sanomasta. Mikä heidän sanomansa on Jumalan huoneessa? Julistavatko he evankeliumia Jeesuksen ohjeiden mukaan?
KYSYMYS Sunin ja
8
242
Vastaukset
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän,
joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Siksi Jeesuskin sanoi: "Kuulkaa siis; teidän temppelinne
on jäävä asujaansa vaille." Ja siksi hän kaikki omansa sieltä
pois kutsuu, ennen kuin saapuu ne lopullisetsi tuhoamaan:
Miten on saanut alkunsa tämä kampanja saada ihmiset eroamaan kirkosta?
Miksi heitä ei ole kehotettu eroamaan joka ainoasta näistä lopun ajan
porttoseurakunnista, kun kerran Jumalakin siihen sanassaan kolmasti kehottaa:
Ensimmäinen kehotus vuonna 56, 6.Kor.14-7:1:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella
ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä. Voivatko Kristus
ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin?
Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: - Minä asetun
heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa
ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo:
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään
saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Jumalanne ja te olette
minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee
puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten
pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
Toinen kehotus vuonna 61-62, Hepr.13:12-14:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan
omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden
sitä kaupunkia, joka tulee."
Kolmas kehotus vuonna 96, Ilm.18:3-5:
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman
kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan ja kaikki maailman kauppamiehet
ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:
"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi
ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille,
joilla häntä lyödään. Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti,
eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."- Rea Aallon
ja muutamien muiden kanssa, jotka tuovat tänne lihaan sitovaa julistusta, eli eksytyssanomaa. Te varoittelette toisianne, itseänne ette valvo ja siksi olette eksyksissä, totuus ei teitä mielytä, eikä ilosanoma ja siksi etsitte eksytyksiä, puhutte Saatanasta ja eksytyksistä ja ilo puuttuu kokonaan sanomastanne.
Te teette tekoja, jotka ovat Jumalalle kauhistus. Rea Aallon kirjoitti:
ja muutamien muiden kanssa, jotka tuovat tänne lihaan sitovaa julistusta, eli eksytyssanomaa. Te varoittelette toisianne, itseänne ette valvo ja siksi olette eksyksissä, totuus ei teitä mielytä, eikä ilosanoma ja siksi etsitte eksytyksiä, puhutte Saatanasta ja eksytyksistä ja ilo puuttuu kokonaan sanomastanne.
Te teette tekoja, jotka ovat Jumalalle kauhistus.Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.
palatsiseurakuntalaiset, vanhauskoiset, anglikaaniset, exoduslaiset,
kansanraamattuseuralaiset, heränneet, ortodoksit, kansanlähetysläiset,
tuomasmessulaiset, sanansaattajat, uusheränneet, ristiretkiläiset,
vapaakirkolliset, ilosanomalaiset branhamilaiset, torontonsiunauslaiset,
kylväjät, babtistit, helluntailaiset, luterilaiset, lasaruslaiset, elämänsanalaiset,
kirkkouskovaiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväiset, rauhansanalaiset,
adventistit, hengenuudistuslaiset, uusielämysläiset, viadolorosalaiset,
uusiviiniläiset, rauhanyhdistysläiset, cityseurakuntalaiset, lähetyspalvelulaiset,
metodistit, israelinystäväläiset, kriisipalvelulaiset, scientologialaiset,
pelastusarmeijalaiset, siionilaiset, vapaamuurarit, saalemilaiset,
paavalinsynodilaiset, luthersäätiöläiset, elämänlähdeläiset, yhteyskristuksessalaiset,
paratiisikotilaiset, vineyardilaiset, kristilliseläkeläiset, uusapostoliset,
suomenraamattuopistolaiset, uskonnonuhrit, kellonkartanolaiset, siloalaiset,
totuudenystävällisyysläiset, pyhänikolauslaiset, henotesläiset
perjantaikristuksellelaiset, nokialaiset, kotisatamalaiset jne. loputtomiin.- vastaan, mutta näytän
TeuvoSuni kirjoitti:
Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.

perjantaikristuksellelaiset, nokialaiset, kotisatamalaiset jne. loputtomiin.sinulle mikä tehtävä on annettu meille Jeesuksen omille:
Markus 16
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. - miksei vaikka
TeuvoSuni kirjoitti:
Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.
palatsiseurakuntalaiset, vanhauskoiset, anglikaaniset, exoduslaiset,
kansanraamattuseuralaiset, heränneet, ortodoksit, kansanlähetysläiset,
tuomasmessulaiset, sanansaattajat, uusheränneet, ristiretkiläiset,
vapaakirkolliset, ilosanomalaiset branhamilaiset, torontonsiunauslaiset,
kylväjät, babtistit, helluntailaiset, luterilaiset, lasaruslaiset, elämänsanalaiset,
kirkkouskovaiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväiset, rauhansanalaiset,
adventistit, hengenuudistuslaiset, uusielämysläiset, viadolorosalaiset,
uusiviiniläiset, rauhanyhdistysläiset, cityseurakuntalaiset, lähetyspalvelulaiset,
metodistit, israelinystäväläiset, kriisipalvelulaiset, scientologialaiset,
pelastusarmeijalaiset, siionilaiset, vapaamuurarit, saalemilaiset,
paavalinsynodilaiset, luthersäätiöläiset, elämänlähdeläiset, yhteyskristuksessalaiset,
paratiisikotilaiset, vineyardilaiset, kristilliseläkeläiset, uusapostoliset,
suomenraamattuopistolaiset, uskonnonuhrit, kellonkartanolaiset, siloalaiset,
totuudenystävällisyysläiset, pyhänikolauslaiset, henotesläiset
perjantaikristuksellelaiset, nokialaiset, kotisatamalaiset jne. loputtomiin.manselaiset, tai turkulaiset? Vai tarkoititko kenties Nokialaisia? mut miksei sitten Nesteläisiä, tai Ponsselaisia? onko sulla jolla jotain parempaa tietoo...??
Matteuksen evankeliumi:
7:16 "Heidän hedelmistään te tunnette heidät.
Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä
eikä ohdakkeista viikunoita?"
Mainitsemasi kirjoittajat, ArmiK ja Suni, tuovat esille
pelkästään vihaa, epätoivoa ja rakkaudettomuutta.
Pidätkö niitä Jumalan Hengen hedelminä, tuskinpa?
Armin ja Sunin kirjoituksia henkeyttää itse perkele.
"Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa,
sillä hän on valhettelija ja sen isä." Matt. 8:44
Kysyt: >>Mikä heidän sanomansa on Jumalan huoneessa?- änkeävät
Jumalan huoneeseen, eli sinne, missä Jeesuksen lähetit tuovat totuutta. He tulevat peittääkseen totuuden saastaan, kuten tekivät Aaronin kaksi poikaakin. Jumalan huone on siellä, missä kaksi tai kolme, tai useampi kokoontuu Herran nimessä Jumalan edessä ja täälläkin se on meidän Pyhän Hengen täyttämien keskuudessa ja siksi on vakavaa, että nämä kaksi eivät lopeta.
3. Mooseksen kirja 10
1 Ja Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin hiilipannunsa ja virittivät niihin tulen ja panivat suitsuketta sen päälle ja toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyänsä.
2 Silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä.
3 Niin Mooses sanoi Aaronille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni". -Mutta Aaron oli ääneti.
- pääse
käsitykseen mitä lie julistavat. Jos vähänkin olen käsittänyt, niin ihmisen pitää jotakin mönjää ajaa itsestään poissa jotta mahtuu ahtaasta portista. Jotakin tuon tyylistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376