Sijoitushuijauksissa on aina sekä uhreja että syyllisiä. Pyramideissa syylliset ovat siellä kaikkein ylimmällä tasolla ja uhrit alhaalla, maksajan roolissa. Mitä suurempi pyramidi, niin sitä vaikeampaa on vetää rajaa uhrin ja syyllisen välille. Myös monet välitasoilla olevat voivat hyvin olla itsekin uhreja. Moni on aidosti voinut uskoa ylätason kuiskutuksia ymmärtämättä, että kyseessä ovat katteettomat lupaukset.
""""On varmaa, että rajanvetoa harhauttajien ja harhautettujen välillä tullaan myös tekemään sen perusteella, miten aktiivisesti itse nyt osallistuu asioiden selvittelyyn.""" Perästä päin voi olla vaikea perustella olleensa hyväuskoinen, jos silmät eivät vieläkään ole auenneet.
Jatkoa silmällä pitäen on myös kyettävä ratkaisemaan, millä keinoin voimme estää tulevat sijoitushuijaukset. Eduskunnassa pitää nyt olla hereillä. Lainsäädäntöä on terävöitettävä, viranomaisten työnjakoa selkiytettävä ja ainakin Ratalle sekä poliisille on saatava lisää resursseja.
Eikä pahitteeksi olisi myöskään, jos peruskoulujen taloustiedon opetukseen panostettaisiin vähän enemmän.
Pekka Kantanen Kuopio
suora lainaus savon sanomien uutisesta huomion arvoista että poliisi sanoo että rajanvetoa tehdään sen perusteella että osallistuu asian selvittämisen sekä että kouluissa opettettaisiin TALOUSTIETOA !!!!!
AUTA POLIISIA VOIT SELVITÄ ILMAN SYYTTEITÄ
5
850
Vastaukset
- AdaFlink
... koulussa pitäis opettaa.
Jos joku ei usko poliisin varoituksia asiasta, niin miten se opettaja voisi siten takoa oppilaitten päähän, että älkää lähtekö tällaseen mukaan? Jos jumalauta kaikki tuutit suoltaa varoituksia ja siitä huolimatta mukaan lähetään €uron kuvat silmissä, niin miten sen voit estää?
Ja mitaan ette voi...- Kotona!!
Kotona sitä maalaisjärkeä pitäisi opettaa. Pitäisi jo pienestä pitäen lapsille kertoa, ettei sitä rahaa ihan noin vaan tule. Esim. meillä kotona oli juuri näin. Rahaa tulee vain työtä tekemällä. Ja jos haluaa johonkin sijoittaa, niin ei sitä voittoa ihan hetkessä tule.
- AdaFlink
Kotona!! kirjoitti:
Kotona sitä maalaisjärkeä pitäisi opettaa. Pitäisi jo pienestä pitäen lapsille kertoa, ettei sitä rahaa ihan noin vaan tule. Esim. meillä kotona oli juuri näin. Rahaa tulee vain työtä tekemällä. Ja jos haluaa johonkin sijoittaa, niin ei sitä voittoa ihan hetkessä tule.
... pitäisi opettaa. Koulussa sitten voitais syventää niitä "maalaisjärjen" opintoja.
Oikeesti tuntuu aivan uskomattomalta, että "rouva" polttaa kananmunat pohjaan tai "isäntä" halkoo sellasella kirveellä saunapuita, jossa on teränsuojus päällä. Sitten vielä ihmettelee, kun puunpilkkominen on niin kovaa työtä. Ja vielä omakotitalossa asuvat.
Ja mitaan ette voi... - uusavuttomuus
AdaFlink kirjoitti:
... pitäisi opettaa. Koulussa sitten voitais syventää niitä "maalaisjärjen" opintoja.
Oikeesti tuntuu aivan uskomattomalta, että "rouva" polttaa kananmunat pohjaan tai "isäntä" halkoo sellasella kirveellä saunapuita, jossa on teränsuojus päällä. Sitten vielä ihmettelee, kun puunpilkkominen on niin kovaa työtä. Ja vielä omakotitalossa asuvat.
Ja mitaan ette voi...Kun nykyään kaikki muka on niin helppoa.
Olen miettinyt, että kyllä suomalaiset on aika urpoja. Ilman kännykkää ei pärjätä enää, kaikissa asioissa vaivattomuus on valttia. Eli olisiko WinCapitan tapauksessakin houkuttanut juuri vaivattomuus? "Istun vaan täällä kotona ja välillä käyn koneella katsomassa netin ihmeellisestä maailmasta, kuinka pipsit paukkuu. Niin helppoa se on rahanteko nykyään"
Ei hyvää päivää...
- tietoa
Monilla asiasta tietämättömillä tuntuu olevan harhaluulo, että rikosilmoituksen teko auttaa mahdollisen omalle kohdalle tulevan rikosyytteen estämisessä. Jokaisella on suomen lain mukaan oikeus olla edistämättä oman syyllisyytensä toteamista, eikä tällä ole rikossyytteen kannalta väliä oletko yhteistyöhaluinen vai et. Syytetyllä on aina oikeus olla antamatta tietoja, jos ne voivat johtaa tuomioon. Rikoksen tunnusmerkit joko täyttyy tai ei. rikosilmoituksen teko ei siis missään nimessä poista omaa rikosoikeudellista vastuuta.
veikkaan että suurin syy rikosilmoitusten pieneen määrään on se, että suurin osa on clubissa mukana ns. pimeällä rahalla. jos ei pysty todistamaan antaneensa sponsorille rahaa sijoitettavaksi, niin rikosilmoitusta on turha tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736