aatami ja eeva

Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle että lisääntykää ja täyttäkää maapallo.
Heille syntyi kaksi poikaa Kain ja Aabel.
Voiko joku selittää kenen jälkeläisiä olemme?
18650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ja voisiko joku selittää, miksi jotkut meistä ovat mustia, jotkut valkoisia, jotkut "keltaisia" jne.

Äänestä

ootteko lukenut että jumalalla oli
poikia jotka ottivat maan tyttäriä
puolisoiksi

Äänestä

heille syntyi myös tyttäriä, mutta vain pojat on mainittu nimeltä.

Äänestä
  • Vaikka heille olisi syntynyt myös tyttäriä se ei selitä asiaa. Jos veli nai siskoansa tai isä tytärtään, tai äiti poikaansa. Eikö kyseessä ole raamatun mukaan synti?

    Äänestä

  • rutsa kirjoitti:

    Vaikka heille olisi syntynyt myös tyttäriä se ei selitä asiaa. Jos veli nai siskoansa tai isä tytärtään, tai äiti poikaansa. Eikö kyseessä ole raamatun mukaan synti?

    Kristinuskon mukaan Vanha Testamentti voidaan unohtaa, koska UT on uusi liitto. Muistetaan vielä, että Jeesushan sovitti nämä kaikki synnit. Siten VT:n aikoihin niin Jumala kuin ihmiset saivat toimia, miten lystää, vaikka ihmiset sitten tuomittiin 10 käskyn mukaan. No, onko sitten sukurutsa synti. Eihän sitä suoranaisesti ainakaan 10 käskyssä kielletä, kuten ei koko Raamatusta löydy suoranaisesti mitään esteitä esimerkiksi pedofilialle. Kaikki riippuu siitä, miten joskus muinoin tulkittiin se, onko lapsi aikuinen vai lapsi. Vielä pari vuosisataa sitten oli ihan mahdollista, että 13-vuotias poika hankki rahaa perheelle ja oli mukana laivoilla yms. kuin aikamies. He olivat siinä mielessä aikuisia ja ottivat jo itsestään vastuuta. Vasta viime vuosisadalla alettiin puhua jostain lastensuojelusta ja suojaikärajoista. Raamatusta nuo käsitykset eivät kuitenkaan ole tai voihan niitä sieltä tikulla kantaa, mutta pohjana lastenhyväksikäytön rajoittamiselle se ei ole ollut. Mitä syntiä se siis on, että lapseen sekaannutaan tai tytär isäänsä, sehän on ollut ihan normaali käytäntö maailmanajan alussa. Jos maailmassa on ollut 10 ihmistä ja se nopeasti kasvanut 700:ksi. Voitaneen päätellä, ettei siinä ole hirveästi mietitty, että kenen kanssa sopii ja miten ja milloin.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Jumalan sana on laki
    etkö osaa lukea , eikö teille
    ateisteille opeteta koulussa
    enää muuta kun perseeseen veto ,
    miten on?

    Äänestä

Eikös Kalevalassa ole maailman luomiskertomus selitetty.
Ja siellähän impi sikisi tuulesta ja tuli pojat puolukasta ja muuramesta.
Me suomalaiset olemme tämäm oman kansalliseepoksemme jälkeläisiä.

Raamatun Aatamin ja Eevan jälkeläiset on israelilaisia.
Islamilaisilla on omansa, koraani
ja niin kaikilla muillakin uskonnoilla.

Jokainen kansa kyllä löytää tarustostaan oman alkuperänsä miten tänne maailmaan on tullut.

Äänestä

ihminen on toisen ihmisen sukulainen
niinku sanassa sanotaan ja jumalan
sana on laki no jot siis aatami ja
eeva ovat esivanhenpamme et mitäs
tosta Ylistys ja Kunnia Kaikkivaltiaalle
Taivaan Isälle siit ett saimme elämän
tosi kiva juttu

Äänestä

Ihminen ei ollet vielä ennen syntiin lankeemusta
edes geneettisesti turmeltunut. Eliväthän ensimmäiset sukupolvet 400-900 vuotiaiksi myös lankeemuksen jälkeen.

Ensimmäiset lapset olivat sisarusten jälkeläiisä käsittääkseni. Ei ollut rutsaus Jumalan silmissä.

Jos uskot evoluutioteoriaan, siinä vasta on sisäsiittoisuutta esiintynyt alkusolusta alkaen. Miten on? Kyllä alkusolu ja Kalevala ovat saman tasoisia puolukkajuttuja.

Jakob

Äänestä
  • Lainaus
    -----------------------------------------------
    Alkuperäinenlähde Jagob
    Jos uskot evoluutioteoriaan, siinä vasta on sisäsiittoisuutta esiintynyt alkusolusta alkaen. Miten on?
    -------------------------------------------------
    (hymy) On muuten niin mainio juttu, että en viiti pilata kommentilla. (virne) Kyl maar teorioita riittää.

    Äänestä

Epäiletkö esi-isääsi siitä, että hän ei olekaan oikea esi-isäsi? Että sinut onkin adoptoitu ihmissukuun jostakin muualta?

Äänestä

Raamatun mukaan ihmiskunta syntyi Eevan ja hänen poikiensa lapsista.

Äänestä
  • Luomiskertomus ei ole tieteellinen fakta. Evoluutio on todistettua. Nykyinen ihmiskunnan geenistö on niin laaja, ettei mitenkään ole mahdollista, että me kaikki miljardit ihmiset olisimme kahden ihmisen jälkeläisiä. Raamattu selittää hienon tarinan avulla Jumalan liikkeelle panemaa evoluutiota. Koska ihmisellä ei ollut kykyä ymmärtää evoluutiota tuolloin parituhatta vuotta sitten, antoi Jumala heille tämän kivan tarinan, joka nyt alkaa aueta koko totuudessaan meille.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Luomiskertomus ei ole tieteellinen fakta. Evoluutio on todistettua. Nykyinen ihmiskunnan geenistö on niin laaja, ettei mitenkään ole mahdollista, että me kaikki miljardit ihmiset olisimme kahden ihmisen jälkeläisiä. Raamattu selittää hienon tarinan avulla Jumalan liikkeelle panemaa evoluutiota. Koska ihmisellä ei ollut kykyä ymmärtää evoluutiota tuolloin parituhatta vuotta sitten, antoi Jumala heille tämän kivan tarinan, joka nyt alkaa aueta koko totuudessaan meille.

    apinoiden todistelu ei kelpaa
    pitää olla ihmiset asialla ,
    evoluutio teoria on täyttä paskaa !

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Luomiskertomus ei ole tieteellinen fakta. Evoluutio on todistettua. Nykyinen ihmiskunnan geenistö on niin laaja, ettei mitenkään ole mahdollista, että me kaikki miljardit ihmiset olisimme kahden ihmisen jälkeläisiä. Raamattu selittää hienon tarinan avulla Jumalan liikkeelle panemaa evoluutiota. Koska ihmisellä ei ollut kykyä ymmärtää evoluutiota tuolloin parituhatta vuotta sitten, antoi Jumala heille tämän kivan tarinan, joka nyt alkaa aueta koko totuudessaan meille.

    Ajatuksesi olisi ollut todella järkevä, jos olisit jättänyt Jumalan pois evoluutioteoriastasi.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    Luomiskertomus ei ole tieteellinen fakta. Evoluutio on todistettua. Nykyinen ihmiskunnan geenistö on niin laaja, ettei mitenkään ole mahdollista, että me kaikki miljardit ihmiset olisimme kahden ihmisen jälkeläisiä. Raamattu selittää hienon tarinan avulla Jumalan liikkeelle panemaa evoluutiota. Koska ihmisellä ei ollut kykyä ymmärtää evoluutiota tuolloin parituhatta vuotta sitten, antoi Jumala heille tämän kivan tarinan, joka nyt alkaa aueta koko totuudessaan meille.

    1) tarkkaan ottaen teoria.
    (tämän oikaisun kai sentään myönnät)

    2) fakta on, että mitokondrioista löytyvä(=periytyvä) dna-aines suppenee äitilinjassa = suomeksi sanottuna => meillä on tod. näk. yksi esiäiti.

    (no tähän tietysti sanot, että evoluutioteoria johtaa yhden apinanaaraan kautta alkulimaan....?)

    3) dna-sisältää tarpeeksi ominaisuuksia siihen, että mustat, valkoiset ja värilliset heimot ovat samaa juurta. Saanen antaa analogisen esimerkin koirasta.

    Kaikkien koirien tiedetään periytyvän sudesta.
    Siis alkususi ON SISÄLTÄNYT geeneisään KAIKKI ne ominaisuudet jotka jalostava ihminen on karsinut esille Tanskandoggi - kääpiokoirat
    kyseiset koirat voivat tuottaa keskenään jälkeläisiä (teknisesti siis dogginarttu/perhoskoirauros, tarvitaan tosin keinohedelmöitys kokoeron vuoksi..)
    Tai yhtä hyvin susi voidaan hedelmöittää millä tahansa koiran siittiöillä.

    Väitteesi "ettei mitenkään ole mahdolista.." ei kestä tieteellisiä nykyisen mikrobiologian/perinnöllisyystieteen faktoja.

    Itsekin uskoin aikaisemmin, että Jumala on käyttänyt evoluutiota (luonut evoluution), mutta nyt uskon Raamatun sanaan.

    Jakob

    Äänestä

etta Jumala loi lisaa ihmisia, ei ainoastaan aatamia ja eevaa. Raamattu puhuu vain siita kuin aatami ja eeva olivat ensimmaiset ihmiset, mutta se ei kiella sita etteiko olisi muitakin ihmisia luotu. ja tama on minun nakemykseni...

Äänestä
  • Katsos nyt. Noin sinä uskot ja se on näkemyksesi. Tulkitset siis Raamattua. Ja olet varmasti yhtä oikeassa tai väärässä kuin kuka muu tahansa.

    Tämä vain esimerkkinä. Raamattu on täynnä tulkinnan varaisia asioita. Sellaisiakin, joita voi lukea kuin se kuuluisa piru raamattua... mutta jotka taustoja ja asiayhteyksiä tutkimalla tarkoittavat ihan vallan muuta.

    Siksi minua ihmetyttää näilläkin palstoilla joskus niin jääräpäinen kiivailu jonkun Raamatun kohdan sanomasta. Me ihmiset sieltä tulkitaan miten pelastutaan (miten ne synnit saadaan anteeksi), miten kastetaan, onko homous tai masturbaatio syntiä, saako nainen olla pappi tai saarnaaja tms. jne.

    Eikö olisi rakentavampaa, jos me kaikki keskittyisimme rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämmekin.

    Ps. tämä ei nyt erityisesti ole suunnattu juri sinulle, stb, vaan kaikille yleissti :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rutsa kirjoitti:

Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle että lisääntykää ja täyttäkää maapallo.
Heille syntyi kaksi poikaa Kain ja Aabel.
Voiko joku selittää kenen jälkeläisiä olemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu