KRISTITYT
Suurin osa kristillisistä ryhmistä opettaa, että helvetti on ikuinen.
Ratkaisu helvetin ongelmaan on protestanttien mukaan Jeesuksen sijaissovitus, jossa hän otti kuolemansa kautta kannettavaksi ihmisten syntien rangaistuksen. Uskomalla Jeesukseen ja hänen sijaiskärsimykseensä ihminen protestanttisen kristinuskon mukaan välttyy helvetiltä ja pääsee taivaaseen.
ADVENTISTIT
Jotkut kuitenkin uskovat, että helvetti on ainoastaan VÄLIAIKAINEN ja aikansa kärsittyään helvetissä sielut lakkaavat olemasta. Adventistien piirissä esiintyy tätä oppia. Tätä helvettiteologian uskonoppia kutsutaan ANNIHILATIONISMIKSI.
JEHOVAN TODISTAJAT
Jehovan todistajat eivät usko helvettiin vaan pitävät sitä epäraamatullisena opetuksena. He uskovat, että vääräuskoisten osaksi tuleva kuolema merkitsee täydellistä olemattomuutta, ei ikuista kidutusta. Jehovan todistajien tulkinnan mukaan helvetiksi käsitetty paikka mainitaan Raamatussa vain muutamia kertoja, joten näille kohdille voidaan löytää toisenlainen merkitys.
HELVETIN OLEMASSAOLON KIELTÄJÄT
Monet jumaluusoppineet ovatkin tehneet totutusta poikkeavia tulkintoja helvetistä. On esimerkiksi väitetty, ettei helvettiä konkreettina kärsimyksenä olisi tai ettei kukaan joutuisi helvettiin. Esimerkiksi pastori Antti Kylliäinen on kirjoissaan kiistänyt helvetin olemassaolon. Samoin ihmisten asenteet ovat länsimaissa muuttuneet vuosien kuluessa esimerkiksi siten, etteivät useimmat kristityt enää usko kaikkien muiden uskontojen edustajien joutuvan helvettiin.
RAAMATTU
Raamatussa helvettiä kuvataan yleensä sinne joutuvien ihmisten näkökulmasta.Ensi sijaisesti helvetti merkistsee ikuista eroa Jumalasta, ja sen katsotaan merkitsevän ikuista rangaistusta ja piinaa ilman helpotusta. Helvettiin joutuvasta ihmisestä kirjoitetaan Raamatussa esimerkiksi seuraavasti: "Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa." (Ilmestyskirja 14:10–11).
"kristittyjen" helvettikäsitykset
5
233
Vastaukset
- - one way -
Miten saat uskon?
Uskohan ei ole vain jotakin uskottelua tai mielipide sellaisia on kaikilla. Usko on Jumalan vaikuttamaa lujaa luottamusta Häneen, joka on koko maailman Luoja! Ja uskon saat pyytämällä Häntä tulemaan sydämeesi asumaan vaikka seuraavalla tavalla:" Jeesus tunnustan tehneeni syntiä, anna syntini anteeksi ja tule minun sydämeeni asumaan ja anna minulle usko sinuun. Kiitos Jeesus!". Näin se tapahtuu eli niinkuin Jeesus itse sanoi: "Anova saa ja etsivä löytää". - mitään ymmärrä
ja sitten vielä luet Ilmestyskirjan vertauskuvallista tekstiä kirjaimellisesti ja kumoat sillä tavalla kaiken muun mitä Raamatussa on. Tyhmää touhoa.
EMME SIIS HYVÄKSY SINUN OPPEJASI.Puskasta viestin lähettänyt väittää Ilmestyskirjaa
vain vertauskuvalliseksi ja tiedetäänhän, että he
mitätöivät samalla lailla profeetat.
On siis mahdotonta, että kiihkoadventisti so.
ellenisti, uskoisi elävästi Jeesukseen - sellaisena
kuin Jes 53. sen ilmoittaa.
Sillä hehän sanovat profeettain kirjoja vain
vertauskuvallisiksi.
Mikä jae on totuutta ja mikä satua - mielipuolista
on valikoida oman maun mukaan.
Mutta jos ei usko Jumalaa, niin miten voi olla
uskossa Jumalaan. Ei mitenkään. Vaan se on vain
pään tietoa, jonka uskotellaan olevan elävää
uskoa. Jos ei edes Jumalan Raamattuun usko, niin
ei voi luottaa Jumalaan, jota ei näe, ei kuule.
JESAJA 53.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1206917968761- kaltaisesi
AnttiVKantola kirjoitti:
Puskasta viestin lähettänyt väittää Ilmestyskirjaa
vain vertauskuvalliseksi ja tiedetäänhän, että he
mitätöivät samalla lailla profeetat.
On siis mahdotonta, että kiihkoadventisti so.
ellenisti, uskoisi elävästi Jeesukseen - sellaisena
kuin Jes 53. sen ilmoittaa.
Sillä hehän sanovat profeettain kirjoja vain
vertauskuvallisiksi.
Mikä jae on totuutta ja mikä satua - mielipuolista
on valikoida oman maun mukaan.
Mutta jos ei usko Jumalaa, niin miten voi olla
uskossa Jumalaan. Ei mitenkään. Vaan se on vain
pään tietoa, jonka uskotellaan olevan elävää
uskoa. Jos ei edes Jumalan Raamattuun usko, niin
ei voi luottaa Jumalaan, jota ei näe, ei kuule.
JESAJA 53.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1206917968761valehtelija, joka väittää meidän muka kieltävän Jes. 53. Syytä mitä syytät, tuomiolle joudut valheistasi.
- mutta Raamattu opettaa tuhoa
mutta ei välttämättä samalla tavalla
Ap. t. 13:41
Katsokaa, halveksijat, hämmästykää ja olkaa tuhon omat! Minä teen teidän päivinänne sellaisen teon, että ette sitä uskoisi, jos joku siitä kertoisi teille."
Room. 2:12
Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
Room. 9:22
Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.
2. Tess. 2:8
silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella.
2. Piet. 2:1
Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen.
Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon.
2. Piet. 2:3
Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä.
2. Piet. 2:12
Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuvat
2. Piet. 3:7
Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
2. Piet. 3:9
Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
2. Piet. 3:16
Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737