Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12, VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen ja ikuinen.

4. Kidutetaan aina ja ikuisesti. Myöskin Raamatun käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon; mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.

Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen" (Jes. 34:9,10). Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala. Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.

Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2.Moos. 21:6), että Samuel - poikanen sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1.Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan "ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti" (Filem. 15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja 'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.

Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta" (Mal. 3:19).

Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle eikä Tuonelalle (katso tämän kirjan lukua 25). Nekin Jumala hävittää ainiaaksi (Ilm. 20:14).

Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia.

Arkkipiispa William Temple oli oikeassa kun hän lausui: "Yhden asian voimme sanoa varmuudella: ikuinen piina ei kuulu kuvaan. Jos ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömyydestä ja sitten lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään, he olisivat omaksuneet siitä (Uudesta testamentista) opin annihilaatiosta eikä ikuisesta piinasta. Raamattu nimittää tulta ikuiseksi, ei siihen heitettyä elävää olentoa." *17

Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.

5. Rangaistuksen periaate. Kuolema on lopullinen rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?

Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47,48).

Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten, tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit. Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen - aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja edistäjä, kärsii eniten.*18

Maan puhdistaminen. Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2.Piet. 3:10, VKR).

Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa - lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on poistettu (Ilm. 22:3).

Viitaten tulevaan Herran päivään, jolloin synti ja katumattomat syntiset hävitetään, Pietari sanoo kaikille: "Millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa." Hän perustaa toivonsa lupaukseen Kristuksen takaisintulosta ja vakuuttaa: "Meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha" (2.Piet. 3:11,13,14).

10

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stefanus

      tyylikäs ja omasta sydämmen ymmärryksestä lähtevä Jumalan Hengen innoittama vastausmuoto riitä, kun täytyy pitkä pokloomi kopioida vastaukseksi..

      • viisastu jo

        ei kukaan (järkevä ja viisas Jumalan lapsi) perusta uskoaan yhteen raamatun jakeeseen!


      • stefanus
        viisastu jo kirjoitti:

        ei kukaan (järkevä ja viisas Jumalan lapsi) perusta uskoaan yhteen raamatun jakeeseen!

        luettava evankeliumi, jossa on ilosanoma uskoville, ja surusanoma epäuskoisille..

        Molemmat sanomat on luettava niin uskoville kuin jumalattomillekin sellaisenaan, koska Jumalan tahto ei ole, että jumalaton kansakunta hukkuisi Helvettiin, vaan että se parannuksen tehtyään perisi iankaikkisen elämän kaukana Helvetistä..

        Adventistit vesittävät kaikenaikaa Raamatun Totuutta kummastakin sanomasta..


      • stefanus
        viisastu jo kirjoitti:

        ei kukaan (järkevä ja viisas Jumalan lapsi) perusta uskoaan yhteen raamatun jakeeseen!

        yhteen jakeeseen, joka on evankeliumin ilosanoman ydinkohta:
        "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh.3:16).

        Siksi, koska minä uskon, minun käsiini on annettu avattu Raamattu yksin Jumalan armosta.

        Raamatun kirjoitukset opastavat minua kaikenaikaa valitsemallani elämäntiellä, jota Jeesus henkilökohtaisesti Pyhän Henkensä kautta ohjaa..

        Halleluja! Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!


      • Sivusta seuraaja
        stefanus kirjoitti:

        yhteen jakeeseen, joka on evankeliumin ilosanoman ydinkohta:
        "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh.3:16).

        Siksi, koska minä uskon, minun käsiini on annettu avattu Raamattu yksin Jumalan armosta.

        Raamatun kirjoitukset opastavat minua kaikenaikaa valitsemallani elämäntiellä, jota Jeesus henkilökohtaisesti Pyhän Henkensä kautta ohjaa..

        Halleluja! Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!

        Myönsit juuri sen itsekkin että uskovalla on iankaikkinen elämä ja muut hukkuvat. Oikea suomennos on TUHOUTUVAT.


      • stefanus
        Sivusta seuraaja kirjoitti:

        Myönsit juuri sen itsekkin että uskovalla on iankaikkinen elämä ja muut hukkuvat. Oikea suomennos on TUHOUTUVAT.

        että noin myönnän, kun se kerran on Raamatun totuus..

        Turhaa sun on alkaa mun kanssani sanoista kiistellen asioita riitauttamaan. Mulla ei ole aikaa moiseen lapsellisuuteen..


      • ja vaihdoit
        stefanus kirjoitti:

        luettava evankeliumi, jossa on ilosanoma uskoville, ja surusanoma epäuskoisille..

        Molemmat sanomat on luettava niin uskoville kuin jumalattomillekin sellaisenaan, koska Jumalan tahto ei ole, että jumalaton kansakunta hukkuisi Helvettiin, vaan että se parannuksen tehtyään perisi iankaikkisen elämän kaukana Helvetistä..

        Adventistit vesittävät kaikenaikaa Raamatun Totuutta kummastakin sanomasta..

        taas aihetta, kun et kyennyt vastaamaan vastaukseen. Olet siis pelkkä pilkkaaja, joka ei oikeasti edes yritä keskustella.


      • stefanus kirjoitti:

        yhteen jakeeseen, joka on evankeliumin ilosanoman ydinkohta:
        "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh.3:16).

        Siksi, koska minä uskon, minun käsiini on annettu avattu Raamattu yksin Jumalan armosta.

        Raamatun kirjoitukset opastavat minua kaikenaikaa valitsemallani elämäntiellä, jota Jeesus henkilökohtaisesti Pyhän Henkensä kautta ohjaa..

        Halleluja! Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!

        Tuo samainen jae herätti minut kuolleista! 316
        Parempi uskoa yksi jae ja elää siitä, kuin että
        jonkin yhden jakeen avulla vesittäisi koko Sanan!

        Paljon painetaan sanaa, jolla koetetaan kumota
        tuo YKSI raamatunjae, Joh 3:16, mutta turhaan.

        Saarnaaja 12:11-12
        11
        Viisaiden sanat ovat teräviä kuin häränajajan piikki,
        mietelauselmat kuin lujia nauloja. Nämä sanat ovat kaikki saman paimenen antamia.*
        [Kuninkaasta käytettiin yleisesti vertauskuvallista nimitystä »paimen».]
        [Jes. 49:2; Jer. 23:29; Hepr. 4:12 | 1. Moos. 48:15 ]
        12
        Ja vielä: Poikani,
        paina varoitus mieleesi.
        Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua,
        ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.

        Mietelause:
        Saarn 12:5-
        5 Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja.
        Mantelipuu kukkii ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen ja kapriksen nuput puhkeavat,
        mutta ihminen menee iäiseen majaansa
        ja valittajat kiertävät kujia.
        6
        Muista Luojaasi nuoruudessasi,
        ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy,
        ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
        ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.

        Lopputervehdykseni:

        1. Piet. 1:2
        ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen
        ja hänen verellänsä vihmottaviksi.
        Lisääntyköön teille armo ja rauha.

        2. Piet. 1:2
        Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.

        Juud. 1:2
        Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.


      • Suomettunut
        Sivusta seuraaja kirjoitti:

        Myönsit juuri sen itsekkin että uskovalla on iankaikkinen elämä ja muut hukkuvat. Oikea suomennos on TUHOUTUVAT.

        Joh.Ilm 20:9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. [Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]
        10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. [Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]

        Joh.Ilm 10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
        11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10]

        Ilmestystä rakastava


    • S.uuri
      T.aistelu
      O.n
      R.aamatun
      K.ieltämistä

      1.
      Mistäs sen tietää, vaikka siellä olisi huumeveikko
      tai holisti vastaamassa. Ei herätä luottamusta!

      Väität adventtiteologian perustavan Raamattuun ja
      kuitenkin suollat egw-oppia palstalle!
      Raamatun yksiselitteinen ilmoitus ja varoitus
      iankkaisesta rangaistuksesta ilmenee ns. kolmannen
      enkelin sanomassa:

      Ilm 14:9-11
      9
      Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä:
      "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, [Ilm. 13:16,17]
      10
      joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan.
      Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa
      pyhien enkelien
      ja Karitsan
      edessä.
      [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
      11
      Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa,
      nousee savu aina ja ikuisesti.
      Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa
      -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa,
      eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
      [1. Moos. 19:28; Jes. 34:10]

      Huom! Sapatilla ei ole mitään tekemsitä tuomion
      kanssa!

      2.
      Timo Flink opettaa, että maa on autio ja tyhjä
      sen 1000 vuotta ja media7:n Ilm.kirjaseminaari
      samoin väittää. Saatana muka täällä kantaa
      (ilman veristä ruumista!) syntimme eräämaahan
      kuin syntipukki.
      Mutta sinä puhut 1000-vuotisesta valtakunnasta
      alas laskeutuneine uusine Jerusalemineen.
      Kumpi teistä edustaa sitä ainoaa oikeaa egw-oppia?

      3.
      Raamatun opetus tulevasta rauhanajasta.
      Juuri ennen sitä Jerusalemiin hyökänneiden
      sotajoukkojen ruumiit varottavana esimerkkinä.
      Varottamassa niitä, jotka ovat alttiit, kun
      saatana 1000-vuotisen lopussa päästetään irti ja
      kuiskuttelee, että nyt tuhotaan Israel.
      Kansojen tuomio toteutuu siis 1000-vuotisen alla
      ja 1000-vuotisen rauhanajan väki koetellaan sen
      1000-vuotisen lopussa.
      Sitten 1000-vuotisen rauhanajan jälkeen tulee
      se toinen ylösnousemus, jumalattomain, tuomiolle
      ikuiseen rangaistuspaikkaan Karitsan pistävän
      katseen ulottuvilla.
      Tarkista vaikkapa näiltä profeetoilta:

      Jesaja 66:22-24
      22
      Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra,
      niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne.
      [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]
      23
      Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku,
      ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
      24
      Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet.
      Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole,
      liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
      Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
      [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]

      Sakarja 14:3-5
      3
      Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
      4
      Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella.
      Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen,
      toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
      5
      Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti.
      Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana.
      Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin,
      ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.
      [Aam. 1:1 | Juud. 14]

      TUHATVUOTINEN RAUHANAIKA ILMAN KIUSAAJAA,
      SEN LOPUSSA KIUSAAJA (SAATANA) JÄLLEEN IRTI
      JA VILLITEN
      JA SITTEN JUMALATTOMIEN LOPULLINEN TUOMIO
      Ilm. 20. luku:

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 20:1&rnd=1206912121447

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe