Armik. saastuttaa

ja se on todella vakavaa, eli hän tekee kaikkensa saadakseen ILOSANOMA moskan peittoon, mutta sillä hän on hankkinut itsensä häpeään.

Vieläkin on armonpäivä, mutta kuinka kauan se jatkuu saastuttajien kohdalla. Jos vielä tänään on mahdollista niin rukoilkaa Armikin puolesta ja ehkäpä hänellä on seuraajiakin, rukoilkaa heidänkin puolestaan.
28634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Joh.8:41-46

41. "Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala".

42. Jeesus sanoi heille:

"Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.

43. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.

44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

45. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.

46. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? "

Äänestä
  • henkeä tuottava, mitä tuottaa tämä Armik., vai oletko ehkä sama ihminen. Rukous on ainoa keino tuoda syvään pimeyteen valoa. Armik.:n kohdalla pimeys on syvä, sillä hän kieltää Jumalan Sanan.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    henkeä tuottava, mitä tuottaa tämä Armik., vai oletko ehkä sama ihminen. Rukous on ainoa keino tuoda syvään pimeyteen valoa. Armik.:n kohdalla pimeys on syvä, sillä hän kieltää Jumalan Sanan.

    mutta Totuuden Henki voi näyttää toteksi Jumalan tahdon minunkin kohdallani, jos Sunin sanoma on totuus, se menee eteenpäin, sitä ei ihmisvoimilla voida estää, mutta jos se ei ole Jumalasta, niin se tyhjään raukeaa, siitä pitää Jeesus itse huolen, vai kuis on?

    Äänestä

  • ainakaan vielä, kirjoitti:

    mutta Totuuden Henki voi näyttää toteksi Jumalan tahdon minunkin kohdallani, jos Sunin sanoma on totuus, se menee eteenpäin, sitä ei ihmisvoimilla voida estää, mutta jos se ei ole Jumalasta, niin se tyhjään raukeaa, siitä pitää Jeesus itse huolen, vai kuis on?

    Jumalan Pyhä Henki on saanut Totuutta tulla näyttämään ja kun siinä Totuudessa pysyt niin voit
    tulla löytämään KOKO TOTUUDEN JOKA ON ITSE JEESUS.

    Äänestä

  • ainakaan vielä, kirjoitti:

    mutta Totuuden Henki voi näyttää toteksi Jumalan tahdon minunkin kohdallani, jos Sunin sanoma on totuus, se menee eteenpäin, sitä ei ihmisvoimilla voida estää, mutta jos se ei ole Jumalasta, niin se tyhjään raukeaa, siitä pitää Jeesus itse huolen, vai kuis on?

    Sunin sanoma. Sivusta seuranneena sitä sanomaa ei löydä. Armik. on samaa kaliperia, eli en ainakaan minä löydä heiltä muuta kuin syytökiä. Voisitko sinä kertoa mitä sanomaa he levittävät.

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    Sunin sanoma. Sivusta seuranneena sitä sanomaa ei löydä. Armik. on samaa kaliperia, eli en ainakaan minä löydä heiltä muuta kuin syytökiä. Voisitko sinä kertoa mitä sanomaa he levittävät.

    Kuka tuohon vastaisi. Todellakin, mitä sanomaa Suni ja Armik. levittävät. Kenellä on tuohon antaa vastaus, sillä en minäkään heidän kirjoituksistaan löydä mitään sanomaa, vaan syytöksiä niistä minunkin silmiini vain osuu.

    Onko kenelläkään tietoa, mitä sanomaa he levittävät täällä. Te, jotka olette pidempään joutuneet heidän kirjoituksiaan seuraamaan, niin onko niissä ollut se sanoma, vai onko se aina ollut tuota samaa syytöstä ja soimaamista ja lihantekoihin sitomista?

    Äänestä


  • tuolla sanoa ja tarkoitatko tuon olevan Sunin ja Armik. levittämää sanomaa.

    Tuossa Jeesus osoittaa fariseuksille juuri sen, että nämä eivät kestä kuulla totuutta. Totuutta, joka sen kuulevan ja siihen uskovan tekee vapaaksi ja tuo rauhan ja ilon.

    Eli tuossa sanomassa on varoitus kaikille Ilosanoman vastustajille ja kuten olen saanut vähässä ajassa havaita niin pahimmat Ilosanoman vastustajat ovat tällä palstalla. Heille sana rauha, ilo, rakkaus ja vapaus on kauhistus. Kuulutko sinäkin heihin.

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    Sunin sanoma. Sivusta seuranneena sitä sanomaa ei löydä. Armik. on samaa kaliperia, eli en ainakaan minä löydä heiltä muuta kuin syytökiä. Voisitko sinä kertoa mitä sanomaa he levittävät.

    ALKUPERÄINEN TAIVASTEN VALTAKUNNAN EVANKELIUMI

    Vaikka opetuslapset olivat kolme vuotta lähes yötä päivää Jeesuksen
    seurassa, eivät he millään oppineet ymmärtämään sitä totuutta, jota
    Jeesus heille jatkuvasti opetti. Ja siitä hän sai heille usein
    huomauttaa:

    "Oletteko tekin noin ymmärtämättömiä?"

    Tämä ymmärtämättömyys johtui siitä paratiisin ensimmäisestä
    herätyskokouksesta eli Saatanan evankeliointitilaisuudesta, jossa
    Jumalan käskyjen tilalle tuotiin ihmisen lihaan paljon paremmin
    istuvat määräykset. Siksi opetuslastenkin liha oli herkistetty tämän
    maailman jumalan tahdon noudattamiseen.

    Kun Jeesus alkoi puhua heille kärsimisestään ja kuolemastaan, alkoi
    heti valkoinen Saatana, eli Antikristus, Pietarin kautta Jeesusta
    lohduttamaan ja kalastamaan häneltä miellyttämisestä tulevia lisäpisteitä:

    "Jumala varjelkoon, sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!

    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana!
    Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole
    Jumalasta vaan ihmisestä."

    Jaakobin ja Johanneksen kautta hyökkäsi musta Saatana, eli murhaaja
    sillä hetkellä, kun samarialaiset kieltäytyivät ottamasta Jeesusta
    vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin:

    "Herra, käskemmekö tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät?

    Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia ja sanoi: "Te ette tiedä,
    minkä hengen omat te olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja
    kadottamaan vaan pelastamaan."

    Jeesus ei tästä opetuslasten ymmärtämättömyydestä kovinkaan suurta
    huolta kantanut, koska tiesi, että tulee päivä jolloin kaikki muuttuu:

    "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette
    vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän
    johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa
    nimissään vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on
    tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa,
    hän saa minulta."

    Ja ennen taivaaseenastumistaan hän tiivisti oman opetuksensa eli tämän
    alkuperäisen evankeliumin näin sanoen:

    "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis
    ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsiksesi: kastakaa heitä Isän
    Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea,
    mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen oleva
    teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Ja tähän käskyyn hän liitti jyrkän kiellon:

    "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä
    on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi
    vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää
    montaakaan päivää. Ja te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
    ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja maan
    ääriin saakka."

    Jopa kaukana pohjoisessa: Suomi-nimisen valtion pienessä Ruukin kylässä.

    Kun Saatana toi Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 tämän
    maailman valloittaneen toisen evankeliuminsa, niin siinähän
    mitätöitiin Jeesuksen lähetyskäsky kaiken noudattamisesta
    ainoastaan ulkoisten tunnustusten hokemiseen. Eli usko ulkoistettiin
    pois ihmisten sydämestä sen ulkopuolelle, ihmiskäsin rakennetuista
    temppeleistä julistettavaksi.

    Tämän alkuperäisen evankeliumin mukaan ihmisestä tulee
    taivaskelpoinen eli Jumalalle kelpaava vasta sitten, kun Jeesus
    tulee ja pystyttää oman Pyhän Hengen temppelinsä valittujensa
    sydämeen, tällä ehdolla:

    "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn
    Isän puoleen ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on
    kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei
    voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta
    te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä
    teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne."

    Siksi Paavalikin saattoi galatalaisille todistaa:

    "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä
    ruumiissani vielä elän, minä elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti
    minua ja antoi henkensä puolestani."

    Ja korinttilaiset saivat kuulla saman sanoman:

    "Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei
    ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne.
    Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää.
    Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen
    kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea.

    Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa,
    että Jeesus Kristus on teissä? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta."

    Ja apostoli Johannes jatkaa saman Hengen todistusta:

    "Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä
    te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa
    ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut,
    niin pysykää hänessä."

    Ja edelleen:

    "Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion
    päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia
    olemme mekin tässä ajassa. Pelko ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen
    rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka
    pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

    Hänen Hengestään ei siis tullut yleinen maailmassa vaikuttava henki,
    vaan ainoastaan hänen valituilleen tarkoitettu Henki, joka ennen tuon
    Hengen sydämeen tulemista ohjaa heidän kulkuaan kohti tämän Hengen
    luovutuspaikkaa: ahdasta porttia ja ahdasta ovea, jossa pyhitys
    Jumalan omaksi tapahtuu - ja vain ainoastaan Jumalan ja Jeesuksen
    tahtoa noudattamalla:

    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni
    rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen
    luokseen."

    Tämän jatkoksi vielä Paavalin todistus:

    "Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät.
    Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta. Minkä
    sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä
    sen loppuna on kuolema.

    Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan
    palvelijoiksi, te korjasitte satona pyhityksen ja saatte lopuksi
    ikuisen elämän."

    Melkoinen paradoksi on siinä, että Saatanan ja hänen Antikristus-poikansa
    valheen hengen vallassa elävät ulkoistetut, eli tekopyhitetyt uskovat
    kyllä tämän tunnustuvat:

    "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa
    Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.
    Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen
    henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa
    ja joka on jo maailmassa."

    He siis saavat tunnustaa, että Marian synnyttämässä pojassa,
    Jeesuksessa Kristuksessa, oli Jumalan Henki.

    Mutta tätä ei yksikään Antikristuksen hengellä uskotettu tunnusta,
    että Airi Sunin synnyttämässä aviottomassa pojassa, Teuvo Martissa,
    vaikuttaisi sama Jumalan Henki, josta Johanneskin todisti:

    "Te lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät
    profeetat, sillä sen joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on
    maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja
    maailma kuuntelee heitä.

    Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka
    ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden
    Hengen ja eksytyksen hengen."

    Kristuksen oman totuudesta luopumisen ennustuksen mukaan (Matt. 24.
    luku ja Joh. 16. luku) alkaa siitä, kun opetuslapsia aletaan surmata,
    erottaa seurakunnasta ja toimittaa vankeuteen. Ja silloin luopumus on
    jo täydellinen, kun temppelivuorella seisoo turmeluksen iljetys. Ja
    niitä on siellä jo kaksittain ja se komein - Kalliomoskeija - on
    seisonut siellä jo 600-luvulta alkaen. Joten tämän alkuperäisen
    taivasten valtakunnan evankeliumin kohtalo on tänään juuri sellainen
    kuin Jeesus Kristus sen ilmoitti olevan:

    "Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan,
    kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

    Huomatkaa: ei enää pelastukseksi, sillä se toinen evankeliumi on jo
    tehtävänsä tehnyt, niin että vain harvat tämänkin todeksi uskovat. Ja
    ne Jumalan jo paaduttamat ihmiset, joille jokainen Jeesuksen totuuden
    sana on vain heidän tuomitsemista - niin kuin se todellisuudessa onkin -
    alkavat heti vaatia Enirolta tämänkin kirjoituksen pikaista poistamista.
    Ja niin tapahtui, tämä poistettiin. Samoin kuin on poistettu tämäkin

    Äänestä

Voi kun voisit nähdä mitä sanomaa täällä ihmisopin
saastojen alle peitetään.

ITSE HERRAN JEESUKSEN SANOMAA joka ihmisen TODELLISEEN ILOON VOISI JOHDATTAA.

Äänestä
  • Se on juuri noin! Omat silmänikin vasta vähitellen alkavat avautua totuuden näkemään, kun rukoillen lukee raamattua, niin Totuuden Henki avaa juuri ne paikat, mitä kulloinkin tarvitsemme, vai kuis on?

    Äänestä

joita epäuskoon armahdetut pitävät jumalanhuoneina.

Äänestä
  • ottaa koville, kun vuosien työnsä on selkeästi osoitettu harhasta tulleeksi ja Sunin kirjoittamat kirjat roskiin joutaviksi. Täällä on käynyt selkeä opetus, joka on kaikki Teuvo Sunin harhat tuonut valoon. Koville ottaa, kun joutuu näkemään, että on harhaa julistanut ja sillä saastuttanut. Ottakoon nyt niin koville ja tuokoon niin suurta häpeää, että viimein harhajulistaja joutuu pakon edessä luopumaan julistuksestaan.

    Äänestä

  • Sunilla kirjoitti:

    ottaa koville, kun vuosien työnsä on selkeästi osoitettu harhasta tulleeksi ja Sunin kirjoittamat kirjat roskiin joutaviksi. Täällä on käynyt selkeä opetus, joka on kaikki Teuvo Sunin harhat tuonut valoon. Koville ottaa, kun joutuu näkemään, että on harhaa julistanut ja sillä saastuttanut. Ottakoon nyt niin koville ja tuokoon niin suurta häpeää, että viimein harhajulistaja joutuu pakon edessä luopumaan julistuksestaan.

    ja näin valhetta tuot.

    Äänestä

  • Sunilla kirjoitti:

    ottaa koville, kun vuosien työnsä on selkeästi osoitettu harhasta tulleeksi ja Sunin kirjoittamat kirjat roskiin joutaviksi. Täällä on käynyt selkeä opetus, joka on kaikki Teuvo Sunin harhat tuonut valoon. Koville ottaa, kun joutuu näkemään, että on harhaa julistanut ja sillä saastuttanut. Ottakoon nyt niin koville ja tuokoon niin suurta häpeää, että viimein harhajulistaja joutuu pakon edessä luopumaan julistuksestaan.

    ja ilmoittaa millä näistä harhaopeista sinä uskot Totuuden Hengen
    pakon edessä tunnustavan olevan valheen henki:

    Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.
    palatsiseurakuntalaiset, vanhauskoiset, anglikaaniset, exoduslaiset,
    kansanraamattuseuralaiset, heränneet, ortodoksit, kansanlähetysläiset,
    tuomasmessulaiset, sanansaattajat, uusheränneet, ristiretkiläiset,
    vapaakirkolliset, ilosanomalaiset branhamilaiset, torontonsiunauslaiset,
    kylväjät, babtistit, helluntailaiset, luterilaiset, lasaruslaiset, elämänsanalaiset,
    kirkkouskovaiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväiset, rauhansanalaiset,
    adventistit, hengenuudistuslaiset, uusielämysläiset, viadolorosalaiset,
    uusiviiniläiset, rauhanyhdistysläiset, cityseurakuntalaiset, lähetyspalvelulaiset,
    metodistit, israelinystäväläiset, kriisipalvelulaiset, scientologialaiset,
    pelastusarmeijalaiset, siionilaiset, vapaamuurarit, saalemilaiset,
    paavalinsynodilaiset, luthersäätiöläiset, elämänlähdeläiset, yhteyskristuksessalaiset,
    paratiisikotilaiset, vineyardilaiset, kristilliseläkeläiset, uusapostoliset,
    suomenraamattuopistolaiset, uskonnonuhrit, kellonkartanolaiset, siloalaiset,
    totuudenystävällisyysläiset, pyhänikolauslaiset, henotesläiset
    perjantaikristuksellelaiset, nokialaiset, kotisatamalaiset jne. loputtomiin.    

    Äänestä

yksi ja sama henkilö ja siitä koostuu sunilaisten aktiivisuus. En halua olla heidän (hänen)kanssaan tekemisissä, mutta ymmärrrättävää on se, että kun nimimerkit menevät sinne, missä oikein opetetaan, VÄÄRISTELEMÄÄN, niin oikaisuksi ja kohteliaiuudesta heillekin on vastattava, mutta minä olen ne kohteliaisuudet heittänyt tuon porukan kohdalla poissa. Heille on aivan turha vastata, sillä tuolla henkilöllä ei ole kykyä rakentavaan keskusteluun, vaan jos keskustelun aloittaa, niin syytökset ja vääristelyt kasvavat vain. Miten lie itseään kestää, sillä niin pimeää on käskityksensä.

Äänestä
  • Kuinka monta henkeä sinussa jo on kun puhut täysin puuta heinää?

    Äänestä

kyllä osaa tehdä. Ehkäpä hän on avun tarpeessa, mutta miten auttaa, siinäpä kysymys. Hän on harvinaisen saman kaltainen Sunin kanssa, eli taitaa syödä Sunin kädestä.

Äänestä
  • todella syövät samasta kädestä ja samaa ruokaa, ja vieläpä ilmaiseksi,
    eikä se käsi ole yhdenkään ihmisen käsi.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    todella syövät samasta kädestä ja samaa ruokaa, ja vieläpä ilmaiseksi,
    eikä se käsi ole yhdenkään ihmisen käsi.

    Hihhulileipääsi sinä kaluat. Suksesi menivät ristiin kirkon kanssa ja nyt haluat kostaa. Kostaa sen kun et päässyt pomottelemaan kirkossa. Olet katkera jäärä ja tiedätkös; katkeruus syö miestä ja se sinusta huokuu hyvin hyvin kauas.

    Äänestä

  • ääliö älä lyö kirjoitti:

    Hihhulileipääsi sinä kaluat. Suksesi menivät ristiin kirkon kanssa ja nyt haluat kostaa. Kostaa sen kun et päässyt pomottelemaan kirkossa. Olet katkera jäärä ja tiedätkös; katkeruus syö miestä ja se sinusta huokuu hyvin hyvin kauas.

    huokuu katkera kuoleman haju kaikille totuudesta luopuneille,
    Saatanan erilaisilla ihmisopeilla petetyille ihmisparoille.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    huokuu katkera kuoleman haju kaikille totuudesta luopuneille,
    Saatanan erilaisilla ihmisopeilla petetyille ihmisparoille.

    Tosi on, että katkera olet kirkolle kun et saanutkaan johdella.

    Äänestä

  • ääliö älä lyö kirjoitti:

    Tosi on, että katkera olet kirkolle kun et saanutkaan johdella.

    "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän
    sanojanne kuunnelle, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.

    Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä
    vähemmällä kuin se kaupunki."

    Lue Hesekielin 9. luku, niin saat tietää, miten jokaiselle
    porttokirkolle kannattajineen tulee lopulta käymään.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän
    sanojanne kuunnelle, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.

    Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä
    vähemmällä kuin se kaupunki."

    Lue Hesekielin 9. luku, niin saat tietää, miten jokaiselle
    porttokirkolle kannattajineen tulee lopulta käymään.

    On lähinnä säälittävä.

    Äänestä

  • ääliö älä lyö kirjoitti:

    On lähinnä säälittävä.

    kun Totuuden Henkeä säälit,
    ja ääliöitten parissa häärit.

    Jos ääliö sinua lyö,
    lähde pois,
    äläkä ääliön kädestä
    mitään syö.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    kun Totuuden Henkeä säälit,
    ja ääliöitten parissa häärit.

    Jos ääliö sinua lyö,
    lähde pois,
    äläkä ääliön kädestä
    mitään syö.

    Et kait tosissaan väitä, että olet joku Jumalan valittu profeetta? Jos siltä tuntuu, mene hoitoon. Apua on saatavissa, mutta pitää olla halu ottaa se vastaan.

    Äänestä

  • ääliö älä lyö kirjoitti:

    Et kait tosissaan väitä, että olet joku Jumalan valittu profeetta? Jos siltä tuntuu, mene hoitoon. Apua on saatavissa, mutta pitää olla halu ottaa se vastaan.

    "hoitokokous" porukkaa?

    Voi, voi.

    Äänestä

näin Raamattu toistaa itseään sillä aivan samoin
sanottiin Paavalistakin mitä tässä aloituksessa on
" "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan huonetta kirjoitti:

ja se on todella vakavaa, eli hän tekee kaikkensa saadakseen ILOSANOMA moskan peittoon, mutta sillä hän on hankkinut itsensä häpeään.

Vieläkin on armonpäivä, mutta kuinka kauan se jatkuu saastuttajien kohdalla. Jos vielä tänään on mahdollista niin rukoilkaa Armikin puolesta ja ehkäpä hänellä on seuraajiakin, rukoilkaa heidänkin puolestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu