asperger-henkilö

Rukoilkaa erään nuoren naisen puolesta. Hänellä on Aspergerin oireyhtymä ja hänen kykynsä eivät riitä avoimille työmarkkinoille. Hän on ollut työkokeiluissa ja nyt olisi mahdollista päästä kuntouttavaan työtoimintaan mikäli sosiaalityöntekijä suostuu tekemään asiasta päätöksen. Rukoilkaa, että päätös on myönteinen. se olisi tosi tärkeää hänelle. Hän voisi päästä erääseen mukavaan ja tuttuun paikkaan jossa hän viihtyy. Hän on jo ihan tarpeeksi kiertänyt paikasta toiseen työkokeiluissa ja hän on jo siihen väsynyt. Hänelle muutokset ja niihin sopeutuminen ovat sairaudesta johtuen vaikeita eikä työvoimahallinto ole osannut ottaa huomioon hänen sairauttaan ja siitä johtuvia ongelmia. Häntä on vaan riepoteltu paikasta toiseen ja hän on ahdistunut asian tähden ja muutokset ovat hänelle vaikeita ja hänellä ilmenee niiden yhteydessä käytösongelmia, joita hän ei kykene hillitsemään. Siinä tutussa paikassa minne olisi mahdollista päästä, on hänen kavereitaan ja tosi ihana ja lämmin ilmapiiri ja ohjaajatkin ovat siellä ihania ihmisiä ja turvallisia ja jämäköitä juuri sopivalla tavalla. Tämä nuori nainen uskoo ja turvaa Jeesukseen, mutta joutui pettymään siihen kun aikaisemmin päätös kuntouttavasta työtoiminnasta oli kielteinen. Rukoilkaa hänen puolestaan ja sen puolesta, että hän saisi sen paikan. Siellä hän voi saada tarvitsemaansa tukea, apua ja kuntoutusta. Rukoilkaa erityisesti viisautta ja oikeamielisyyttä asiasta päättävälle sosiaalityöntekijälle. Rukoilkaa myös, että riepottelu paikasta toiseen loppuisi jo. Hän kärsii siitä ja myös siitä kun hänen sairauttaan ei työvoimahallinto osaa ottaa huomioon eikä ymmärrä hänen tarpeitaan ja ongelmiaan. Rukoilkaa, että asioista päättävien ihmisten silmät avautuvat näkemään totuuden.
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oli AS, samoin Bill Gatesilla - tosiaan tekee työkyvyttömäksi!

Minäkin olen assi, ja mensalainen, ja itsenäinen ammatinharjoittaja. Joten tuon höpötyksen assiudesta muka jonain vammana, joka estää normaalin elämän, saa laittaa sinne, mistä se tulikin. Assius ei ole vamma eikä sairaus, vaan ominaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

Rukoilkaa erään nuoren naisen puolesta. Hänellä on Aspergerin oireyhtymä ja hänen kykynsä eivät riitä avoimille työmarkkinoille. Hän on ollut työkokeiluissa ja nyt olisi mahdollista päästä kuntouttavaan työtoimintaan mikäli sosiaalityöntekijä suostuu tekemään asiasta päätöksen. Rukoilkaa, että päätös on myönteinen. se olisi tosi tärkeää hänelle. Hän voisi päästä erääseen mukavaan ja tuttuun paikkaan jossa hän viihtyy. Hän on jo ihan tarpeeksi kiertänyt paikasta toiseen työkokeiluissa ja hän on jo siihen väsynyt. Hänelle muutokset ja niihin sopeutuminen ovat sairaudesta johtuen vaikeita eikä työvoimahallinto ole osannut ottaa huomioon hänen sairauttaan ja siitä johtuvia ongelmia. Häntä on vaan riepoteltu paikasta toiseen ja hän on ahdistunut asian tähden ja muutokset ovat hänelle vaikeita ja hänellä ilmenee niiden yhteydessä käytösongelmia, joita hän ei kykene hillitsemään. Siinä tutussa paikassa minne olisi mahdollista päästä, on hänen kavereitaan ja tosi ihana ja lämmin ilmapiiri ja ohjaajatkin ovat siellä ihania ihmisiä ja turvallisia ja jämäköitä juuri sopivalla tavalla. Tämä nuori nainen uskoo ja turvaa Jeesukseen, mutta joutui pettymään siihen kun aikaisemmin päätös kuntouttavasta työtoiminnasta oli kielteinen. Rukoilkaa hänen puolestaan ja sen puolesta, että hän saisi sen paikan. Siellä hän voi saada tarvitsemaansa tukea, apua ja kuntoutusta. Rukoilkaa erityisesti viisautta ja oikeamielisyyttä asiasta päättävälle sosiaalityöntekijälle. Rukoilkaa myös, että riepottelu paikasta toiseen loppuisi jo. Hän kärsii siitä ja myös siitä kun hänen sairauttaan ei työvoimahallinto osaa ottaa huomioon eikä ymmärrä hänen tarpeitaan ja ongelmiaan. Rukoilkaa, että asioista päättävien ihmisten silmät avautuvat näkemään totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu