KAIKEN LUOJA

JA ALKUUN PANIJA.

Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

Filippiläiskirje 2
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,

6

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lakkiluke

      Luoja oli, on ja tulee olemaan. Ja ihminen sepittää asian ympärille ja sen tiimoilta mitä erilaisimpia kertomuksia, uskomuksia ja uskontoja. Uskontosuuntia ja yhteisöjä menee ja tulee. Ne riitelevät ja nahistelevat, koska ihminen on inhimillinen ja omasta mielestään aina ja vain oikeassa. Ihan kuten minäkin uskon olevani. Mutta Luoja vain on ja toimii. Ajallaan ja tavallaan, riippumatta siitä, miten me oletamme Hänen toimivan.

      Jotkut uskovat olevansa Luojansa valittuja. He uskovat niin kovasti, että alkavat uskotella sitä toisillekin. Mikäs siinä, jos se tekee uskojansa onnelliseksi. Mutta toisen ihmisen ja hänen Luojansa välisiin asioihin olisi viisainta olla puuttumatta. Jos puuttuu ja tuomitsee, on jo silloin itsensä tuominnut.

      • olet siinä,

        että meille ei ole annettu tuomiovaltaa ja on todellinen vaara tulla itse tuomituksi tuomitessaan toisen ja siksi me emme tuomioita lausukkaan, vaikka kerrommekin siitä valtavasta ihmeestä mitä Jeesus omilleen tekee. Hän antaa aivan uuden elämän ja tasapainon, ilon ja rauhan ja terveys ja rohkeus ovat Jumalan hyviä anteja omilleen.

        Uskoa ei voi miten sattuu, vaan on uskottava kuten Sana, eli Jeesus kolmen vuoden aikana opetti ja mistä evankelistat ja apostolit kirjoittavat meille. Uskoa ei todellakaan voi miten haluaa, vaikka monet niin luulevat ja sen takia heidän uskonsa ei saa koskaan todistusta, sillä vain heidän uskonsa, jotka uskovat Jeesukseen ja Jumalan käskyihin saa todistuken ja merkit.


      • viisasta

        kuunnella mitä oma Luojansa tahtoo luomukselleen sanoa.


      • meidän tulee
        viisasta kirjoitti:

        kuunnella mitä oma Luojansa tahtoo luomukselleen sanoa.

        kuunnella mitä Luojamme meille puhuu ja opettaa ja siksi meidän on tunnettava Sana, eli Jeesus, jotta tunnistamme Luojan äänen.


      • lakkiluke
        meidän tulee kirjoitti:

        kuunnella mitä Luojamme meille puhuu ja opettaa ja siksi meidän on tunnettava Sana, eli Jeesus, jotta tunnistamme Luojan äänen.

        Meni jälleen yhden uskonnon piikkiin. Kristinusko - uskonto uskontojen joukossa. Ei enempää, eikä vähempää. =)


    • Hengestä, tuli

      valmistettuun ruumiiseen ja synti Daavidin huoneen kautta lupauksen mukaan ja toi siunauksen Aabrahamille lupauksen mukaan, koska syntyi LUPAUKSEN kautta Aabrahamin siemenestä, vaikka siksisikin Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.

      Ja me, vaikka olemmekin sikintyneet liahallisesta isästäme, emme enää sitä ole, sillä USKON KAUTTA me olemme tulleet Aabrahamin siemenestä sikiäviksi ja näin ollen me Jumalan omat olemme israelilaisia LUPAUKSEN MUKAAN.

      Hepr. 10:5
      Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11938
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      149
      5430
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4477
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe