.
Köyhyyden pilkkaaminen on jo liikaa
*************************************
Vaikka aikaansaava puoluesihteeri Jarmo Korhonen onkin tuonut Apollolle poikkeuksellisen piristysruiskeen, ei hänkään nähtävästi mahda mitään Matti Vanhasen omapäiselle koheltamiselle.
Tuorein sammakko Vanhasen ansioluetteloa koristamaan saatiin hänen omituisista mielipiteistä köyhyyden ja köyhien liiasta esilläpidosta mediassa. Hän tuomitsi aiheen suorin sanoin ja torjui siitä käytävän keskustelun aiheettomana ja itselleen nähtävästi suorastaan vastenmielisenä, kuten hän suorin sanoin TV:ssa asiasta puhuessaan ilmehti.
Mistä hyvä paimen Vanhaselle?
***************************
Mistä Vanhaselle saataisiin hyvä paimen katsomaan hänen peräänsä, ettei hän ihan joka saumassa pistäisi kuraa omiensa silmille? Tarkoitan tällä keskustalaisten poliitikkojen uskottavuuden romuttumista Vanhasen sammakojen pompiessa, ja väistämättä myös keskustaa kannattavia kansalaisia jotka syystä tai toisesta sattuvat kuulumaan tuohon Vanhasen paheksumaan köyhien ryhmään.
Ihan vain tiedoksi Vanhasellekin tuosta ikävästä köyhyydestä, tuosta valtakunnan eräästä pahimmasta kumuloituvasta ongelmasta:
Kansallinen köyhyystutkimus 2006: Yli 600.000 köyhää
**********************************************
Kansallisen tutkimuksen mukaan saatiin vuoden 2006 syksyllä OECD:n tutkimusmallia soveltaen meillä esiin todella karmaiseva, yli 600.000 "virallisesti" köyhän kasvava jättiongelma. Tämän totuuden edessä Vanhasen tavoin esiintyvä pääministeri tai kuka vain poliittisen aatelin silmäätekevä antaa todella omituisia signaaleja ajatusmaailmastaan ja asenteistaan.
Kokokansan kestosuosikki Rokan Antti saattaisi jo Vanhaselta kysäistä..:
" Ootsie täyvel järel?"
OECD sanoo: Kelan ja fattan etujen jälkeen köyhiä yli 1.800.000 !!
******************************************************
OECD selvitti tammikuussa 2007 julkistetussa kansainvälisessä tutkimuksessaan samaa nöyryyttävää aihetta myös Suomen kohdalla saaden esiin karmaisevan salatun tiedon!
Kelan ja sosiaalitukien poisriisumisen jälkeen paljastui maamme köyhien todelliseksi luvuksi YLI 1.800.000 suomalaista.
Eipä ollut ihme että asia hautautui vaalien kiireissä pois julkisuudesta ennen vauhtiin pääsemistään. Edes punikit eivät ryhtyneet sillä remeltämään, koska pilkka olisi kipeimmin sattunut heidän omaan nilkkaansa. Häpeällinen totuus kertoo karmeab salaisuuden lähinnä hakaniemeläisestä totuudesta:
Myyntivalttiaan, pois jo sammuvaa myyttiään pienten ja sorrettujen auttaja, pääasianaan sosiaalista toimintaa on heillä jäljellä lähinnä enää puolueen nimessä, sekin kornilla tavalla väärin kirjoitettuna. ”Suomen Sosialidemokraattinen puolue rp”.
Sossujen rumien jälkien paljastuminen ei kuitenkaan laisinkaan kevennä Vanhasen syntisäkkiä kiusallisessa haudanvakavassa köyhyysteemassa, joka vastoin Vanhasen teesejä suurimman joukon hyvinvoinnista onkin kuin tahallisesti kätketty syöpä yhteiskunnan ytimessä!
Demokratiasta valtiodiktatuuriin?
*************************
Ongelma ei ole eduskunnan ei hallituksenkaan tasolla tiedon saatavuudessa, vaan ylhäältä johdetussa itsesensuurissa, monen ongelman tietoisella kuoliaaksi vaikenemisella. Demokratiamme on saatu muutettua eräänlaiseksi valtiodiktatuuriksi. Siirtyminen demokratiasta poliittisen eliitin harvanvaltaan on ollut kaikessa raadollisuudessa tapahtumana varsin yksikertainen toteuttaa. Poliittinen valikoiva tarkoituksenmukaisuus hakaniemeläisen kaavan mukaan, ja pahimmillaan ulkoparlamentaarinen pakkovalta ( SDP-SAK) ovat toimineet sitten että pallo ja päätöksenteko on tyystin kadonnut kansan käsistä.
Totta on että ”valta turmelee” lähes poikkeuksetta jokaisen joka poliittisen valinnan kautta saa vapauden päättää omista tuloistaan ja tasostaan ja sen pysyvyydestä sekä varmistaa oman asemansa keston. Kukaan vallan ytimestä ei keikuta venattä, kuten olemme karvaasti havainneet.
Nyt Vanhasen jargon köyhyyden kieltämisestä on vain todistus ihmisen raadollisuudesta ja siitä mitä tapahtuu kun outoon suuntaan muuttuneessa hallintotavassamme päättävä eliitti on jalostanut itsensä ja asemansa runsailla varoilla kansan ja jopa omien äänestäjiensä tavoittamattomiin. Eliitti ei kuuntele kansa, ei edes omien kannattajiensa ääntä kun valtakirjansa uusimiseksi ei enää tarvitse kuunnella.
Röyhkeästi huippuunsa vedetyillä puolue –vaali, ym -tukiaisilla, noilla yhteisestä kassasta kupatuilla ylenpalttisilla verovaroilla saadaan vallan ylätasolta kenttä ja kannattajat manipuloitua tehokkaasti. Hyvänä apuna on runsaiden varojen ohessa valtaa totteleva media, jonka ohjauksella haluttu viesti kulkee ja kullekin äänestäjäryhmälle tavoitteiden mukaisen mielipiteet muovautumiseksi. Se toimii pomminvarmasti ja niin kansa joko ottaa todesta heille syötetyt mallit tai sitten jotkut eivät ota, jolla seikalla ei kuitenkaan ole nähdyn toimintamallin mukaisesti sanottavaa merkitystä.
Milloin ruukku menee viimeisen kerran kaivolle ja särkyy?
********************************************
Kiitos Vanhasen yksisilmäisen vähättelevä köyhyyspuheen on aihe noussut kirkuviin otsikoihin. Hyssyttelyitä holimatta Keskustassa korostuu jo kova kiire saada Vanhasen suu tukittua ja siirtää mies vaikka opintomatkalle Ahon mallin mukaisesti. Tarjolla olisi ajankulua mieliharrastuksensa puutöitten askartelun parissa, jossa hän voisi paineista vapaana jäädä odottamaan ensi syksyä ja HHO:n päätöksen mukana nousevaa revittelyä mediassa suuressa kunniansa päälle käyneessä ongelmassa, Ruusus-jutussa.
Tuossa Vanhasen maineelle lähinnä naurettavassa ”Ruususen sodassa” niin voitto kuin tappiokin saattavat merkitä Vanhaselle itselleen joko-tahi vaihtoehtoa, - joko huonoa juttua tai sitten todella huonoa juttua!
Vanhanen ei tainnut välittää varmuudella annettua varoituksen sanaa ja asiansa mahdollista kohtalokasta yhteyttä kuntavaalien menestykselle muutenkin Keskustan poliittiselle menestykselle. Köyhyyspuheet nostavat lisää ryppyjä otsaan vakavasti yhteisiin asioihin ja kannettavaan vastuuseen suhtautuvalle keskustalaiselle. Asian tilan näin jo rempallaan ollessa onkin tarjolla mitä ilmeisimmin vain "itkua ja hammasten kiristystä", kävi tuossa Vanhasen kunnian mittaamisessa sitten niin tahi näin!
Minkä ihmeellisen ”kyykky-kepujen” suojamuurin riitasointuiselle sooloiluilleen Vanhanen on koonnut ympärilleen, kun mies hölmöillee ja pistää mennen tullen lähes asiassa kuin asiassa aitaa nurin kuin hevonen keväällä?
Kasvavan ongelman räikeästä näkyvyydestä huolimatta ei Apollon tai eduskuntaryhmän taholta ole Korhosta lukuun ottamatta yksikään ääni noussut pitämään todellisten keskustalaisten puolta.
Lienee pakko vain uskoa että liika raha ja sen avulla saatu osin perusteeton valta on sitten vain liian kova pala monelle, kun se näin tavoin turmelee!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Vanhanen ja maan hiljaiset 600.000 köyhää
20
739
Vastaukset
- äänestämällä
Jos oikeasti olet huolestunut köyhyyden lisääntymisestä ja köyhien aseman kurjistumisesta niin asian hyväksi voit vaikuttaa änestämällä puolueita, jotka ovat köyhänkin asialla. Niitä puolueita ovat vasemmistopuolueemme ja Perussuomalaiset.
Yksi ihminen ei paljon voi, mutta yhdessä meitä on monta. Ei yksi ihminen kepuakaan ole voinut niin isoksi puolueeksi nostaa eikä tätä porvarihallitustakaan aikaan saanut, vaan on tarvittu paljon tyhmiä, jotka äänestävät oman etunsa vastaisesti. Mutta sopikaamme, että seuraavissa vaaleissa tilanne korjataan. Näytetään niille!- pillereihin vaan
vaaleihin:
Suomalaiset syövä jo nyt ennätyksellisen määrän masennuslääkkeitä. Näillä on tarkoitus pitää mahdolliset liikkuvat äänestäjät pilvessä ja pois vaaliuurnilta.
Lääkärinä suositukseni kuuluu, pillerit vessanpönttöön ja uurnille, vasemmalta löytyy valinnanvaihtoehtoja. Ja kas, olo paranee. - CITY.-Keskusta
.
..on pohjakuraa silloin kun jostain pitäisi oikeasti päättää. Ei vika ole Keskustan - jos se vain osaa pikaisesti pistää asian paikalleen -, kun sen satumalta esiin päässyt puheenjohta alkaa vetämään omaan lukuunsa mitä sattuu-juttua.
- kansaa
senhän näkee jo että maaseutu tyhjenee ihmisistä,ne jotka justiin vielä pärjää maaseudulla niin niitäkin aletaan ajamaan pois sieltä kun tulee tuo niin sanottu JÄTEVESILAKI VOIMAAN niin loppukin asukkaat lähtee sieltä.että sellainen on tämä hallitus että hirvittää tavallista kansalaista...
- kuin toiset
Ei kuitenkaan ole pitkä aika, kun keväisille lumisille sulaville pelloille myös jokien ja järvien rannoilla oleville, ajettiin kaikki karjanlantakuormat - muka lannoittamaan peltoja ??
Onhan se tuottanut tuloksen osaltaan ja ilmenee nyt mm. Itämeren rehevöitymisenä.
Maataloudelle maksetaan suuri rahamäärä ympäristötukena, minkä käytön valvonta toimii,
kuin "pukki kaalimaan vartijana"
- LAMA-maksajat
tuolla toisaalla, ja jokainen meistä ymmärtää, että nykymenoa ei suomen talous kertakaikkiaan kestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000033990193
LAMA-maksajat ovat itseasiassa ryöstäneet kansan, ja tätä vanhanen haluaisi piilotella.
AJATELKAA nyt, terveillä aivoilla: "Työvoimapula" olikin peitetarina EU-työvoiman vapaalle liikkuvuudelle, jossa suomi on vain ja ainoastaan vastaanottaja!!!!!!!!! Tämä peli, jossa matti ja maijja pistetään pihalle ja tilalle EU-halpis.....
hei, VALTAKUNNANOIKEUDESSA tavataan, listasta näet ketkä haastetaan... - Maltillinen oikeistolainen
Luepa Vanhasen koko puhe ensin alusta loppuun ja kommentoi asiaa vasta sen jälkeen.
http://www.vn.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?oid=224173- kappaleessa:
>>>Yksi ero yksityisten ja julkisten palvelutuotteiden välillä on. Yksityiset palvelumarkkinat sopeutuvat ja mukautuvat vallitseviin olosuhteisiin ja vanhoja palveluja voidaan lopettaa, kun kysyntä ohjautuu asiakastarpeiden myötä uusiin kehittyneempiin tuotteisiin. Julkisella sektorilla näin ei automaattisesti tapahdu.
Tähän on demokratiassa vaikea löytää toimivaa mekanismia. Mikään ei ole demokraattisessa päätöksenteossa sen vaikeampaa kuin hallitusti purkaa ylikapasiteettia tai luopua jostain toiminnasta. - CITY.-Keskusta
.
Avauksen perusta ei makaa tuon puheen varassa, vaan sen älyvapaan esityksen jonka Vanhanen tyhmyyttään meni laukomaan medialle sen edustajien kysyessä hänettä puheen jälkeisessä infossa tarkempaa kuvausta tuosta aiheesta.
Ilmeisestikään et ole nähnyt tuota muutamaan kertaan toistettua uutisklipsiä, - varsinaista ponninta avaukselle - ei asialle tässä voi mitään.
Ote Vanhasen laajasta puheesta:
Puheessa oli vain oheisen klipsin viittaus aiheiseen, jonka Vanhanen sitten madiakaunaisena ripusti tyhmyyttään omaan kaulaansa.
''' " Median tapa osoittaa jonkun ihmisryhmän huonovointisuus tilastoista vie huomion pois siitä seikasta, että tutkimusten mukaan ihmisten taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen parantunut. Suuren suomalaisen enemmistön tilanne on parantunut. '''"
''' klipsi päättyy ''''''
CK:
Jo tuon valossa on Vanhanen mielestäni näköalaton itsensä ylentäjä, joka ylimielisyydessään menee miinaan ja paljastaa itsensä sitten jälki-infossa nähdyllä tavalla.
Avauksessa mainitut faktat ovat todellista veristä faktaa, - eivät laajuutensa johdosta ainakaan syrjään tyonnettäviä -, olan kohautuksella ohitettavia ikäviä "median turhailuja", kuten Vanhanen tyhmyyttään meni laukomaan.
Saattaahan toki olla niinkin että puheen kirjoittaja on tuottanut vain yleisen lehditöinfon koosteen juhlapuheeksi Vanhasen joillakin painotuksilla ryyditettynä, ja että sen paremmin varjonsa kuin Vanhanen itsekään eivät enää edes muista tuota kansallista köyhyystutkimusta saatikka reilun vuoden takaista OECD:n tuottamaa, kuoliaaksi vaiennettua shokkia.
Seppo Hietanen - Maltillinen oikeistolainen
kappaleessa: kirjoitti:
>>>Yksi ero yksityisten ja julkisten palvelutuotteiden välillä on. Yksityiset palvelumarkkinat sopeutuvat ja mukautuvat vallitseviin olosuhteisiin ja vanhoja palveluja voidaan lopettaa, kun kysyntä ohjautuu asiakastarpeiden myötä uusiin kehittyneempiin tuotteisiin. Julkisella sektorilla näin ei automaattisesti tapahdu.
Tähän on demokratiassa vaikea löytää toimivaa mekanismia. Mikään ei ole demokraattisessa päätöksenteossa sen vaikeampaa kuin hallitusti purkaa ylikapasiteettia tai luopua jostain toiminnasta.Jos asiakastarpeet muuttuvat, niin siihen vastaaminen tarjontaa muuttamalla on ihan normaalia ja järkevää toimintaa eikä mitään "uusliberalismia".
Eikä julkisten palvelujen ole mikään pakko olla julkisen vallan tuottamia. Riittää, että laatuvaatimukset asetetaan parlamentaarisesti poliittisten päättäjien toimesta ja että julkishallinnon virkakoneisto valvoo laatuvaatimusten täyttymistä.
Palvelutuotannon ostaminen yksityiseltä sektorilta on yhteiskunnalle joustavin vaihtoehto, koska siinä ei yhteiskunnan tarvitse sanoa irti ketään, jos palvelujen kysyntä laskee. - Maltillinen oikeistolainen
CITY.-Keskusta kirjoitti:
.
Avauksen perusta ei makaa tuon puheen varassa, vaan sen älyvapaan esityksen jonka Vanhanen tyhmyyttään meni laukomaan medialle sen edustajien kysyessä hänettä puheen jälkeisessä infossa tarkempaa kuvausta tuosta aiheesta.
Ilmeisestikään et ole nähnyt tuota muutamaan kertaan toistettua uutisklipsiä, - varsinaista ponninta avaukselle - ei asialle tässä voi mitään.
Ote Vanhasen laajasta puheesta:
Puheessa oli vain oheisen klipsin viittaus aiheiseen, jonka Vanhanen sitten madiakaunaisena ripusti tyhmyyttään omaan kaulaansa.
''' " Median tapa osoittaa jonkun ihmisryhmän huonovointisuus tilastoista vie huomion pois siitä seikasta, että tutkimusten mukaan ihmisten taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen parantunut. Suuren suomalaisen enemmistön tilanne on parantunut. '''"
''' klipsi päättyy ''''''
CK:
Jo tuon valossa on Vanhanen mielestäni näköalaton itsensä ylentäjä, joka ylimielisyydessään menee miinaan ja paljastaa itsensä sitten jälki-infossa nähdyllä tavalla.
Avauksessa mainitut faktat ovat todellista veristä faktaa, - eivät laajuutensa johdosta ainakaan syrjään tyonnettäviä -, olan kohautuksella ohitettavia ikäviä "median turhailuja", kuten Vanhanen tyhmyyttään meni laukomaan.
Saattaahan toki olla niinkin että puheen kirjoittaja on tuottanut vain yleisen lehditöinfon koosteen juhlapuheeksi Vanhasen joillakin painotuksilla ryyditettynä, ja että sen paremmin varjonsa kuin Vanhanen itsekään eivät enää edes muista tuota kansallista köyhyystutkimusta saatikka reilun vuoden takaista OECD:n tuottamaa, kuoliaaksi vaiennettua shokkia.
Seppo HietanenKokokuva syntyy siitä, että jättää epäolennaisuudet poimimatta irti asiayhteydestään.
Sinä toimit juuri niin kuin ohutnahkainen mediakin: älähdät pikkuasioista ja hukkaat kokonaiskuvan, jota Vanhasen erinomainen puhe kokonaisuudessaan edusti hyvin laaja-alaisesti. - Sivusta -
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Kokokuva syntyy siitä, että jättää epäolennaisuudet poimimatta irti asiayhteydestään.
Sinä toimit juuri niin kuin ohutnahkainen mediakin: älähdät pikkuasioista ja hukkaat kokonaiskuvan, jota Vanhasen erinomainen puhe kokonaisuudessaan edusti hyvin laaja-alaisesti.Muistelen, että keris oli joskus kepulainen, ja kai siitä reliktinä on vielä tuo nikkinsä, ja sinä olit kokoomuslainen. Mutta sittemmin sinusta on tullut kepun ja sen johtajan innokkain puolustaja ja keriksestä niiden terävin kriitikko. Oletteko vaihtaneet roolejanne ihan tarkoituksella?
Jaa - mutta eihän keris ole kokoomuksen suuntaan mennyt, persu hän taitaa lähinnä olla. Ellei sitten vasuri, sillä kyllä hänen puheissaan on voimakkaita kaikuja Korhoselta, ei Jarmolta vaan Martilta! - Maltillinen oikeistolainen
Sivusta - kirjoitti:
Muistelen, että keris oli joskus kepulainen, ja kai siitä reliktinä on vielä tuo nikkinsä, ja sinä olit kokoomuslainen. Mutta sittemmin sinusta on tullut kepun ja sen johtajan innokkain puolustaja ja keriksestä niiden terävin kriitikko. Oletteko vaihtaneet roolejanne ihan tarkoituksella?
Jaa - mutta eihän keris ole kokoomuksen suuntaan mennyt, persu hän taitaa lähinnä olla. Ellei sitten vasuri, sillä kyllä hänen puheissaan on voimakkaita kaikuja Korhoselta, ei Jarmolta vaan Martilta!Et ole tainnut osua lukemaan, kun olen hyvin useasti jo monen vuoden aikana vastannut jokaiselle, joka minua on syytellyt jonkin puolustamisesta tai toisen vastustamisesta, että minä olen kiinnostunut politiikassa vain asioista.
Kommentoin ainoastaan sitä, mitä tehdään ja sanotaan. Sillä kuka sanoo tai tekee ei ole minulle merkitystä.
Niinpä olen valmis ryhtymään vaikka Timo Soinin tai Martti Korhosen "innokkaaksi puolustajaksi" heti kun he alkavat puhua tai tehdä minun mielestäni oikeita asioita.
Sillehän minä en tietenkään mitään voi, että kokoomus on jo pitkään tehnyt ja puhunut oikeista asioista ja keskustakin on viisastunut porvarihallituksen hyvän ohjelman myötä. - CITY.-Keskusta
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Kokokuva syntyy siitä, että jättää epäolennaisuudet poimimatta irti asiayhteydestään.
Sinä toimit juuri niin kuin ohutnahkainen mediakin: älähdät pikkuasioista ja hukkaat kokonaiskuvan, jota Vanhasen erinomainen puhe kokonaisuudessaan edusti hyvin laaja-alaisesti..
Vastuuntuntoiset poliitikot eivä päästä suustaan sammakoita kuten Vanhanen jälleen hölmöïli, tällä kertaa tuossa köyhyydestä puhumisen vähättelyllään ja kiellollaan.
JOS myös sä todella pidät yli 600.000 varmuudella kirkon rottaa käyhemmän määrää, - siis noin 12% osaa koko väestöstä - pikkujuttuna, niin sorry sulle. Arvomaailmamme eivät näemmä natsaa ihan joka saumassa.
Seppo Hietanen - CITY.-Keskusta
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Kokokuva syntyy siitä, että jättää epäolennaisuudet poimimatta irti asiayhteydestään.
Sinä toimit juuri niin kuin ohutnahkainen mediakin: älähdät pikkuasioista ja hukkaat kokonaiskuvan, jota Vanhasen erinomainen puhe kokonaisuudessaan edusti hyvin laaja-alaisesti..
Vastuuntuntoiset poliitikot eivä päästä suustaan pahoja sammakoita kuten Vanhanen jälleen hölmöïli, tällä kertaa köyhyydestä puhumessaan, sen tiedotuksen vähättelyllä ja suoranaisilla kielloillaan.
JOS myös sä todella pidät yli 600.000 varmuudella kirkon rottaa käyhemmän kansalaisen määrää, - siis noin 12% osaa koko väestöstä - pikkujuttuna, niin sorry sulle.
Arvomaailmamme eivät näemmä natsaa ihan joka saumassa.
Seksi-addiktien uskottavuus ja haahuava mielenlaatu nousee pääkysymykseksi, eikä suinkaan se mitä media tekee.
Kun ministeri Kanervan lailla tai Vanhanen näperrellessään olemattoman kunnianloukkaus-juttunsa kanssa ja myös kulkee ylimpänä vallankäyttäjänä ikään kuin rajatilassa, olisi media silloin syvältä jos se ryhtyisi vaikenemaan räikeistä sekoiluista.

Seppo HietanenKöyhyysluvut eivät ole koko totuus yhteiskunnasta. Vanhanen viittasi niihin vain yhdessä pienessä kappaleessa puheessaan, joka käsitteli erittäin ansiokkaasti kaikkia politiikan lohkoja.
Tästä sinä ja media revitte ihokkaanne, kun ette halua tunnustaa sitä, että nimenomaan tämä hallitus on pannut eniten maan asioita kuntoon ja panee jatkossakin.
Viimeisimmät uutiset kertovat, että kansan enemmistö on kääntynyt kannattamaan kuntaliitoksia.
Se lienee kova yllätys monelle keskustalaiselle. - CITY.-Keskusta
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Köyhyysluvut eivät ole koko totuus yhteiskunnasta. Vanhanen viittasi niihin vain yhdessä pienessä kappaleessa puheessaan, joka käsitteli erittäin ansiokkaasti kaikkia politiikan lohkoja.
Tästä sinä ja media revitte ihokkaanne, kun ette halua tunnustaa sitä, että nimenomaan tämä hallitus on pannut eniten maan asioita kuntoon ja panee jatkossakin.
Viimeisimmät uutiset kertovat, että kansan enemmistö on kääntynyt kannattamaan kuntaliitoksia.
Se lienee kova yllätys monelle keskustalaiselle..
..ei siis saisi käsitellä?
Noin 12 % kansasta on ilman selittelyjä köyhyysrajan alapuolella. Kun Kelan ja fattan viimekäden tuet miinustenaan 36 % kansasta, siis noin 1.800.000 kansalaisen toimeentulosta, putovat he kaikki köyhyysrajan alle.
..Ei todellaan ihan pikkujuttu joskaan ei kaikesta kokototuus, mutta vääjäämättä kaikkeen välittömästi tai läheisen välillisesti vaikuttava syöpakasvain joka muhii ja kasvaa yhteiskunnan yttimessä.
Kuntien halukkuus liittoutumiseen ja kansalaisten mielikuvat asaista eivät sisällä mitään ihmeellistä. Ne edustavat luonnolista kavua ja muutosta ja kuluvat yhteiskunnalliseen kehitykseen. Haja-asutusalueilla paikka paikoin esiinyvää kuntaliitosten vastahankaa pitää myös ymmärttää, sillä kahden tai kolmen pers'aukisen kunnan pakkoliitto ilman selkeitä valtiovallan uusia aitoja lakeja, parannuksia lupaavia linjauksia ei liitos tuota muuta kuin yhden suuremman pers'aukisen kolmen pienen liitokuntana.

Seppo Hietanen...Vanhasen osuuspankkipuhe. Huomaat helposti, ettei hyvinvointia ole maksatettu köyhillä.
Talous ei ole nollasummapeliä silloin, kun se kasvaa. Tämän hallituksen aikana ovat kaikkien käytettävissä olevat tulot nousseet, vaikka kaikkia ongelmia ei olekaan poistettu.
On aika hidasta vaikuttaa rakennetyöttömyyteen, vaikka tilanne on se, että samaan aikaan 7-8% työttömyyden kanssa moni toimiala kärsii ankarasta työvoimapulasta. Telakoiden talousahdinkohan johtuu paljolti siitä, että toimitusaikoja ei ole voitu pitää, kun alihankkijat eivät saa tarpeeksi pätevää työväkeä selviytyäkseen aikatauluistaan.
Tämä hallitus on tehnyt huomattavasti enemmän töitä sen eteen, että työllisyys ja hyvinvointi paranisivat. Se ei kuitenkaan ole uutinen - hyvät asiat eivät koskaan ole - kun media elämöi suhteellisella köyhyydellä ja sinä säestät Hagiksen punanuttuja valituksinesi.
- ja populisti
Tunnusta jo viimeinkin ettet ole keskustalainen vaan soinilainen populisti. Vanhas-vihasi sokaisee silmäsi.
Tätä ilmiötä Vanhanen tarkoitti:
http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/kolumni/id924.shtml
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200604044347623_ko.shtml
-keskustalainen-- CITY.-Keskusta
.
Juttusi on samaa tasoa kuin otsikossa mainituilta aidon kepun karikatyyreiltä vain voidaan odottaa.
Heitäpä siis reipaasti vaikka kärrynpyöriä niin pääsee terveempää verta ajatteluelimeesi. Saattaa silloin näkökenttäsikin saada hieman aitoa todellista aikuismaista, stadissakin kelvollista laajempaa näkemystä.
Säälittävä asenteesi "Vanhas-vihoinen" ei saavuta missään kohdin todellista vastakaikua, kuten vaikkapa Hki-keskustalaisten piirin kellokkaiden asenteista suhteessa kannatukseen voidaan tylysti rinnastaa. ...ei sukupolven mittaista seisaallaan torkkumista kummenpaa...
Seppo Hietanen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737