Kuolleen ateistin käsien

asento-ongelma

Sairaalaan kuolleen ihmisen kädet asetetaan nätisti ristiin rinnalle ennen kuin rigor mortis jäykistää jäsenet. Sen jälkeen käsien asentoa on melkein mahdoton muuttaa jäseniä murtamatta. Tuskinpa tämä kaunis vanha perinne on ongelma muiden kuin ateistien kohdalla. Rukoiluun viittaava ateistivainajan käsien asento saatetaan jossain mielessä kokea vainajan muistoa häpäiseväksi – ikään kuin hän olisi viime hetkellään nöyrtynyt ja ottanut vastaan Jeesuksen armolahjan.

Ongelmaa ei tietysti ole, jos ateisti on sairaalaan joutuessaan tarpeeksi tolkuissaan ilmaisemaan toiveensa käsien asennosta. Kuolemaan johtava kohtaus tms. yllättää kuitenkin usein niin yllättäen, että myöhemmin sairaalaan menehtyneen potilaan ateismi voi jäädä sairaalaan henkilökunnalta pimentoon.

Voisiko ajatella ongelmaan ratkaisuksi esim. kaulassa pidettävää levyä johon on kirjoitettu: ”Olen ateisti, älkää laittako kuolleen ruumiini käsiä ristiin”. Varmempi olisi sama teksti tatuoituna näkyvään paikkaan – irrallinen kaulariipushan voi jäädä huomiotta ja joutua hukkaan tms. sairaalaan tuonnin tohinassa.

27

1054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tristar

      SORMET ristissä, ei käsivarret? Muslimi rukoilee kumartuen, meinaatko että kumartuminenkin olisi ateistille hyvin ikävää? :D

      Kultaseni. Miksi kuollut ateisti nakkaisi paskaakaan siitä mihin kohtaan raatoa raajat asetellaan?

      ***

      • asento-ongelma

        ..että ateistit ovat hyvinkin tarkkoja muotoseikkojen suhteen. Ilmeisesti kohdallasi on toisin, jos ei häiritse ajatus ruumistasi katsomaan tulleista läheisista, joita syvästi liikuttaa viime hetken nöyrtymisesi suuren tuntemattoman edessä.


      • Tristar
        asento-ongelma kirjoitti:

        ..että ateistit ovat hyvinkin tarkkoja muotoseikkojen suhteen. Ilmeisesti kohdallasi on toisin, jos ei häiritse ajatus ruumistasi katsomaan tulleista läheisista, joita syvästi liikuttaa viime hetken nöyrtymisesi suuren tuntemattoman edessä.

        Uskoisin että läheiseni eivät pääse moista ihastelemaan tuhkattujen jäännösteni äärellä :D

        see? Problem solved.

        ***


      • asento-ongelma
        Tristar kirjoitti:

        Uskoisin että läheiseni eivät pääse moista ihastelemaan tuhkattujen jäännösteni äärellä :D

        see? Problem solved.

        ***

        Eihän kenenkään ruumista välittömästi tuhkata kuoleman jälkeen. Sairaalassa on ns. vainajien huone jonne kuollut ensin asetetaan makaamaan ja sytytetään kynttiläkin hartaan tunnelman aikaansaamiseksi jos vierailijoita on tulossa vainajaa katsomaan.


      • Tristar
        asento-ongelma kirjoitti:

        Eihän kenenkään ruumista välittömästi tuhkata kuoleman jälkeen. Sairaalassa on ns. vainajien huone jonne kuollut ensin asetetaan makaamaan ja sytytetään kynttiläkin hartaan tunnelman aikaansaamiseksi jos vierailijoita on tulossa vainajaa katsomaan.

        että kuolen, kuten valtaosa ihmisistä, kotona tai hoitokodissa, en sairaalassa. Mutta pointti on yhä sama; kuollutta ateistia ei paljoa pöyhi mihin kohtaan raatoa raajat asetellaan.

        ***


      • käydään
        Tristar kirjoitti:

        Uskoisin että läheiseni eivät pääse moista ihastelemaan tuhkattujen jäännösteni äärellä :D

        see? Problem solved.

        ***

        yleensä katsomassa ennen tuhkausta, höhlä!


      • :D :D
        Tristar kirjoitti:

        että kuolen, kuten valtaosa ihmisistä, kotona tai hoitokodissa, en sairaalassa. Mutta pointti on yhä sama; kuollutta ateistia ei paljoa pöyhi mihin kohtaan raatoa raajat asetellaan.

        ***

        Mistä v****ta sinä tiedät, missä kuolet? Ja vaikka kuolisit missä tahansa, niin vainajaa voi käydä yleensä katsomassa siellä minne ikinä hänet viedäänkin ennen tuhkausta!


    • Meikku-matelija

      Eihän kristinusko omista mitään käsien asentoa. Kristityt ovat vaan niin hemmetin ahneita. Kaikki pakanalliset juhlat väitetään omiiksi. Sormien pitäminen toistensa lomassa on jo kristittyjen yksinomistuksessa. Taiteeseen on vain kristityillä oikeus. Maastossa olevat valkoiset ristit, joita käytetään karttamittauksissa ovat kai myös kristillistä perua. Voi hitsi.

      Mulla on tapana nousta lattialta selinmakuulta lukitsemalla kädet ristiin toisen polven ympärille ja keinauttamalla itseni siitä istualleen. Onko sekin jokin kristillinen rituaali. Voi hitsi, mitä tässä jää enää muille maailman ihmisille, kun kristityt vaativat itselleen kaikesta patenttia. En muuten maksa mitään tekijänoikeuskorvauksia mistään käsien asennosta, vaikka kuka vaatisi.

      • asento-ongelma

        ..että kädet ristissä makaava vainaja luo mielikuvan rukoilijasta. Tuskinpa kenellekään tulee ensimmäiseksi mieleen, että kohta se koukistaa jalan, lukitsee ristissä olevat kädet polven ympärille ja ponnistautuu istualleen.


      • Tristar
        asento-ongelma kirjoitti:

        ..että kädet ristissä makaava vainaja luo mielikuvan rukoilijasta. Tuskinpa kenellekään tulee ensimmäiseksi mieleen, että kohta se koukistaa jalan, lukitsee ristissä olevat kädet polven ympärille ja ponnistautuu istualleen.

        EI se vaan minulle mielikuvaa rukoilijasta luo, lieneekö tuo siksi että en itse harrasta moista. Minulle se luo mielikuvan tasan vainajasta jonka kädet on aseteltu toistensa lomaan jottei mitään tipahda väärällä hetkellä lakanan alta :D

        ***


      • Meikku-matelija
        asento-ongelma kirjoitti:

        ..että kädet ristissä makaava vainaja luo mielikuvan rukoilijasta. Tuskinpa kenellekään tulee ensimmäiseksi mieleen, että kohta se koukistaa jalan, lukitsee ristissä olevat kädet polven ympärille ja ponnistautuu istualleen.

        mitä kellekin tulee ekana mieleen. Kristityillä on usein sellainen rajoite, että he näkevät kaikessa vain omaa uskoaan ja sitä heijastelevia tapoja.

        Mulle käsien ristissäpito ei tuo ekana mieleen rukoilemista. Ei ole kovin yleinen ilmiö minun viitekehyksessäni. Tuumailu peukaloita pyörittäen muut sormet ristissä on jo huomattavasti tutumpaa. Tosin vainajan peukalot ovat jo lepotilassa. Jos peukalot asetetaan sopivasti, niin edesmennyt lentopalloilijakin on ihan elementissään.


      • Kössönöm
        asento-ongelma kirjoitti:

        ..että kädet ristissä makaava vainaja luo mielikuvan rukoilijasta. Tuskinpa kenellekään tulee ensimmäiseksi mieleen, että kohta se koukistaa jalan, lukitsee ristissä olevat kädet polven ympärille ja ponnistautuu istualleen.

        olevan ongelma noitten käsien kanssa? Mistä tässä nyt on kyse? Mitä sinä oikeasti haluat tietää?


      • asento-ongelma
        Kössönöm kirjoitti:

        olevan ongelma noitten käsien kanssa? Mistä tässä nyt on kyse? Mitä sinä oikeasti haluat tietää?

        Avaus oli eräänlaista "ääneenajattelua" seikasta joka putkahti mieleen(without no warning). Ateistien ongelmat (ja mitä ne voisivat olla) ovat jo jonkin aikaa askarruttaneet. Vastauksia tuntuu vain olevan vaikea saada joten täytyy kai jatkaa arvuuttelua.


      • Huhhahhei
        asento-ongelma kirjoitti:

        Avaus oli eräänlaista "ääneenajattelua" seikasta joka putkahti mieleen(without no warning). Ateistien ongelmat (ja mitä ne voisivat olla) ovat jo jonkin aikaa askarruttaneet. Vastauksia tuntuu vain olevan vaikea saada joten täytyy kai jatkaa arvuuttelua.

        tarkoitat tietenkin sitä, että sinun on yllätykseksesi vaikeata saada vastauksia, jotka sopivat ennakko-oletuksiisi. Vastauksiahan olet saanut jo useita, ne vain eivät mahdu ajatusmaailmaasi. Mikä ei ole ihme.

        Olisit vain kuten muutkin uskistrollit, käyt vain heittämässä paskaa palstalle ja se siitä. Yrityksesi vastata avaukseesi saamiisi vastauksiin hipovat nolouden ja typeryyden rajamaita. Niitä takarajoja, siis.


    • Huhhahhei

      on henkilökohtaisesti se ja sama, miten käsiäni väännellään tai ollaan vääntelemättä kuoltuani. Siinä vaiheessa kun en enää voi asiaan mitenkään vaikuttaa. Testamentissakin on jo iät ja ajat lukenut, että ruumis tuhkataan, joten siksikin se ja sama, tuhkalla ei ole käsiä.

    • jos vaikka

      Ateisti ei halunnut nähdä totuutta eläessään. Ateistiselle vainajalle sopii siis asento, jossa kädet ovat silmien päällä.

      • Huhhahhei

        valistaa minua hiukan. Mikä on se totuutesi? Vakuuta minut siitä, että se myös on totuus. Ole hyvä.


      • Kössönöm

        koko ajan katsellaan, eikä uskota olemattomiin.


    • Kössönöm

      lomittain ihan muulloinkin kuin rukoiltaessa jumalia. Eivätkä kaikki uskovaiset laita sormiaan lomittain. Muslimit ojentavat kätensä kämmenet ylöspäin ja pyyhkivät kasvojaan rukoillessaan.

      Mikä tämä kirjoituksesi pointti oli, siis pilkkaamisen lisäksi?

    • Atte Ateisti

      Tuntuu pikkuasialta, mutta ruvetkaapas tekemään ristitaikojanne muslimin ruumiin ääressä ja tämän sukulaisten nähden, niin huomaatte että asioilla on merkitystä.

    • ei ongelmia

      Tiedätkö, että ateisti voi hyvin pitää käsiä ristissä niin halutessaan¨, ilman että maailmankatsomus on vaarassa.

      Ja jopa antaa ja ottaa vastaan joululahjojakin!

      Se taitaa kyrsiä joitain uskonnollisia, joiden elämä koostuu sarjasta mantroja "mä en saa tehdä tota, enkä mää saa tehdä tota, enkä mä saa tehdä tota..."

      Mutta: kukaan ei pakota sinua uskomaan taruolentoihin ja ihmisten näiden olentojen nimissä määrittelemiin sääntöihin. Valinta on sinun itsesi!

      • Juan

        Ei minulle ole mitään hevon vitun väliä miten minut pakataan veivinheiton jälkeen, koska silloin olen KUOLLUT! Tietysti läheisilleni sillä saattaa olla väliä. Melkein toivoisin että minut vedettäisiin lihamyllyn läpi ja syötettäisiin minkeille (ellen vastustisi minkkitarhausta). Paloiks vaan ja korkeasaaren elukoille.


    • Alffa-Omega

      Sen jälkeenkun meikäläinen vetelee viimeset henkoset ilmaa niin millään ei ole enään mitään väliä.
      Minulle on ihan sama laitetaanko kädet ristiin vaiko tuleeko ne erillispakkauksessa ei haittaa minua.

      Sitäpaitsi itse voisin jopa pyytää moista kohtelua vähän niinkuin vain vittuillakseni.
      Ajattele nyt kuika kornia se loppujenlopuksi olisi.

      Hautakiveen voitaisiin sitten raapustaa teksti.

      "Totuus on se mitä elämästä etsii mutta jonka kuolemasta löytää."
      Kaksiselitteisuudessään varsin hupaisa. Varsinkin kun haudattava on ateisti.

    • vihtuilija

      Kun ihminen kuolee ja alkaa kuolonkankeus, niin kuinka teisti ratkaisee ongelman. Teistiseen kulttuuriin ja tapoihin kuuluu ihmisyyden riistäminen jo elävältä ja ihminen täytyy häpäistä vielä kuoltuaankin...

      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1219114

      Minkälaisessa asennossa teisti suorittaa kyseisen rituaalin? Kaikille teisteillehän se opetetaan, jotta voi antaa "viimeisen voitelun"..

      • Alffa-Omega

        hepulla asennonkanssa mitään ongelmaa ollut, eikös heillä ole se lähetyssaarnaus käsky......


    • sharyn

      Olisipa minulla noin vähäisiä pulmia elämässä.

      Jos asia sinua vaivaa, niin hankkiudu sairaalaan töihin. Pääset tutustumaan kuoleviin ja kuolleisiin tositilanteessa.

    • Kersantti Ärjylä

      Eipä tullut ajatelleeksi tällaistakaan ongelmaa. Itse mietin, että minut saa paiskata kuoltuani vaikka kaatopaikalle kierrätykseen, saati että olisi pohtinut sitä, missä tai miten jäännöksieni käsien tai jalkojen pitäisi olla. Mahdolliseen hautaankaan kun tuskin kukaan tulee asiaa tarkistamaan. Polttohautauksenkin kyseessä ollessa käsien asento tuntuu hieman epäoleelliselta. Mutta nyt kun avasit tällaisen keskustelun, niin yritän viestiä jälkikasvulle, että määrään käteni laitettavan puuskaan.

      Käsien ristiminen muuten lienee paljon vanhempaa symboliikkaa kuin että se olisi kristinuskosta lähtöisin - kyse lähinnä uusiokäytöstä. Ihmisellä kun on ollut kymmenen sormea paljon ennen kristittyjen pappien lanseeraamaa tapaa. Käsien ristiminen lienee luterilaisuuden aikana keksittyä, katolilaisissa pyhimyskuvissa rukousasennossa kämmeniä pidetään vastakkain kuten on tapana hindulaisuudessakin.

      Väitetäänkö täällä taas, että katolilaiset ja hindut ovat muka ateisteja??? Mitä tekemistä muuten kuolleen käsien ristiinpanemisella muuten on uskovaisuuden kanssa? Pakko ne kädet on johonkin laittaa. Voiko nimikristityn kädet laittaa ristiin vai pitääkö olla uudestisyntynyt kristitty eli kahdestikastettu? Voiko lahkolaisen käsiä laittaa ristiin, jos hän on eronnut kirkosta? Entä jehovantodistajat, jotka eivät ole kristittyjä ja kaikki kristillinen perinne on heille kiellettyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7961
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2248
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2149
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1716
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1231
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1118
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      840
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      768
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      737
    Aihe