Antti KAikkonen saa vieläkin jatkaa! Olihan se kyllä aika symppis kömpelö.
Jimi ja Anna tippuivat
44
8121
Vastaukset
- sanoi sen,
mitä minäkin ajattelin! Törkeetä!!!!!!!!!
- riimi
Ännestääköhän Kaikkosta " puolue koneisto" , sillä en oikein jaksa uskoa , että tanssin ystävät häntä ainakaan äänestävät. Surkeaa kömpelyyttä, ei mitään tekemistä tanssin kanssa. Menee maku jo koko ohjelmasta
- sambala
olen samaa mieltä kanssasi kyllä siinä on laitettu koko kepu äänestämään kaikkosta,tanssia hän ei osaa yhtään.Kyllä menee maku koko ohjelmasta kun näkee kaikkosen tanssin ja hän jatkaa kuitenkin vaikka tuomarit sanoisi mitä.
- -Kukkis-
sambala kirjoitti:
olen samaa mieltä kanssasi kyllä siinä on laitettu koko kepu äänestämään kaikkosta,tanssia hän ei osaa yhtään.Kyllä menee maku koko ohjelmasta kun näkee kaikkosen tanssin ja hän jatkaa kuitenkin vaikka tuomarit sanoisi mitä.
No eihän se osannut Jimikään tanssia yhtään! Vaikutti siltä, että se ei edes halunnut yrittää oppia tansseja, kunhan hiihteli menemään tanssilattialla. Ja mikään musiikki ei osannut kohdalle, hirveetä rokkia vaan, vaikka olisi pitäny vakiotanssia tanssia. Myös Anna Sainila teki itsestään täysin pellen tanssinopettajana mm. musiikkivalinnoilla.
Mahtavaa, että kyseinen pari putosi. Vaikka ei Kaikkonenkaan osaa tanssia, hän kuitenkin yrittää ja edes musiikki on sinne päin! - jööran
-Kukkis- kirjoitti:
No eihän se osannut Jimikään tanssia yhtään! Vaikutti siltä, että se ei edes halunnut yrittää oppia tansseja, kunhan hiihteli menemään tanssilattialla. Ja mikään musiikki ei osannut kohdalle, hirveetä rokkia vaan, vaikka olisi pitäny vakiotanssia tanssia. Myös Anna Sainila teki itsestään täysin pellen tanssinopettajana mm. musiikkivalinnoilla.
Mahtavaa, että kyseinen pari putosi. Vaikka ei Kaikkonenkaan osaa tanssia, hän kuitenkin yrittää ja edes musiikki on sinne päin!jimillä oli ylimielinen asenne koko kilpailuun,tais luulla itsestään liikoja.Olis vaan nöyrästi yrittänyt opetella tanssimaan niin,kuin muutkin voi olla,että olis vielä mukana.
- olla niinkin
että löytyy paljon äänetsäjiä, jotka haluavat katsoa Sutua. Nimittäin hän poikkeaa muodoillaan paljon noista sutjakoista tytöistä ja moni pullukka nainenkin voi samaistua Sutuun ja haluaa nähdä häntä lisää. Puhumattakaan mihistä jotka tykkäävät muodokkaimista naisista. Ei koko "syy" ole siinä, että kepulaiset äänestävät Antin pysymisen puolesta. Ei ole.
- on aivan
olla niinkin kirjoitti:

totta. Minunkin mies haluaa nähdä just Sutun lattialla.
- loppuun..
-Kukkis- kirjoitti:
No eihän se osannut Jimikään tanssia yhtään! Vaikutti siltä, että se ei edes halunnut yrittää oppia tansseja, kunhan hiihteli menemään tanssilattialla. Ja mikään musiikki ei osannut kohdalle, hirveetä rokkia vaan, vaikka olisi pitäny vakiotanssia tanssia. Myös Anna Sainila teki itsestään täysin pellen tanssinopettajana mm. musiikkivalinnoilla.
Mahtavaa, että kyseinen pari putosi. Vaikka ei Kaikkonenkaan osaa tanssia, hän kuitenkin yrittää ja edes musiikki on sinne päin!.... pärstäkertoimella!! Kuka on hauskan näköinen ja tuomariston mieleen ihmisenä. Tanssi on toinen seikka.
Ajankulukseen katselee, mutta maku on jotenkin pois. Tosi.TV alkaa kyllästyttää kun niitä tulee tuutintäydeltä.
Lasten tanssikisa puuttuu, jota juuri nähtiin 4D. Ressukat!! Äitien ja isien painostuksen alla. Näin tehdään ehjiä ihmisiä!!
- Joku roti
Kundi, joka ei kehtaa tulla julkisuuteen omalla nimellään, ja tanssii kaiken lisäksi vääriä biisejä joutaakin kotiin kaivamaan napaansa. Paskat putoo, hyvä niin.
- huomio.
Eikä tanssissa tarvita hölmöjä suun mutristeluja.
- Laatua kansalle
Töröhuulinen metroseksuaali joutikin takaisin kotisohvalle piippaamaan kutrejaan.
- omalla nimellään?
En ymmärrä kyllä pointtiasi?!?
Jimi Pääkallo on taitelijanimi, jota kyseinen henkilö käyttää ja josta hän on tunnettu. Taustalla on myös ihan perussuomalainen nimi, jonka tietää jokainen hänestä kiinnostunut.
Ei Sutukaan ole Sutu! - Jimin tippumista .-)
Samaa mieltä! Ja suu ammollaan kuin linnunpoikasella emoa odottaessaan, ja jos suu erehtyi olemaan kiinni, turpa oli rullalla kuin suuttuneella/kiukuttelevalla pikkukakaralla. Aivan outoa! En tanssisi askeltakaan tuommoisen kukon kanssa. Pökkelö mikä pökkelö!
Siis: Oikea pari putosi!
- Tanssija
Kyllä suomen kansa on tyhmä!Kuka nyt äänestäisi todella seipään nielaissutta kansanedustajaa.Tässä näkee että miksi eduskunta on täynnä toistaan tyhmempiä olioita,kun kansa äänestää tällä tavalla.Kyllä Jimi oli huomattavasti parempi!!!!!!!!!!!
- Kepu rules
Kuka nyt äänestäisi todella seipään nielaissutta kansanedustajaa......
Kepulaiset maatilanemännät, joita lienee suurin osa katsojista. - Toisinaan täällä
Kepu rules kirjoitti:
Kuka nyt äänestäisi todella seipään nielaissutta kansanedustajaa......
Kepulaiset maatilanemännät, joita lienee suurin osa katsojista.ei kuule ehdi katsoa sitä ohjelmaa. Ja so what , jos ehtiskin. Saa kai hekin äänestää.
- Suhteellisuudentajua, kiitos
Kepu rules kirjoitti:
Kuka nyt äänestäisi todella seipään nielaissutta kansanedustajaa......
Kepulaiset maatilanemännät, joita lienee suurin osa katsojista.Suomessa on noin 67 000 maatilaa. Emäntä löytyy arviolta 50 000 maatilalla. Maatalousyrittäjistä vajaa 70 % on Keskustan kannattajia. Niinpä kepulaisia maatilanemäntiä voisi teoriassakin olla vain 35 000.
Tämän vuotisista katsojaluvuista en tiedä, mutta viime vuonna ohjelmalla oli parhaimmillaan 1,6 miljoonaa katsojaa. Kerro minulle, minkä matematiikan mukaan 35 000 on enemmistö 1 600 000:sta.
- sdkferi
kuulunut Kaikkosen pareineen tippua! suuri vääryys, että Jimi tippui..
- perusteluja kehiin
Jos ei mies osaa tanssia, ei ole hauska tahallaan eikä tahattomasti, ei yritä, eikä saa arvostusta enempää tuomaristolta kuin yleisöltäkään, niin ohjelman formaatin mukaan hänen kuuluukin pudota.
Se on sitten Big Brother erikseen, missä typerin ja lahjattomin voittaa.
- taida enää katsoa
Käsittämätöntä, että Kaikkonen saa vielä jatkaa.
Uotinen käsitteli lempeästi Kaikkosta, mutta Hytöstä arvostelee pahemmin. Kumpikaan ei kyllä osaa tanssia, mutta Kaikkosen jatkoon pääsy on ihmeellistä.- kuin ihmeellistä
kuka tuhlaa (äänestys) rahojaan anttiiin???????? KUKA? tunnustakaa nyt joku ees kuka on kehdannu äänestää sitä
- Ei niin vakavaa
Käsittääkseni kyseessä on viihdeohjelma, ei tarvitse ottaa hommaa noin vakavasti... Kaikkonen nyt vaan voittaa ihmisten sympatiat puolelleen kankealla yrittämisellään ja tanssiparikin on positiivisuutta hehkuva tätönen. Vähän huumoria mukaan, ei tämän ohjelman ole tarkoitus ollakaan mikään tiukkapipoinen oikeaoppinen tanssikilpailu. Jos olisi niin ei siellä silloin mikään Johanna Rusanen olisi raadissakaan...
- on surullinen
ja huono vitsi. Kansalle leipää ja sirkushuveja...Tulee mieleen italian Berlusconi ja hänen menetelmänsä.
Onneksi tämä suuri wannebe rokkari pääsi kotiin muikistelemaan suutaan. Tais jäädä ekan leffan rooli päälle. Surullinen esimerkki siitä, kuinka lahjattomat, menestyneiden isien ja äitien toivot, luovat pelkällä mökelöyden käännöllä röyhkeydeksi ns. artistin uraa. No, toisaalta ei tarvi miehen hakea rahojaan sossusta kun tienaa nen itse, tai mistäs minä sen tiedän vaikka se haksisikin. - keteellinen...
on surullinen kirjoitti:
ja huono vitsi. Kansalle leipää ja sirkushuveja...Tulee mieleen italian Berlusconi ja hänen menetelmänsä.
Onneksi tämä suuri wannebe rokkari pääsi kotiin muikistelemaan suutaan. Tais jäädä ekan leffan rooli päälle. Surullinen esimerkki siitä, kuinka lahjattomat, menestyneiden isien ja äitien toivot, luovat pelkällä mökelöyden käännöllä röyhkeydeksi ns. artistin uraa. No, toisaalta ei tarvi miehen hakea rahojaan sossusta kun tienaa nen itse, tai mistäs minä sen tiedän vaikka se haksisikin.Jimille...eiköhän se tienaa moninkertaisesti sen mitä sinä ja mitäpä se sulle muutenkaan kuuluu mistä kukanenkin elantonsa hommaa!!
- Tyttö Hyvinkäältä
kuin ihmeellistä kirjoitti:
kuka tuhlaa (äänestys) rahojaan anttiiin???????? KUKA? tunnustakaa nyt joku ees kuka on kehdannu äänestää sitä
Se on niin lutunen. Ja sit se yrittää. Ja sit se on mun entisen luokkakaverin kaa.
- Pettynyt
Ei niin vakavaa kirjoitti:
Käsittääkseni kyseessä on viihdeohjelma, ei tarvitse ottaa hommaa noin vakavasti... Kaikkonen nyt vaan voittaa ihmisten sympatiat puolelleen kankealla yrittämisellään ja tanssiparikin on positiivisuutta hehkuva tätönen. Vähän huumoria mukaan, ei tämän ohjelman ole tarkoitus ollakaan mikään tiukkapipoinen oikeaoppinen tanssikilpailu. Jos olisi niin ei siellä silloin mikään Johanna Rusanen olisi raadissakaan...
Jos viikossa harjoitellaan 30 tuntia tanssia, parit suhtautuvat asiaan ihan tosissaan. Tottakai iloisella ja positiivisella asenteella, ei turhan vakavasti. Mikäli tanssijat olisivat samantasoisia kuin Kaikkonen(Sutuhan on ihan hyvä), ohjelmaa ei katsoisi kukaan. Nyt sen tekee mielenkiintoiseksi nämä todelliset tähdet pareineen, siis osaavat tanssijat.
- mätää...
kaikissa kyselyissä kansakin on yleensä sitä mieltä että Antti ja sutu putoaa ja vieläpä selvin lukemin...ja tuomaristokin antaa heille jatkuvasti huonoimmat pisteet ja syystäkin...se heidän tanssi on niin jäykän ja kankean näköistä kun vertaa muihin pareihin!!
Miksi sitten viikko toisensa jälkeen he jatkavat...kummallista ja outoa!! Sympatia pisteilläkö he ratsastaa?- On outoa
Kyllähän tuo ihmetystä herättä että Antti ja Sutu saa jatkaa. En jaksa uskoa että ihmiset äänestäisivät näin paljon säälistä. Jotain outoa äänestystuloksissa on. En muutenkaan ymmärrä että tanssikilpailussa voi pärjätä sellainen joka ei taivu pätkääkään. Jimi sentään osoitti jonkinlaista innostusta ja lahjakkuuttaa toisin kun tuo sahapukki (Antti).
- Jimi mutruhuuli
On outoa kirjoitti:
Kyllähän tuo ihmetystä herättä että Antti ja Sutu saa jatkaa. En jaksa uskoa että ihmiset äänestäisivät näin paljon säälistä. Jotain outoa äänestystuloksissa on. En muutenkaan ymmärrä että tanssikilpailussa voi pärjätä sellainen joka ei taivu pätkääkään. Jimi sentään osoitti jonkinlaista innostusta ja lahjakkuuttaa toisin kun tuo sahapukki (Antti).
Mun mielestä ihan toisinpäin. Jimillä ei ollu yrityksestä tietoakaan. Sama mutruhuuli-ilme päällä ja ajatteli varmaan, että se riittää. Ihan oikein tää meni. Tosin ens viikolla Antin pitäis sitten jo tippua.
- joka tippuu
Jimi mutruhuuli kirjoitti:
Mun mielestä ihan toisinpäin. Jimillä ei ollu yrityksestä tietoakaan. Sama mutruhuuli-ilme päällä ja ajatteli varmaan, että se riittää. Ihan oikein tää meni. Tosin ens viikolla Antin pitäis sitten jo tippua.
ensi kerralla, sa mun sanoneen!
- ?????????+?
Kuinka hyvin niissä on edustettuina ko. ohjelman kohdeyleisö. Ohjelma lienee enemmän ns. aikuiseen makuun, kun taas nettikyselyihin vastaavat lähinnä lapset.
Minkä suuruisia nämä gallup-lukemat ovat olleet? Jos vaikka 70 % olisi sitä mieltä, että Kaikkonen joutaa pudota, mutta 30 % häntä äänestää, niin jatkoon mennään. Tässä ei voi antaa miinusääniä ja 30 % on jo lähes kolmannes äänisaaliista, ei silloin voi enää pudota.
Tällaisessa kisassa putoavat ensimmäisenä ne, jotka jättävät katsojan kylmäksi, eivät ne, joilla on eniten vastustusta. Viime vuonnakin idiootti Eppu Salminen jatkoi kerrasta toiseen, vaikka varmaan 85 % aivot omaavasta aikuisväestöstä olisi
mitä todennäköisimmin ollut valmis vaikka sitomaan pellen, ettei hän olisi päässyt enää pitämään pilkkanaan ohjelmaa, katsojia, tuomareita ja kilpakumppaneita. Mutta kun aluksi kilpailijoita on paljon ja puoltoäänet hajoavat, niin 15 %:lla mennään pitkälle. - puhut...
?????????+? kirjoitti:
Kuinka hyvin niissä on edustettuina ko. ohjelman kohdeyleisö. Ohjelma lienee enemmän ns. aikuiseen makuun, kun taas nettikyselyihin vastaavat lähinnä lapset.
Minkä suuruisia nämä gallup-lukemat ovat olleet? Jos vaikka 70 % olisi sitä mieltä, että Kaikkonen joutaa pudota, mutta 30 % häntä äänestää, niin jatkoon mennään. Tässä ei voi antaa miinusääniä ja 30 % on jo lähes kolmannes äänisaaliista, ei silloin voi enää pudota.
Tällaisessa kisassa putoavat ensimmäisenä ne, jotka jättävät katsojan kylmäksi, eivät ne, joilla on eniten vastustusta. Viime vuonnakin idiootti Eppu Salminen jatkoi kerrasta toiseen, vaikka varmaan 85 % aivot omaavasta aikuisväestöstä olisi
mitä todennäköisimmin ollut valmis vaikka sitomaan pellen, ettei hän olisi päässyt enää pitämään pilkkanaan ohjelmaa, katsojia, tuomareita ja kilpakumppaneita. Mutta kun aluksi kilpailijoita on paljon ja puoltoäänet hajoavat, niin 15 %:lla mennään pitkälle.hyvä pointti. ei ole tullut itse ajatelleeksi, tosin en seuraa hirveämmin koko ohjelmaa. mitä nyt sivusilmällä.
- kyselyitä...
?????????+? kirjoitti:
Kuinka hyvin niissä on edustettuina ko. ohjelman kohdeyleisö. Ohjelma lienee enemmän ns. aikuiseen makuun, kun taas nettikyselyihin vastaavat lähinnä lapset.
Minkä suuruisia nämä gallup-lukemat ovat olleet? Jos vaikka 70 % olisi sitä mieltä, että Kaikkonen joutaa pudota, mutta 30 % häntä äänestää, niin jatkoon mennään. Tässä ei voi antaa miinusääniä ja 30 % on jo lähes kolmannes äänisaaliista, ei silloin voi enää pudota.
Tällaisessa kisassa putoavat ensimmäisenä ne, jotka jättävät katsojan kylmäksi, eivät ne, joilla on eniten vastustusta. Viime vuonnakin idiootti Eppu Salminen jatkoi kerrasta toiseen, vaikka varmaan 85 % aivot omaavasta aikuisväestöstä olisi
mitä todennäköisimmin ollut valmis vaikka sitomaan pellen, ettei hän olisi päässyt enää pitämään pilkkanaan ohjelmaa, katsojia, tuomareita ja kilpakumppaneita. Mutta kun aluksi kilpailijoita on paljon ja puoltoäänet hajoavat, niin 15 %:lla mennään pitkälle.ja molemmissa oli muistaakseni aika suurikin otanta ja iltapäivälehtiä lukee ihmiset hyvin suuresta ikähaarukasta...en nyt usko tuohon että jos 70 prossaa uskoo Antin ja Sutun putoavan niin ne loput 30 prossaa äänestää sitten heidän puolestaan...
Kyllä se totuuden torvi kohta törähtää ja Antin tanssit on tällä erää tanssittu...voittajaa siitä ei tule, kuten oli kilpasisaret ja veljet ennustaneet...vitsihän se olisi kun selvästi on pökkelöin tanssija tällä hetkellä...ja ihmeen pitkään on siellä sinnitellyt vaikka tuomarit rankkaavat heidät aina viimeiseksi...
Ei silti...varmasti hekin antavat kaikkensa ja pistävät itsensä likoon mutta muut vain ovat parempia...Joonas on kyllä myös monesti kankeahko...mutta jos Antti ja Sutu selviävät vielä ensi sunnuntaina jatkoon niin Joonaksen putoamisen jälkeen se on loppu... - Käki Äimänen
kyselyitä... kirjoitti:
ja molemmissa oli muistaakseni aika suurikin otanta ja iltapäivälehtiä lukee ihmiset hyvin suuresta ikähaarukasta...en nyt usko tuohon että jos 70 prossaa uskoo Antin ja Sutun putoavan niin ne loput 30 prossaa äänestää sitten heidän puolestaan...
Kyllä se totuuden torvi kohta törähtää ja Antin tanssit on tällä erää tanssittu...voittajaa siitä ei tule, kuten oli kilpasisaret ja veljet ennustaneet...vitsihän se olisi kun selvästi on pökkelöin tanssija tällä hetkellä...ja ihmeen pitkään on siellä sinnitellyt vaikka tuomarit rankkaavat heidät aina viimeiseksi...
Ei silti...varmasti hekin antavat kaikkensa ja pistävät itsensä likoon mutta muut vain ovat parempia...Joonas on kyllä myös monesti kankeahko...mutta jos Antti ja Sutu selviävät vielä ensi sunnuntaina jatkoon niin Joonaksen putoamisen jälkeen se on loppu...Eivät iltapäivälehtien nettikyselyt ole mikään edustava otos, sen verran pitää ymmärrystä olla. Ko. lehtiä lukee tietyn tyyppinen lukijakunta, Tanssiohjelmaa seuraa tietyntyyppinen katsojakunta ja on aika epätodennäköistä, että populaatio olisi rakenteeltaan samanlainen.
Vähän kärjistäen voisi sanoa, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa seurataan koko Suomessa, mutta luultavasti vähiten pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa.
Iltapäivälehtiä taas luetaan pääasiassa juuri pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa.
TTK:n katsojakunta on keskimäärin jo keski-ikäistä, kun taas nettikyselyihin vastaavat keskimäärin alle 20-vuotiaat. Alla 20-vuotiaat eivät tunne poliitikkoja, oopperalaulajia tai oikeita näyttelijöitä (siis jotka näyttelevät teatterissa tai elokuvissa eivätkä vain salkkareissa). Keski-ikäiset taas eivät ole kuulleetkaan Jimi Pääkallosta tätä ennen eivätkä olisi halunneet kuulla Joonas Hytösestä.
Ihmiset äänestävät mielellään tuttua.
Niinpä espoolainen, 18-vuotias tyhjäpää antaa netissä puoltavan äänensä Jimi Pääkallolle, kun tällä on niin cool nicname ja yök-äänensä supertylsälle Antti Kaikkoselle, joka ei voi olla hyvä tyyppi, koska puhuu ja pukeutuu niin hassusti eikä ole koskaan tehnyt mitään tosi siistiiii.
47-vuotias puutavara-auton kuljettaja Juankoskelta puolestaan äänestää Kaikkosta, koska tämä on yhtä kömpelö tanssija kuin kuljettaja itsekin, mutta hyväntuulinen, fiksusti käyttäytyvä ja kova yrittämään. Tämä joku Pääkallo saa puolestaan häipyä, koska omaa niin lapsellisen ulkonäön ja kerrassaan naurettavan "taiteilijanimen".
Ja kun espoolainen sankarimme äänestää netissä, mutta Juankoskelainen oikeasti ohjelmassa, niin lopputulos on se kuin se on.
- hyvä !!
Paras !!
- huumorimiehiä.
Se on Antin kisassapysymisen salaisuus.
- kaikkoaa
Pian kaikkoaa... :(
- kiffa
on se että Kaikkosella on suuret tukijoukot jo takanaan kun sen eduskuntaankin äänestivät.. tietysti ne fanaattisimmat äänestää montakin kertaa, rahasta se ei ole ainakaan kiinni :p Kaikkonen on kyl symppis =)
- tykkään
kiffa kirjoitti:
on se että Kaikkosella on suuret tukijoukot jo takanaan kun sen eduskuntaankin äänestivät.. tietysti ne fanaattisimmat äänestää montakin kertaa, rahasta se ei ole ainakaan kiinni :p Kaikkonen on kyl symppis =)
minäkin niin tykkään. Harmittaa että pian kaikkoaa! Mikä hymy... :D
- Kuuloluu
Kerro ihmeessä, mistä kohtaa tuo ruma rautakanki on hyvä tai paras.
- memmu 1
oikein.
- ääliötyttö
ite en kauheesti kaikkosesta tykkää. se ei oikeen osaa tanssia ja mun mielestä se ei hymyile juur koskaan! mutta kai sen nyt toisaalta ymmärtää, että jos aikuiset äänestää ni ne ei edes välttämättä tiedä kuka jimi pääkallo on! että sinänsä kai ei oo ihme että antti saa jatkaa. kai se huonompi tippu. kyl antti sais silti tippua seuraavaks. ei noilla taidoilla kauas mennä.
- oujei
Kankeasti keinuva Kaikkonen voisi keinahdella pois showsta. Naurettavaa !
- MARANEN
No hu huijaa kun kiinnostaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742