uutisten mukaan kansalaisten suhtautuminen kuntaliitoksiin on tutkittu: enemmistö kannattaa kuntaliitoksia, jos palvelut paranevat.
Tämä tietää kiinnostavia kuntavaaleja monelle paikkakunnalle, jossa jokin puolue on raapinut kynsin hampain liitoksia vastaan.
Kansa kannattaa kuntaliitoksia
7
158
Vastaukset
- J. Leinonen
Eikös noita liitoksia ole aikaisemminkin kannattaneet ainakin kokoomus, demarit, kommarit, vihreät ja likimain kaikki muuta paitsi keskusta (ja osin ruottalaiset)?
Liitokset ovat toki ok silloin jos niillä saavutetaan OIKEASTI taloudellista hyötyä (miten sen mittaisi etukäteen?) mutta jos niitä tehdään pelkän tekemisen ilosta muoti-ilmiönä niin silloin kyllä ollaan ihan metsässä.- Maltillinen oikeistolainen
Taitaa kokoomuskin olla joissain kunnissa liitosten jarru. Laskelmathan pystytään nykyisin tekemään aika luotettavasti ja kertomaan laskentaperusteetkin avoimesti. Siitä siis ei ole kyse.
Vastustus taitaa lähteä enemmän tunnetasolta, kun koetaan "itsenäisyyttä" menetettävän, jos liitytään epämieluisaan naapuriin.
Keskustaa lienee eniten syytetty kuntaliitosten vastustamisesta, koska sitä on eniten eduskunnassa ilmennyt juuri keskustan suunnasta. Nyt näyttäisi siltä, että äänestäjien enemmistö alkaa kuunnella järjen ääntä, joten eivätköhän keskustan poliitikotkin taivu. - ,,,,,,,,,__
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Taitaa kokoomuskin olla joissain kunnissa liitosten jarru. Laskelmathan pystytään nykyisin tekemään aika luotettavasti ja kertomaan laskentaperusteetkin avoimesti. Siitä siis ei ole kyse.
Vastustus taitaa lähteä enemmän tunnetasolta, kun koetaan "itsenäisyyttä" menetettävän, jos liitytään epämieluisaan naapuriin.
Keskustaa lienee eniten syytetty kuntaliitosten vastustamisesta, koska sitä on eniten eduskunnassa ilmennyt juuri keskustan suunnasta. Nyt näyttäisi siltä, että äänestäjien enemmistö alkaa kuunnella järjen ääntä, joten eivätköhän keskustan poliitikotkin taivu.Keskustahan se on perinteisesti vastustanut näitä kuntaliitoksia eniten. Syykin on helppo arvata, kun katsoo jotakin karttaa kuntavaalien tuloksista. Liitokset vähentävät kuntia, joissa kepulla on ehdoton enemmistö.
Matti Vanhasen keskusta näköjään on tullut toiselle kannalle ilmeisesti pakon edessä. Koska hallitus ajaa tasaveroa Suomeen vähentämällä valtion verokertymää ja sysäämällä palvelut rahoitettaviksi kunnallisveroista ja palvelumaksuista, niin periaatteellinen päätös Suomen eriarvoistamisesta asuinpaikan ja tulojen mukaan vie voiton.
- JOS PARANEVAT
Mitä ihmettelemistä siinä on? Kunnollisia julkisia palveluita kansalaiset ovat halunneet ennen kuntaliitoksiakin.
Surkeista liitoksista varmaan vedetään johtopäätökset. Ainakin niissä kunnissa missä asukkaat saivat äänestää neuvoa-antavasti ja poliitikot päättivät kuitenkin tehdä kuntaliitoksen asukkaiden äänestystuloksen vastaisesti.- Maltillinen oikeistolainen
Aluedemokratiaa tarvitaan nimenomaan palvelujen tuottamiseen ja rahoittamiseen. Niinpä liitoksia pitää tehdä, jos se parantaa palvelujen tuotantoa ja kustannustehokkuutta.
- Otsikossa hymiö
...
- Huomioitsija
Kolmen sepän patsaan luonakohan tutkimus tehtiin?
Kuntaliitoksia kannattivat keskimääräistä enemmän pääkaupunkiseudulla elävät, akateemiset ja eläkeläiset. Siellä missä kuntaliitokset toisten mielestä erityisen tarpeellisia olisivat, kannatus ei ollut vahvaa.
Jotenkin tutkimuksesta ja kuntien yhdistymisbuumista tulee mieleen Ribbentropin sopimus, jossa Natsi-Saksa ja Neukkula sopivat etupiirijaosta eli jakoivat välissään olevat pikkumaat keskenään. Jotain sellaista jo tapahtuikin Sipoon pakkolunastuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377199Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265015L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694422TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153513Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242321Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3091836Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241736Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458