Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestikohun keskellä on hyvä palauttaa mieliin, millaisella CV:llä varustettu henkilö on toiminut ihan äskettäin Suomen ulkoministerinä, ja on ilmoittautunut ehdolle tehtävään, joka saattaa avata tien jopa pääministeriksi.
-1969: Toimeenpanee julkisen nimiadressin, ns. yllytysadressin, jolla kerätään nimiä tuen ilmaisuksi asepalveluksesta kieltäytymisen puolesta.
-1970: Tuomitaan Helsingin RO:ssa yllytyksestä rikokseen (aseista kielt.juttu) 1 vuoden 2 kk:n vankeuteen (Kekkonen armahtaa)
-1970: Osallistuu Persian shaahin vastaisiin mielenosoituksiin ja mellakoihin Helsingissä; kannetaan jalat edellä TV-kameroiden todistaessa poliisimaijaan.
-1972: Vuotaa huippusalaisen Zavidovo-muistion Kekkosen ja Breznevin neuvotteluista lehdistölle.
-1973: Valehtelee todistajan valan nojalla Zavidovo-vuotoa koskevassa oikeudenkäynnissä.
-1973: On mukana "EEC -vapaakauppasopimus torjuttava" - nimiadressissa Helsingin Sanomissa.
-1993: Tunnustaa vuotaneensa salaisen Zavidovo-muistion (1972) julkisuuteen kirjassaan "Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan".
-1999-2000: Kauppa- ja teollisuusministerinä, valtion omistajaohjaajana, seuraa katseella, kun Fortum Oyj:n ökyoptio-ohjelmaa viedään eteen päin.
-2001: Saa Israelin ulkoministeri Shimon Peresin raivoihinsa vertaamalla (Suomen Kuvalehti 34/24.8.) Israelin palestiinalaisten kohtelua juutalaisten 1930-luvulla osakseen saamaan kohteluun.
-2002: Vuotaa Alpo Rusia koskevan salaisen tiedon esitutkinnasta valtiosihteeri Antti Satulille.
-2003: Toteaa Yhdysvaltain suurlähettiläälle Bonnie McElveen-Hunterille, että hän kuuluu siihen sukupolveen, jolle 11.9. edustaa 11.9.1975:ä eli Chilen vallankaappauksen päivää, jolloin CIA:n tuella Salvador Allende syöstiin vallasta.
-2007: Valehtelee TV:n haastattelussa, että istuva hallitus olisi tarjoillut rynnäkkökivääreitä (100 000 kpl) Afganistanille.
-2007: Ilmoittaa Helsingin yliopistolla juhlapuheessa olevansa ateisti.
- 2008: Arvioi nettisivuillaan, että Tali-Ihantala torjuntavoittona ja Suomen pelastajana on vain historiaan liittyvä paikkansapitämätön myytti.
Joku ilkeä ihminen voisi jopa epäillä, että Suomi nimisessä tasavallassa jäsenkirjan väri määrää, joutuuko poliitikko tilille tekemisistään ja sanomisistaan vai ei.
Pitäisikö Kanervan erota
*Kansalainen*
1
73
Vastaukset
- hassu
että juuri tuon tyypin kannattajat nyt vaativat täälläkin äänekkäimmin Iken eroa.
Tuulipukukansa tekee aina kaiken joukolla, siihen heidät on opetettu ja lisäksi se sopii heille hyvin, sillä itsenäistä ajattelua ei vaadita.
Siteeraus, jonkun sanomisesta:
Kyllä joku sitten kertoo, mitä teidän pitää ajatella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737