HS: Helsinki suunnittelee valtavaa kantta Itäväylän päälle
30.03.2008 23:21
Helsingin kaupunki suunnittelee valtavaa kantta Itäväylän päälle Itäkeskuksessa, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.
Suunniteltu kansi yhdistäisi liikenneväylien erottamat neljä Itäkeskuksen osaa niin, että jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät liikkumaan nykyistä helpommin.
Kannen ansiosta päästäisiin rakentamaan lähes saman verran uutta tilaa kuin Itäkeskuksen kauppakeskuksessa jo nyt on.
Uusia neliöitä on suunnitelmissa yhteensä noin seitsemän kertaa niin paljon Helsingin keskustan Stockmannin tavaratalossa.
Kannen päälle aiotaan rakentaa liiketilan lisäksi myös hotelli, elokuvateatteri ja asuintaloja. Itäkeskus on on nyt Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.
STT

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.