Ranskassa ihmeteltiin risupartaa täytenä nollana. Lipponen oikaisi myös kahdesti epäonnistunutta.
Israel on Lännelle hirveän kuten myös Nato.
Ilkka Kanerva on painottanut YK:n ja Naton arvoja.
Hyvä ministeri on lännessä länsimielinen ja omiensa asialla, joten venäläisten julmuuksien tuomitseminen on ratkaisevaa Moskovassa, jossa myös esiintyy länsimielinen. Puhdasmielinen ulkoministeri tuomitsee raakalaisen ja Nato-yhteensopivuus vahvistuu. Kanerva voi jatkaa EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa ja saada Tarja Haloselta tukea demokratian laajentamiselle.
Risupartaa sai hävetä
6
200
Vastaukset
- Totuus esiin!
Kanerva on mitätön nolla. Montakohan kertaa Kanervaa on pitänyt oikaista. Koska tämä turkulainen juntti osaa vetää johtopäätökset asioista ja erota kaikista luottamustehtävistään. Mitäköhän urheilustakaan tietää muuta kuin on nuhjannut Tepsin matseissa joskus 70-luvulla.
- Oikein viimeisen päälle
Eikös juuri ollut historian suurimmat eduskunnan varoilla pidetyt kansanedustajan syntymäpäiväjuhlat SUOMEN TURUSSA, IKIAIKOJEN TURKU ja jonne tuli jopa motoristeja?
Eikö silloin nähty Ilkka Kanerva ystävänä ja urheilumiehenä. Hän on kaukana homoista kuitenkin ja kunnon mies? Esim. risuparta ei juokse naisten perässä kuten viriilit miehet tekevät kun hoitavat terveyttä. VALTAVA POTENSSI?
Nokia saa pisteitä jos ILE jatkaa!
Voisi tulla semmonen NOKIA:n mainos!!!!!!!!!!!! - Totuus esiin!
Oikein viimeisen päälle kirjoitti:
Eikös juuri ollut historian suurimmat eduskunnan varoilla pidetyt kansanedustajan syntymäpäiväjuhlat SUOMEN TURUSSA, IKIAIKOJEN TURKU ja jonne tuli jopa motoristeja?
Eikö silloin nähty Ilkka Kanerva ystävänä ja urheilumiehenä. Hän on kaukana homoista kuitenkin ja kunnon mies? Esim. risuparta ei juokse naisten perässä kuten viriilit miehet tekevät kun hoitavat terveyttä. VALTAVA POTENSSI?
Nokia saa pisteitä jos ILE jatkaa!
Voisi tulla semmonen NOKIA:n mainos!!!!!!!!!!!!Kanerva on kaukana kunnon miehestä. Ja mistä tiedät ettei ole homo? Machomiehen imago voi olla pelkkää kulissia. Niin kuin on myös urheilumiehen imago, taitaa siinäkin olla vain tarkoituksena kalastella teinityttöjen numeroita niin kuin esim.Helsingin MM-kisoissa nähtiin. Ja tämäkin on vain pelkkää kulissia.
Mistä muuten tiedät että Kanervan potenssi on viriili? Onko kokemusta? - tunturi rotta
Oikein viimeisen päälle kirjoitti:
Eikös juuri ollut historian suurimmat eduskunnan varoilla pidetyt kansanedustajan syntymäpäiväjuhlat SUOMEN TURUSSA, IKIAIKOJEN TURKU ja jonne tuli jopa motoristeja?
Eikö silloin nähty Ilkka Kanerva ystävänä ja urheilumiehenä. Hän on kaukana homoista kuitenkin ja kunnon mies? Esim. risuparta ei juokse naisten perässä kuten viriilit miehet tekevät kun hoitavat terveyttä. VALTAVA POTENSSI?
Nokia saa pisteitä jos ILE jatkaa!
Voisi tulla semmonen NOKIA:n mainos!!!!!!!!!!!!Onko tämän kirjoittaja tietoinen mitä perättömien tietojen levittämisestä seuraa
- kerropa
tunturi rotta kirjoitti:
Onko tämän kirjoittaja tietoinen mitä perättömien tietojen levittämisestä seuraa
Kerro mitä perätöntä olen kirjoittanut?
- tunturi rotta
kerropa kirjoitti:
Kerro mitä perätöntä olen kirjoittanut?
Luoe
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089